Kokonainen kukonpoika uunissa

Mikään ei ole niin seksikästä kuin raaka kana. Eikä sekään ole kovin seksikästä. Onneksi on kukonpoika.

Viikonloppuna kävin katsastamassa Kulosaaren Anton&Anton-kaupan. Hyvin mennään konseptin mukaan ja palvelu pelaa. Ei ole herkku-Reetan reseptiautomaattia, ei asiakasomistajan lehdykkää. Petra printtaa ohjeita seuraamistaan ruokablogeista ja heittää irtokommentteja Jamie Oliverin keittokirjoista. Tähän on tultu. (resepti oli muuten tämä - hei vaan sinne!)

No tämä blogi ei olisi itsensä jos tässä seurattaisiin muiden reseptejä. Tein siis jotain omaa - tuttua ja turvallista? Jamie kuulemma keksi tunkea viillotetun sitruunan kanan sisään - se kuulosti fiksulta. Muuten tein marinadin suurinpiirtein seuraavista aineksista

• Suola
• Sokeri
• Sitruunan kuori + mehu
• Valkosipuli
• Rosmariini
• Timjami
• Seesteisenä päivänä poimituista oliiveista mekaanisesti puristettu öljy

En ole mikään luomuvihannesten ja -hedelmien kiihkokannattaja. Tässä oli ihokontakti kuitenkin niin suuri että päädyin luomusitruunaan.

Ainekset pieniksi, sekaisin ja pintaan. Annoin imeytyä sen minkä maltoin. Paistopussiin, uuniin n 180 astetta ja mittari selkään. Tähtäsin n 74 asteeseen. Vähän ennen tavoitelämpöä leikkasin pussin auki ja kytkin grillivastukset tulille. 

Lintu itsessään oli Kukonharjan kukonpoikaa.

Lopputuloksena tirskuvan mehukasta ja hyvää. Pikamarinadin ansiosta mausteet eivät ehtineet liikaa peittää ominaismakua. Paistoliemi oli aivan taivaallista kastiketta sellaisenaan.

Fasaani confit

Fasaani on mielenkiintoinen otus. Melkein riistaa, melkein kuin häkkikana. Fiilis hommaan tulee kuitenkin metsästämisestä. Kokeneen koiran kanssa metsässä touhuilu on todella mukavaa puuhaa. Ei aikaisia herätyksiä, ei passissa palelua. Metsästystä minun makuuni.

Kääntöpuolena kolikolle on kuitenkin linnun vaatimaton maku. Sokkotestissä ero broileriin on vaikea havaita. No, syödään sitä sammakonreisiäkin.

Kuiva liha tarvitsee rasvaa. Tässä tapauksessa hauduttelin fasua miedolla lämmöllä kotimaisessa rypsiöljyssä. Lämpöä taisi olla n 60 astetta ja aikaa meni kuutisen tuntia, mitä sitä nyt viikonloppuöinä kerkeää nukkumaan. Lopputuloksen tarjosin omatekemän punaviinimarjahillon ja Stockmannin mustaherukkahyytelön kanssa, kylmänä.

Ei se ero kanaan tulee vieläkään esille, mutta ainakin jotain makua lihaan saa aikaiseksi. Sano fasu kun haluat hyvää.

Kurpitsa panna cotta

Halloween-hysteria valtaa myös Suomen joka vuosi pahemmin. Periaatteessa pyrin välttämään kaikenlaisia juhlia, joiden perimmäinen syy tuntuu olevan täyttää ihmisten kodit kerran vuodessa tarittavalla krääsällä ja markkinamiesten taskut rahalla. Ruoka on kuitenkin lähellä sydäntäni ja harvoin sitä tulee kurpitsaan koskettua.

Äitini tapaa leipoa amerikkalaistyylistä ja erinomaisen makuista kurpitsapiirakka. En tietenkään muistanut kysyä ohjetta, joten tein sitä mitä osaan, eli tässä tapauksessa panna cottaa. Otetaan

• Pieni luomu-kurpitsa
• Kermaa
• Vanilja palmusokeria
• Liivatetta
• Voita
  

Kurpitsasta taiteillaan hassu halloween-aiheinen otus ja samalla kaiverretaan sisusta mahdollisimman paljon ulos. Kolmasosa kurpitsaa kuutioidaan pieniksi, kuullotetaan voissa juuri ja juuri pehmeäksi. Glaseerataan sokerilla.

Loppukurpitsa haudutetaan täysin pehmeäksi sokerin kanssa ja vedetään sileäksi teharissa kerman kera. Lisätään liotetut liivatelehdet. Sekoitetaan joukkoon em kuutiot ja annetaan hyytyä.

Big Tree Farmin Heritage - sokeri on muuten kohtuullisen lahtari-kamaa. Purkki rokottaa n kymmenen euron verran. On se kyllä hyvääkin. Ja niin luomua, että purnukat matkaavat Suomeen soutuveneellä.

Piikki lihassa

Kirjaimellisesti. Otetaan köntti paahtopaistia. Aikaa pari tuntia vieraiden tuloon. Miten saada lihaan makua? Suolat pintaan. Check. Liha lämpiämään. Check. Uuni päälle. Check. Vielä?

Jos se kuuluisa vuorikin tuli Muhammedin luokse, miksei maku voisi mennä lihan luokse. Tungetaan siis marinadi pinnan sijasta suoraan sisälle.

Koko episodissa oli jo farssin elkeitä, kun marssin Elielin apteekkiin. Farmaseutti, viehättävä nuori nainen, tervehtii ja tarjoaa iloisesti apuaan. Kysyn ruiskuja. Ilma jäätyy, ilme vaihtuu. Käsi hamuaa hälytysnappia. Lievästi vapisevalla äänellä tiedustellaan käyttötarkoitusta ja lähetetään Mannerheimintien Yliopiston apteekkiin.

Harmi että Manskulla on kaksi apteekkia ja valitsin niistä tietenkin väärän, eli keskeisemmällä paikalla sijaitsevan. Sama tilanne toistuu, tällä kertaa miesfarmaseutin kanssa. Minut ohjataan tullinpuomille. Jätän reissun toiseen kertan.

Matkalla reeneistä kotiin poikkean oikeassa apteekissa. Esitän asiani. Epäluuloinen ilme. Tiedustelu käyttötarkoituksesta. Vilkaisu kelloon. Ähäkutti! Kello on yli yhdeksän illalla, ruiskuja myydään vain klo 9-21. Se siitä.

Lopulta menen oikeaan apteekkiin, oikeaan aikaan. Ja voilà, saan ruiskut. Ei ole helppoa.

Marinadi:

• Öljyä
• Valkosipulia
• Kuivattuja yrttejä
• Lihalientä
• Suolaa

Kuullotin murskattua valkosipulia ja lämmittelin yrttejä öljyssä. Lisäsin lihalientä ja suolaa. Imin liemen ruiskiin ja piikittelin lihaa, kunnes saturaatiopiste saavutettiin. Sitten vaan mittari selkään ja uuniin, sisälämpötilaksi n 54 astetta. Pienen seisomisen jälkeen parempiin suihin.

Parsavesi

Mitäs sitä muuta kokkailemaan, parhaaseen parsa-aikaan. Vaikka kyllähän Suomeen tuotu parsa on kaukana tuoreesta. Kuten Helsingin Sanomat meitä opetti.

Tuoreudesta tulikin jo lähes vitsi Ruoholahden citymarketissa. Valkoiset parsat halkeilivat kuivuudesta. Kuorimisen jälkeen olisi jäljelle jäänyt ehkä viidesosa kauppapainosta. Onneksi vihreissä oli edes jotain järkeä.

Tänä vuonna äiti saikin parsavettä syödäkseen. Veteen otetaan

• parsaa (itse käytin tällä kertaa vihreää)
• kermaa
• suolaa
• vettä (esim Bling)
  

Parsa keitetään suolavedessä al denteksi. Päät poistetaan ja otetaan talteen. Loput parsanosat soseutetaan. Mukaan kannattaa jättää osa keitinlientä. Painellaan siivilän läpi. Lopputuloksena pitäisi olla vihreän väristä nestettä, koostumukseltaan hyvin lähellä vettä. Pyöristetään maku kermalla ja suolalla (jos tarpeen).

Kuvassa esiintyy parsaveden lisuke, eli kuivalla pannulla paahdetut saksanpähkinät, uunirapeutettu kotimainen prosciutto sekä äsken talteen leikatut parsan päät. Parsavesi kaadetaan lautaselle vasta pöydässä.

Jos pitää parsasta, pitää myös tästä.

Parsaraksu

Mitä tehdä suuremmalle seurueelle ruoaksi. Ja vieläpä coctail-henkisesti. Aina voi pujottaa HK:n lihapullia, edamjuustoa ja viinirypäleitä tikkuun. Hyväähän se on ja menee varmasti kaupaksi. Ainakin viinipullojen tyhjennyttyä. Aina voi myös paistaa yrttivoipatongin.

Entä jos haluaa nähdä ylenpalttisesti vaivaa? Kuluttaa viimeinenkin hetki vapaa-aikaa?

Harkitse silloin parsaraksuja. Näiden parissa pipertäessä ei aika käy pitkäksi.

Otetaan nippu vihreää parsaa, paketti Berlusconi-kinkkua ja väännetään hollandaise-kastike. Loppuvaiheessa soossiin sekoitetaan myös liivatetta. Levitetään ohuelti tuorekelmuun käärittyyn tasaiseen vatiin. Hyytyneestä kastikkeesta leikataan suorakaiteita, asetellaan kinkun päälle ja kääritään pala parsaa kokonaisuuteen. Hammastikku helpottaa syömistä ja pitää paketin kasassa tiukemmassakin myötäisessä.

Kastike on aika jööttiä kamaa, joten tämän kerroksen kannattaa olla todella ohut, tai siitä muotoillun suorakaiteen pieni. Kastike tarttuu juuri sopivasti kelmuun joten sen voi nostaa kelmun avulla kinkun päälle.

Ehkä seuraavaksi hyydytetään kaikki komponentit.

Portviiniä ja karitsaa

Usein kolmas kerta toden sanoo, niin nytkin. Pastaa olen koittanut tehdä muutamaan otteeseen, aina on jäänyt jotain puuttumaan. Mm taikinasta sitko. Nyt homma toimi. Vielä kun malttaisi kaulita taikinan ohuemmaksi. No, ei kerralla täydellistä.

Osan pastaa täytin vuohenjuustolla. Hermojen ja kärsivällisyyden pettäessä suikaloin loput nk pappardelleksi.

Kastike sen sijaan onnistui jopa pastaa paremmin. Bongasin kaupasta karitsan jauhelihaa, ja siitä se sitten lähti. Jauheliha ruskitetaan pannulla. Suolataan. Lisätään portviini. Keitetään, kunnes kokonaan imeytynyt. Lisätään silputtu sipuli, valkosipuli ja oliivit. Tomaattipyre ja pari luiskaa voita sekaan. Keitetään aavistus kasaan ja haudutellaan kannen alla jonkin aikaa.

Karitsan maku toimii pastan kanssa hyvin. Myöskään oliivit eivät peitä perusjauhelihaa voimakkaampaa makua. Päälle vielä pippuria ja raastettua parmesaania. Avot.

Jauhemaksapihvi

Kesä tulee ja niin myös valo. Tälläkin kameralla saa jo säädyllisiä kuvia ilman kattavia kuvausjärjestelyitä.

Luin tuossa taannoin Suomen Kuvalehden Gourmet-osiota jossa hehkuteltiin vanhoja kunnon herkkuja kuten kieltä, munuaisia ja maksaa. Munuainen puuttuu vielä repertuaarista. Sitäkin on tosin koitettava, kerään vielä rohkeutta. Naudan kieli oli loppu, joten päädyin tekemään maksapihvejä. Lehti jäi töihin, mutta muistelin reseptin suurinpiirtein näin

• Jauhettua maksaa
• Perunaa
  
• Mietoa sipulia, esim salottia
• Suolaa
• Pippuria
• Salviaa

Peruna raastetaan - käytin itse kolme keskikokoista perunaa pakettia maksaa kohti - ja sekoitetaan maksaan. Sipuli pilkotaan todella hienoksi ja heitetään sekaan. Maustetaan. Kuivattu salvia meni tässä hieman hukkaan, varmaankin pienen paistoajan takia. Maku ei ehtinyt herätä. Tuoreella salvialla saattaisi olla enemmän onnea, tai sitten salvia kannattaa ripotella suoraan pintaan.

Pihvit voi paistaa varmaankin missä lystää. Itse käytin voin ja öljyn seosta. Tosimies varmaan käyttäisi laardia.

Tätä kirjoittaessa ostamani possun kieli valmistui. Naudan kieleen verrattuna maku on hyvin samankaltainen. Eli loistava. Hukkapalaa on tosin enemmän, jos kuorii epämiellyttävän sängen pois päältä. Myöskään suonet eivät ole juttuni. Onneksi tiedän sopivan koiran, jolle juuri se osa on suurinta herkkua.

Vieressä on muuten Kyproslaisia uuden sadon perunoita. En tiedä miksi näitä ostin. Maku on kammottava. Jotain kertoo myös se, että perunat ovat kahden viikon jälkeen täydessä (ulkoisessa) iskussa. Kun samaan aikaan kaikki muut perunat itävät. Todellista luomua.

Ankkaa uunissa

Näin joulun jälkeen voi viimein vapautuneesti puhua joulusta. Joulun alla vallitseva hösäys, häsäystä ja jokapuolella vallitsevaa ruuhka vetää pinnan kireälle. Jos sitä ei stressaisi itseään sillä, saako nyt jokainen puolituttu joulukortin tai pitääkö se naapurin Orvokki saamaansa Burberry-laukkua ihan nolona, olisiko sitä levänneempi jo ennen h-hetkeä? Itse uskon siihen.

Tänä vuonna ehkä eniten rasitti ruokapuoli. Itseähän tässä osittain saa (taas) syyttää. Stockan herkku ja Hakiksen halli, molemmat tukossa kuin Schengen-alueen rajat Putin-nuorille. Ei siinä vielä mitään. Kestän hammasta purren sen, että joku päättää lastenvaunuillaan tukkia koko käytävän. Ja sen, ettei millään osaa päättää, seisoako nyt paikallaan, liikkuako, vai ostaako sittenkin sitä terva-silakkaa. Tänä vuonna eniten söi valikoiman niukkuus.

Kalakaupasta on raahattu suomustimet pois, sillä jokainenhan tekee kuitenkin graavikalaa. Suomustettua kalaa ei vaan saa. Itse en operaatioon rupea, kerrostaloasunnon vessa muistuttaa sen jälkeen enemmän biojäteastiaa kuin vaalittua miestenhuonetta.

Ja lihakauppa? Jopa pitkäaikainen luottopakkini, Reinin liha, kaventaa valikoimaansa kinkun varjolla. Mikä normaalisti on hyllytavaraa, kuuluu joulun aikana erikoisvalikoimaan. Etukäteen mietitty karitsan kare jäi siis hyllyyn.

Nyt, tammikuussa, voi hallioperaatiolle jo vähän naureskellakin. Takkatuli rätisee lempeästi, hyvä konjakki lämpenee kädessä ja paksu kuubalainen annostelee rauhallisesti hienovaraista savua kohti katonrajaa. Ehkä silloin kävi, kuten oli tarkoitettu. Ostin nimittäin kokonaisen ankan. Enkä mitä tahansa ankkaa, vaan vielä kotimaista Alhopakan ankkaa.

Ei seikkailu kuitenkaan tähän loppunut. Ankka oli nimittäin joulun kunniaksi pakastettu. Koska eläin oli tarkoitus tuhota vasta muutaman päivän kuluttua, pakastin sen myös kotona. Otin sulamaan jääkaappiin puolitoista vuorokautta ennen paistohetkeä, kuten minua oli valistettu. No, eihän se riittänyt. Marinointivaiheessa huomasin linnun olevan melkein umpijäässä. Sulattelin sitä hellävaraisesti ensin lattialämmityksen päällä, sitten patterin päältä. Kun hermo petti, siirsin sen miedolle lämmölle uuniin. Ja saatiinhan se sulamaan, vieläpä ilman suurempia vaurioita.

Siirtykämme siis viimein itse asiaan eli varsinaiseen ruokaohjeeseen. Ankka marinoidaan päältä suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Mieluiten sulaan lihaan ja tunteja ennen paistoa. Täytteeksi leivoin seuraavanlaisen seoksen:

• Kirpsakoita omppuja
• Pekonia
• Herkkusieniä
• Tuoretta timjamia
• Sipulia
• Valkosipulia
• Suolaa
• Pippuria

Pekoneita ja omppuja esipaistetaan hetkonen. Herkkusienet pilkotaan joukkoon, samoin hienonnettu timjami, valkosipuli ja mausteet. Tungetaan ankan sisään.

Paistelin ankkaa n 150 asteisessa uunissa aika tarkkaan kaksi tuntia, vähän ohjeen vastaisesti. Ja hyvää tuli. Rinnat punoittivat samalla kun koivet olivat ehtineet kypsyä läpi.

Neljä nälkäistä miestä tuli jotenkuten täyteen. Onneksi tämä ei ollut ainoa ruokamme.

Lohisoppa

Kalakeittoa en ole varmaan ikinä tehnyt. Kummallista sinänsä. Kala on todella hyvää, samoin kalakeitto. Edellispäivän taimenesta jäivät ruodot ja pää yli ja mikä olisikaan parempi käyttökohde kuin kalakeiton liemi. Onneksi ruokablogit ovat ohjeita pullollaan!

Itse käytin keittoon seuraavaa

• Taimenen perkuurippeet
• Merilohta (varsinainen pihvi)
• Perunaa
• Porkkanaa
  
• Vettä
• Voita
• Laakerinlehtiä
• Valkopippuria
• Merisuolaa

Koristeluun vielä edellispäivältä jäänyttä kirjolohen mätiä sekä katkarapuja. Sunnuntaina ei enää uutta viinipulloa jaksanut avata, joten ruokajuomana toimi rasvaton bodymaito.

Liemiä pitäisi jaksaa keitellä enemmänkin. Maku on kuitenkin lievästi sanottuna parempaa kuin natriumglutamaatin sävyttämissä kuutioissa.

Viikunaa ja taimenta

On se mukavaa kun on viikonloppu ja viimein aikaa laittaa ruokaa. Jopa niin paljon aikaa, ettei kauppaan mennä ns kylmiltään vaan reseptejä ehtii selailla etukäteen. Etikettiklubin lehti oli juuri saapunut ja silmään osui pecorino-viikunasalaatti. Ohje meni suurinpiirtein näin. Kastike:

• Valkoviinietikkaa
• Hunajaa
• Vahvaa sinappia
• Oliiviöljyä
  
• Suolaa
• Pippuria

Muut paitsi öljy sekoitetaan ja öljy kaadetaan pikkuhiljaa mukaan, kokoajan hämmentäen. Paahdetaan saksanpähkinät ja pilkotaan pecorino, laitetaan soossin muhimaan. Asetellaan kaikki salaattipedille. Itse käytin rucolaa ja lollo rossoa. Lopuksi vielä muutama viikuna koristeeksi, ja tietenkin maun vuoksi.

Pääruoaksi oli jo pitkään pitänyt tehdä kunnollista kalaa. Viinikin oli jo valittuna valmiiksi. Samalla teki mieli kokeilla beurre blanc kastiketta, jonka bongasin kahden tähden kiertueelta. Mielenkiintoinen ohjelma kaikinpuolin. Kaksi hyvää kokkia, joiden tv-persoonasta en vain pidä. Siksi koko ohjelma on parhaimmillaan, kun turhat läppäjaksot kelaa yli.


No, takaisin asiaan. Samoilta sivuilta bongasin myös idean tarjota mummon kurkkuja kalan kanssa. Alunperin ideoitu kuha tai siika vaihtui taimeneen, sillä sitä sattui olemaan tarjolla. Pastaa en tosin jaksanut käydä vääntämään. Sen sijaan paistoin peruna- ja porkkanalohkoja uunissa varmaan puolitoista tuntia.

Beurre blanc ei todellakaan ole mikään laihduttajan kastike. Pohja on hyvin pitkälle kermaa ja voita. Rasvamäärään suhteessa maku on mielestäni liian mieto, eli ns bang-for-the-buck puuttuu kokonaan. Ohjeesta tuli vielä aika mammuttiannos, joka olisi tosin pitänyt pystyä ennakoimaan. Kastike on parhaimmillaan - yllättäen - hyvin pieninä määrinä.

Rasvaa tuli kerralla viikon tarpeiksi. Homejuustokin piti jättää seuraavaan päivään, sen verran ähkyssä oli. Tämän rasvamäärän polttaakseen saa hevospooloa pelata aika monta tuntia.

Piparikana

Taas on kuukausi vaihtunut ja on ruokahaasteen aika. Tämä jo pitkään jatkunut ruokablogiperinne on on osaltani menny aina iloisesti ohi. Osaltaan sen takia, ettei mielikuvitus riitä esimerkiksi soijarouheen hyödyntämiseen, suurimmaksi osaksi kuitenkin saamattomuuttani. Ja ihan kuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi, rima on ollut ihailtavan korkealla.

Nyt otin osallistumisen oikein asiaksi ja tein ruoan samantien pois alta. Intialaishenkistä ruokaa oli ollut agendalla muutenkin ja yllättäen huomasin pipareiden sisältävän hyvin samoja mausteita. Tästä siis "kuningas"idea, piparikana. Pitkään hautuvaan lihapataan esimerkiksi rasvainen ja sidekudosta sisältävä lammas voisi olla poikaa, mutta eihän sellaista mistään sunnuntaina saa. Ainakaan lähikaupasta tai kävelymatkan päästä kotoa.

Otetaan siis

• Pipareita
• Lihaa (tässä tapauksessa kanaa)
• Porkkanaa
  
• Ruokajugurttia (esim bulgaria)
• Paseerattua tomaattia
• Korianterin siemeniä
• Tuoretta inkivääriä
• Suolaa
• Rosé-pippuria
• Sipuli
• Valkosipulia

Kaikki ainekset, lihaa ja porkkanoita lukuunottamatta, pilkotaan ja vedetään sileäksi tehosekoittamisessa. Lihan annetaan maustua tässä marinadissa jonkin aikaa. Haudutetaan kärsivällisesti suurella sydämmellä ja pienellä lämmöllä.

Enää pitää miettiä, unohtuiko jotain, mutta ei, tuossa taisi olla kaikki. Ruoan kanssa sopii lukemiseksi esimerkiksi duumanvaaleista kertova artikkeli paikallislehdessä. Ruokajuomaksi kylmä olut.

Vasaa?

Mistä tietää, ettei liha ole peräisin lihakaupasta? Hintalapun puutteesta voi tietenkin päätellä jotain. Ja jos muovipussin mukana tulee lappu, jossa lukee "vasaa?", voi kuvitella, ettei ainakaan Reinin lihasta ole kyse. Siellä päälle kirjoitetaan vain hinta.

Ei, en löytänyt lihakimpaletta lähikaupan roskiksesta. Tämän palan alkuperä on tarkasti jäljitettävävissä. Mutta mikäköhän laji mahtaa olla kyseessä? Kaikkitietävä Wikipedia ei osannut auttaa. Rupesin jopa epäilemään, mahtaisiko kyseessä olla sittenkin kysymys, eikä lajikuvaus.

No hirveähän tämä on. Siihen se sitten jäikin, eli ilmeisesti sitä nuorempaa hirveä, mutta mitä osaa? Itse veikkasin paistia, lähinnä ulkonäön perusteella. Tällä sivistyksellä on vain yksi tapa ottaa selvää, syödä se.

Rennon letkeällä otteella arvasin kastikkeeksi sopivan seuraavaa

• Vasaa?
  
• Tomaattimurskaa
• Paljon sipulia
• Valkosipulia
• Murskattuja katajanmarjoja
• Kardemummaa
• Suolaa
• Aavistus chiliä
• Loraus kermaa
• Öljyä ja/tai voita
  

Liha ruskistetaan sipulien kanssa. Lisätään muut aineet, ja annetaan hautua rauhassa. Tulos yllätti. Harvoin olen tehnyt näin hyvää kastiketta tehnyt ilman tippaakaan alkoholia. Tarjosin ruoan edellispäivän siitake-risoton jämien kanssa. Toimi itseasiassa ihan hyvin.

Paistissa ollaan edelleen, eli sen viisaammaksi ei tultu.

Vaikeat gnocchit

En olekaan täydellinen. Tämän tosiasian kohtaaminen auttaa pitämään jalat maassa. Onneksi sitä tapahtuu riittävän usein. En olisi kuitenkaan uskonut että ruoka ottaisi selätysvoiton.

Viime aikoina on pitänyt kiirettä. Ruokailemaan on ehtinyt lähinnä eineksiä tai ravintolassa. Muutaman kerran on vapaa hetki ruoanlaittoon liiennyt ja tulokset eivät ole olleet positiivisia. Viikko sitten yritin väsätä Fillet Wellingtonia. Reisillehän se meni. En edes kehdannut kirjoittaa siitä. Sitten gnocchit. No virheistä oppii, onneksi.


Gnocchit ovat näennäisesti helppoja tehdä. Aineksinaan vain perunaa, jauhoja ja munaa. Mitä tässä voi tehdä väärin? Ilmeisesti aika paljonkin. Kuorin keitetyt perunat kuumina, sekoitin jauhoihin ja munaan. Vielä ripaus suolaa ja parmesaaia. Muotoilin kivoiksi mollukoiksi ja keittelin oliiviöljyllä maustetussa vedessä. Otin vielä väriä ja makua pannulla, voin kanssa.

Periaatteessahan homma onnistui. Pallukat pysyivät kasassa ja olivat oikean näköisiä. Kuitenkin mielestäni tärkein, eli suutuntuma jäi puuttumaan. Viimeisellä Garda-järven reissullani sain todella hyviä gnoccheja. Suutuntuma oli, en usko vieläkään että sanon tämän positiivisella mielellä, kuin ala-asteen perunoissa, kivan kuminen.


Omat pallukat jäivät kuitenkin muistuttamaan kädettömyydestäni ollen turhan pehmeitä. Miten näitä oikein pitää laittaa? Teoriassa kumisuushan kai syntyy siitä, että pinta kypsyy muuta sisältöä nopeammin. Vettä ei voi kiehuvaa kuumemmaksi lämmittää, ainakaan kotioloissa. Pitääkö siis öljyn määrää lisätä?

No ainakin haastetta piisaa myös jatkossa.

Thaisalaatti

Pidän todella paljon thaimaalaisesta ruoasta. Varsinkin salaatit ovat mieleeni. Nimiä en rupea tässä tavaamaan, mutta suosikkeja ovat erityisesti papaijasalaatti sekä tuore-korianteri-jauhettu-liha-salaatti. Ompas myyvä nimi.

Nyt en ruvennut lihoja jauhamaan vaan sovelsin papaijasalaatin ohjetta. Tai siis mitä ohjetta, muistelin mitä olin syönyt. Jotain varmasti unohtui ja huomattavan paljon tuli lisää. Nuudelit ja ravut eivät esimerkiksi tähän kuulu ollenkaan, ainakaan perinteisessä mielessä.

Salaatti

• Lasinuudeleita
• Katkarapuja
  
• Papaijaa
• Kurkkua
  

Kastike

• Kalakastiketta
• Sokeria
• Seesaminsiemeniä
• Limen mehua
• Valkosipulia
• Tuoretta chilipaprikaa

Papaijasta ja kurkusta otetaan siemenet pois paloitellaan. Ravut otetaan sulamaan - olettaen tietysti että käytetään pakastettuja rapuja - ja lasinuudelit kypsennetään.

Kastike kannattaa lämmittää, niin sokeri liukenee aavistuksen nopeammin. Itse käytin pirkan "mietoa" chilipaprikaa. Jätin mukaan vain muutaman siemenen ja maku oli silti riittävän tuhti. Ei todellakaan tulinen Thaimaan mittapuulla, mutta sellanen, että makuaistia on tallella vielä ruoan jälkeenkin.

Ainekset asetetaan vatiin ja jäähtynyt kastike kaadetaan päälle, sekoitetaan.

Uskalsin ensimmäistä kertaa käyttää kalakastiketta omissa ruoissani. Tuttavuus oli huomattavasti lempeämpi kuin mitä muistikuvien syövereihin oli kätkeytynyt. Ehkä minulle myytiin eurooppalaistettua versiota.

Heinäsorsaa

Lomalta paluu on tänä vuonna ollut vaikeaa. Ehkä vaikeampaa kuin koskaan ennen. Edes ruoanlaittoon ei ole löytynyt aikaa. Nyt - ensimmäisenä vapaana viikonloppuna miesmuistiin - otin esille Roux'n kastikekirjan. Inspiraatio alkoi välittömästi virrata ja päädyinkin tekemään lammasta. No kuinkas sitten kävikään?

Tapiolan Stockmannilla on käynnissä "makujen Tapiola" - tapahtuma. Hans Välimäki on juuri aloittamassa showtaan - pakkohan se on jäädä katsomaan. Aiheena on heinäsorsa jota on saatavilla tuoreena. Vaikken itse pakasteesta sulatettua sorsaa aivan täysin tuoreeksi luokittelekaan. Huulenheiton ja kokkauksen lomassa Hans mainosti keittokirjojaan sekä syksyllä alkavaa ruokaohjelmaa, jossa toisena päähenkilönä on Harri Syrjänen. Nimi taisi olla "Tähdet rundilla" tms. Selväksi tuli ainakin se, että savukylkeä tullaan käyttämään paljon.

Kiire puski taas niskaan - milloin aikaa olisi tarpeeksi? - ja jouduin jättämään esityksen kesken. Tässä sen verran ohjetta, jonka ehdin seurata - loppu on omaa sovellusta.

• Sorsa - yhdestä riittää kuulemma kahdelle. No ei riitä. Ellei mittayksikkönä käytetä hiiriä.
  
• Rosmariinia
• Timjamia
• Sitruunaa
• Valkosipulia
• Suolaa
• Pippuria
  

Lisuke

• Savukylkeä n 100g
  
• Sokeria
• Persikka
• Omena
• Sipuli
  
• Suolaa
• Pippuria
  

Itselleni haastavin osuus oli sorsan pilkkominen. Tähän asti olen päässyt, enkä ole edes kokonaista kanaa pilkkonut - ainakaan raakana. Ei tätä opetettu Stokkalla! Riittävän iso veitsi käteen ja pilkkomaan. Mielestäni sain muotoiltua rinnoista oikein hyviä. Sitä ennen kuitenkin veri roiskui ja ärräpäät lensivät. En oikein keksinyt miten selkä lähtee irti ilman luiden murtamista. Lähteekö se? Olisihan pilkkomisen voinut jättää lihamestareiden huoleksi, siinähän jäisi seikkailu kokonaan väliin.

No. Marinadiin murskataan valkosipuli ja yrtit ja mukaan tulee myös sitruunan mehu. Tämä tapahtuu varmasti iiseimmin mörttelissä. Itse en sellaista omista joten muussailin ainekset leikkuulaudalla. Sorsan rintaan tehdään pieniä viiltoja, suolataan ja marinoidaan. Laitetaan kylmään pannuun voin kera ja paistetaan rapeaksi. Tämän jälkeen vielä uuniin n 8-10 minuutiksi.

Lisukkeeseen kuutioidaan persikka, omena, savukylki ja (puna)sipuli. Ainekset käytetään kattilassa jotta sipuli pehmenee ja pekoni ottaa väriä. Kuitenkin niin, etteivät hedelmät muussannu. Maustetaan ja voilà.

En ole muistaakseni ennen sorsaa syönyt. Maku oli hyvin ankkamainen. Jopa niin ankkamainen, että huomattavasti vähemmällä vaivalla pääsee ankan rintafileillä. Tosimies toki ampuu ja siivoaa sorsat itse. Metsästyskurssi onkit ollut liian pitkään suorittamatta.

Retsikka

Kesä on jännää aikaa. Paatunutkin kaupunkilainen pakkaa vapaaehtoisesti tavaransa ja suuntaa maalle, ainakin muutamaksi päiväksi. Iltalenkit järven ympärillä, ruohon kohina, paljaat varpaat, naapurin sikalan lihataloudelliset tuoksut. On tullut kesä. Vaikka sataa vettä, niin täällähän ollaan. Onneksi vasta remontoidusta tuvasta löytyy myös leivinuuni jota olen palanut halusta kokeilla jo vuoden päivät.

Viimeksi uuni tarjoili - neitsytmatkallaan - rieskoja, jotka kokivat turhan nopean palamiskuoleman. Harjoituksia jatketaan kesän aikana lisää. Silloin, kuten tälläkin kertaa, hyvin onnistui retsikka. Nimi on mielenkiintoinen ja etymologia olisi mielenkiintoista tuntea. Kutsutaanko tätä kamaa muulla nimellä esimerkiksi lännessä? Resepti on seuraavanlainen

• 1 litra vettä
• 0,75 dl sokeria
• 3 dl lähimyllyn ruisjauhoja
• 4dl puolukoita
• ripaus suolaa

Ainekset sekoitellaan ja tungetaan uuninkestävässä astiassa (lämmitettyyn) leivinuuniin yöksi. Varmasti myös sähköuuni kelpaa. Tuloksena hyvin hautunutta puuroa joka pitää miehen tiellä. Itse käytin sattumalta löytynyttä ja itsetehtyä puolukkahilloa, jolloin sokerin voi jättää pois.

Maksasiivuja

Ilma Helsingissä ei ole kovin kuvauksellinen. Fondit on lainassa eikä raskaita lamppuja uskalla ukkosella käyttää. Poikkeuksellinen raportti, nyt ilman kuvaa! Mitä se olikaan ennen televisiota. Muistan kun pienenä pojankoltiaisena luin papyrusta päreen kelmeässä valossa, ihmisillä oli vielä mielikuvitusta.

Viime viikolla taisin syödä kotona yhden kerran, senkin aamiaista. Vastineeksi sainkin ison tukun uusia ravintolakokemuksia, joita tässä julkaistaan jahka jaksetaan kirjoitella. Eilen sain kuitenkin taas hyvän syyn laittaa ruokaa perheen tullessa vierailulle. Otetaan:

• Maksasiivuja. Voi varmasti myös itse siivutella, jos jaksaa.
• Pekonia
• Paahtoleipää
• Voita
  
• Salviaa
• Suolaa
• Pippuria
• Alatuvan luomutilan punaviinimarjahilloa
  
• Kevätsipulin vartta
  

Pekonit paistetaan rapeiksi ja asetetaan valumaan talouspaperille. Maksasiivuille levitetään reilusti salviaa, suolaa ja pippuria. Pariloidaan pannulla juuri ja juuri kypsäksi, hieman rosé on helt ok. Paahtoleivistä otetaan kuoret pois ja paahdetaan. Sivellään voilla ja kootaan.

Alle puolitetut leipäsiivut, osittain päällekkäin. Tähän pilkottua pekonia jonka päälle maksasiivut, muodikkaasti lomittain. Koristellaan kevätsipulin varrella ja hillolla.

Tuurilla ne laivatkin seilaavat ja siten myös makuyhdistelmät syntyvät. Hyvä kombo, vaikka itse sanonkin. Sääli etten ollut kuvaustuulella, kerrankin jaksoin asetella annokset.

Rapurisotto

Taas se iski eteen. Luin viikolla jostain blogista risotosta. Kun sitten viimein pääsin kauhan varteen, ei enää ollut havaintoakaan mistä sen luin. No löytyihän se sitten viimein. En itse ole ikinä ole käyttänyt vuohenjuustoa risotossa, pitääpä sekin tässä ennen kuolemaa kokeilla.

Sunnuntaina oli äitienpäivä ja kokkailimme omallemme neljän ruokalajin lounaan. Tavoistani poiketen, kokeilin tätä reseptiä jo aikaisemmin. Onnistui se toki jo ensimmäisellä kerralla mutta aina voi viimeistellä. Ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan.

• Kokonaisia katkarapuja
• Suolaa
• Ricotta-juustoa
• Salottisipulia
  
• Riisiä
• Valkoviiniä
• Öljyä
• Pippuria
• Tilliä
• Hyvää calvadosta
  

Raaka-ainelista taas tajunnanvirtaa. Määriä voin yrittää muistella, jos se jotain oikeasti kiinnostaa. Ravut kuoritaan. Kuoria kuullotetaan tilkassa öljyä ja liekitetään hyvällä calvalla. En osaa päättää vaikuttaako tämä makuun, mutta hyvältä se näyttää. Ja fiilis kohoaa. Kuoret peitetään juuri ja juuri vedellä ja annetaan kiehua n 30min. Liemi maustetaan suolalla. Jos maku on liian vajaa, voi sitä täydentää esim kalaliemellä.

Toisessa kattilassa kuullotetaan riisi ja sipuli öljyssä. Lisätään reilusti valkoviiniä ja annetaan imeytyä riisiin. Tämän jälkeen lisätään pikkuhiljaa kuumaa rapulientä ja annetaan imeytyä. Toistetaan kunnes riisi on juuri ja juuri kypsää. Mieluummin aavistuksen raakaa, jatkaahan se vielä kypsymistään.

Kattilaan heitetään raastettu juusto, tilli sekä ravut (jätä muutama koristeeksi) ja pyöräytellään. Tarjotaan heti.

Hyvin se upposi ja äiti taisi olla tyytyväinen. Alunperin ajattelin pyytää hummerin kuoret mukaan taannoiselta Fishmarket-reissulta. Arvelin kuitenkin etteivät se säilyisi kaupungin yössä kovinkaan pitkään. Mutta tästä lisää ensi kerralla.

Kevättä rinnassa

Kiirettä on pitänyt. En edes muista milloin viimeksi tein jotain kirjoittamisen arvoista ruokaa. Se olikin hyvä tekosyy kutsua ystäviä kylään ja laittaa kattila liedelle. Etiketti-lehdessä oli sopivasti ohje parsan tarjoamiseen jota hieman muuntelin.

• Valkoista ja vihreää parsaa
• Parmesaania lastuina
• Parmankinkkua
• Rucolaa
• Voita
• Sitruuna
• (Endiivi)

Parmankinkku paahdetaan uunin ylätasossa n 10 min ja öbaut 200 astetta. Rapeaksi kuitenkin. Kuivatetaan talouspaperin päällä. Parsat keitetään erikseen. Sitruunan kuori raastetaan ja heitetään voisulaan. Endiivi on sulkeissa koska en osannut käyttää sitä. Ostin ainesosan läpällä ja maku oli tyrmäisevän kitkerä. Väri ja ulkonäkö olivat kuitenkin niin hyviä, että pakko se oli salaattiin laittaa. Keittelin aavistuksen, pahin terä katosi mutta niin meni rakennekin. Mitä tein väärin? Syödäänkö endiivi yleensä raakana vai kypsänä?

Itse pidän parsasta todella paljon joten salaatti oli ainakin omaan mieleeni. Myös parmankinkku, näin paahdettunakin on loistavaa. Sen sijaan jätin pois pinjan siemenet joita alkuperäisessä ohjeessa käytettiin koska niitä on tullut syötyä turhankin paljon viimeaikoina.

Parsaa tekisi mieli syödä useamminkin mutta kuoriminen on yhtä tuskaa. Onhan meillä jo siivutettu leipä, missä on kuorittu parsa?