Uhkapeliä ruualla
Olipas näppärä otsikko näin sadannen artikkelin kunniaksi. Kuten nokkelimmat ehkä keksivätkin, kyse on Helsingin Casinon safkasta. Ja ei, ei Kuliksen tai Skattan casino vaan se suurin ja kaunein, Grand Casino ja tarkemmin ravintola Piazza.
Sisäpiha on mukava paikka. Korkeudestaan huolimatta tila on saatu ihan viihtyisäksi. Myös palvelu pelaa, ollen ystävällistä ja ripeää. Jopa alkusalaatti tulee pöytään. Ei raastepöytää, plussat siitä! Muutaman salaatinlehden kanssa tuore sämpylä. Määrä korvaa laadun. Hyvä avaus.
Mutta sitten. Pääruoka. Minulle härkää ja seuralaiselle tonnikalapastaa. Pasta on täysin avuton viritys. Ylikypsän pastan voisin vielä antaa anteeksi mutta makua en. Tai siis mitä makua. Kastike ei (nyt siis ilman ilman värikynää) maistu miltään. Tälläistä saa kun tyhjentää purkkitonnikalan pataan ja heittää selkään 5% ruokakermaa. Ei keitä kasaan eikä turhaan heitä suolaa sekaan. Ehkä kokki ei pidä suolasta. Toivottavasti niin koska jos tätä on keittiössä maistettu ei sitä olisi pitänyt päästää saliin asti.
Oma härkäsettini - jonka nimeä en muista koska olin niin tohkeissani pastasta - on sentään saanut tarpeeksi suolaa. Ja maku on muutenkin ihan ok. Ei nyt mitään mahtavaa mutta syötävää.
Mitä jäi käteen? Vaikka ruoka tuodaankin pöytään valkoisilla hanskoilla ei se tasoa nosta. Ilmeisesti jopa päinvastoin. Pitkästä aikaa ravintola jossa tekee pahaa maksaa. Niin pahaa, ettei vähään aikaan tee mieli edes tehdä tarkastuskäyntiä. Ei tämä ole reilun lounassetelin arvoista. Unicafe tarjoilee parempaa.
Ainiin. Tietenkin, kuten tapoihini kuuluu, sanoin henkilökunnalle suoraan mitä mieltä olin pastasta. Pysyin kuitenkin - kohonneesta verenpaineesta huolimatta - rauhallisena ja asiallisena. Vastaus jälleen luokkaa "oho, ei sen kyllä pitäisi olla". Niin, oho.