maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Viikunaa ja taimenta


On se mukavaa kun on viikonloppu ja viimein aikaa laittaa ruokaa. Jopa niin paljon aikaa, ettei kauppaan mennä ns kylmiltään vaan reseptejä ehtii selailla etukäteen. Etikettiklubin lehti oli juuri saapunut ja silmään osui pecorino-viikunasalaatti. Ohje meni suurinpiirtein näin. Kastike:

  • Valkoviinietikkaa
  • Hunajaa
  • Vahvaa sinappia
  • Oliiviöljyä
  • Suolaa
  • Pippuria
Muut paitsi öljy sekoitetaan ja öljy kaadetaan pikkuhiljaa mukaan, kokoajan hämmentäen. Paahdetaan saksanpähkinät ja pilkotaan pecorino, laitetaan soossin muhimaan. Asetellaan kaikki salaattipedille. Itse käytin rucolaa ja lollo rossoa. Lopuksi vielä muutama viikuna koristeeksi, ja tietenkin maun vuoksi.

Pääruoaksi oli jo pitkään pitänyt tehdä kunnollista kalaa. Viinikin oli jo valittuna valmiiksi. Samalla teki mieli kokeilla beurre blanc kastiketta, jonka bongasin kahden tähden kiertueelta. Mielenkiintoinen ohjelma kaikinpuolin. Kaksi hyvää kokkia, joiden tv-persoonasta en vain pidä. Siksi koko ohjelma on parhaimmillaan, kun turhat läppäjaksot kelaa yli.


No, takaisin asiaan. Samoilta sivuilta bongasin myös idean tarjota mummon kurkkuja kalan kanssa. Alunperin ideoitu kuha tai siika vaihtui taimeneen, sillä sitä sattui olemaan tarjolla. Pastaa en tosin jaksanut käydä vääntämään. Sen sijaan paistoin peruna- ja porkkanalohkoja uunissa varmaan puolitoista tuntia.

Beurre blanc ei todellakaan ole mikään laihduttajan kastike. Pohja on hyvin pitkälle kermaa ja voita. Rasvamäärään suhteessa maku on mielestäni liian mieto, eli ns bang-for-the-buck puuttuu kokonaan. Ohjeesta tuli vielä aika mammuttiannos, joka olisi tosin pitänyt pystyä ennakoimaan. Kastike on parhaimmillaan - yllättäen - hyvin pieninä määrinä.

Rasvaa tuli kerralla viikon tarpeiksi. Homejuustokin piti jättää seuraavaan päivään, sen verran ähkyssä oli. Tämän rasvamäärän polttaakseen saa hevospooloa pelata aika monta tuntia.

2 kommenttia:

ylimuuli kirjoitti...

Kahden tähden herrat on aika arroganttia porukkaa... Ohjelma tulee sellaiseen aikaankin, että olen osunut näkemään vain viimeiset kymmenen minuuttia pari kertaa. Vaan ilmeisesti ihan kelpo sapuskaa ovat kyhänneet? Tosin eilisen jakson jämiä katsellessani tuntui siltä, etteivät ohjeet oikein nappaa minuun. Onneksi sinuun niin poimin ne sitten täältä. :-)

ville kirjoitti...

Aika on tosiaan haastava, siksi sitä tulee seurattua turhan harvoin. Niillä muutamalla kerralla, kun olen ohjelmaa seurannut, on ruokapuolen anti ollut kyllä antoisaa! Suosittelen siis sen puolesta.