maanantaina, elokuuta 22, 2005

Kotimaista kalaa

Kesän ensimmäinen ja näillä näkymin viimeinen mökkiviikonloppu loppui yllättävän nopeasti. Asiaa ei auta ainakaan se, että yhteen suuntaan pitää matkustaa yli neljä tuntia. Perjantaina jo keskustasta motarille pääseminen vei tunnin.

Mutta kyllä kannatti. Tuore hauki ja ahven sekä vastakerätyt kanttarellit kera voin ja kerman saisivat veden herahtamaan kenen tahansa kielelle. Viikonlopun teemana olivat perusmaut sekä yksinkertainen valmistus.

Muutaman päivän aikana ehti jo hieman varioida reseptejä. Kaloja paisteltiin kevyellä leivityksellä sekä ilman, sieniä pippurilla ja ilman. Lopputuloksena testiryhmä piti leivityksellä varustetusta kalasta enemmän kuin kermassa kieritetystä lajitoveristaan. Tämä saattaa selittyä rasvan ja suolan määrällä joita a-näytteessä oli huomattavasti enemmän. Varsinkin kalan ominaismakuun tottumattomat pitivät tästä.

Kanttareilleihin pippuri sopi erinomaisesti eikä aiheuttanut sen suurempia näkemyseroja.

Tuoretta kotimaista kalaa
Vehnäjauhoja
Suolaa
Voita
Valkopippuria maun mukaan

Sekoita vehnäjauhot ja suola ja kierittele kalat seoksessa. Paista molemmin puolin riittävässä määrässä voita. Älä polta. Jauhojen sijaan voit kierittää eväkkään kermassa. Muista tällöin kuitenkin riittävä suolaus.

Sipulia
Kanttarellejä
Kermaa
Voita
Suolaa
Pippuria

Sulata voi pannussa ja lisää sipulit. Kuullota ja heitä kanttarellit joukkoon. Anna liian kosteudun haihtua, lisää lopuksi kerma ja mausteet.

Ei kommentteja: