Fasaani confit

Fasaani on mielenkiintoinen otus. Melkein riistaa, melkein kuin häkkikana. Fiilis hommaan tulee kuitenkin metsästämisestä. Kokeneen koiran kanssa metsässä touhuilu on todella mukavaa puuhaa. Ei aikaisia herätyksiä, ei passissa palelua. Metsästystä minun makuuni.

Kääntöpuolena kolikolle on kuitenkin linnun vaatimaton maku. Sokkotestissä ero broileriin on vaikea havaita. No, syödään sitä sammakonreisiäkin.

Kuiva liha tarvitsee rasvaa. Tässä tapauksessa hauduttelin fasua miedolla lämmöllä kotimaisessa rypsiöljyssä. Lämpöä taisi olla n 60 astetta ja aikaa meni kuutisen tuntia, mitä sitä nyt viikonloppuöinä kerkeää nukkumaan. Lopputuloksen tarjosin omatekemän punaviinimarjahillon ja Stockmannin mustaherukkahyytelön kanssa, kylmänä.

Ei se ero kanaan tulee vieläkään esille, mutta ainakin jotain makua lihaan saa aikaiseksi. Sano fasu kun haluat hyvää.

Kosmoksen lounas

Kosmos on jännä paikka, myös lounaalla. Lounashinnoittelu on omaa luokkaansa, lounassetelin mentäviä aukkoja on turha odottaa. Toisaalta, eteispalvelu toimii myös lounasaikaan.

Testipäivänä mahdumme ilman pöytävarausta juuri ja juuri, kun lupaamme syödä alle tunnissa.

Ruoka on ihan ok, ei nyt täysin (lounas)hintansa väärtiä. Kummallisinta on kuitenkin Kosmosmaisen tyly palvelu. Se ei ole töykeää, ei piittamatonta vaan tavallaan liioiteltua itsearvon tuntoa. Tarjoilijat eivät olekaan mitään juuri Perhosta leivottuja tyttösiä, vaan jo varttuneempia, pitkän elämänkoulun käyneitä ammattilaisia.

Pientä huomaavaisuutta ja ystävällisyyttä on silti lupa odottaa. Tai ainakin itse odotan.

Maksan kortilla ja tarjoilija kysyy "laitetaanko sama summa?". No hei? Tästä asiakkaan ylenkatsomisesta en maksa penniäkään enempää. Ja vaikka olisinkin maksamassa, viimeistään tämä kysymys karistaisi halut.

Esimerkiksi Irlannissa juomarahat pystyi jättämään myös pin-koodillisella kortinlukijalla - ilman henkilökunnan avustusta. Tarjoilijat painottivat moneen kertaan, että se on täysin vapaaehtoista ja lähtivät vielä höveliäästi näköetäisyyden taakse. Visa kiitti heitä, ei minua.

Kurpitsa panna cotta

Halloween-hysteria valtaa myös Suomen joka vuosi pahemmin. Periaatteessa pyrin välttämään kaikenlaisia juhlia, joiden perimmäinen syy tuntuu olevan täyttää ihmisten kodit kerran vuodessa tarittavalla krääsällä ja markkinamiesten taskut rahalla. Ruoka on kuitenkin lähellä sydäntäni ja harvoin sitä tulee kurpitsaan koskettua.

Äitini tapaa leipoa amerikkalaistyylistä ja erinomaisen makuista kurpitsapiirakka. En tietenkään muistanut kysyä ohjetta, joten tein sitä mitä osaan, eli tässä tapauksessa panna cottaa. Otetaan

• Pieni luomu-kurpitsa
• Kermaa
• Vanilja palmusokeria
• Liivatetta
• Voita
  

Kurpitsasta taiteillaan hassu halloween-aiheinen otus ja samalla kaiverretaan sisusta mahdollisimman paljon ulos. Kolmasosa kurpitsaa kuutioidaan pieniksi, kuullotetaan voissa juuri ja juuri pehmeäksi. Glaseerataan sokerilla.

Loppukurpitsa haudutetaan täysin pehmeäksi sokerin kanssa ja vedetään sileäksi teharissa kerman kera. Lisätään liotetut liivatelehdet. Sekoitetaan joukkoon em kuutiot ja annetaan hyytyä.

Big Tree Farmin Heritage - sokeri on muuten kohtuullisen lahtari-kamaa. Purkki rokottaa n kymmenen euron verran. On se kyllä hyvääkin. Ja niin luomua, että purnukat matkaavat Suomeen soutuveneellä.

Piikki lihassa

Kirjaimellisesti. Otetaan köntti paahtopaistia. Aikaa pari tuntia vieraiden tuloon. Miten saada lihaan makua? Suolat pintaan. Check. Liha lämpiämään. Check. Uuni päälle. Check. Vielä?

Jos se kuuluisa vuorikin tuli Muhammedin luokse, miksei maku voisi mennä lihan luokse. Tungetaan siis marinadi pinnan sijasta suoraan sisälle.

Koko episodissa oli jo farssin elkeitä, kun marssin Elielin apteekkiin. Farmaseutti, viehättävä nuori nainen, tervehtii ja tarjoaa iloisesti apuaan. Kysyn ruiskuja. Ilma jäätyy, ilme vaihtuu. Käsi hamuaa hälytysnappia. Lievästi vapisevalla äänellä tiedustellaan käyttötarkoitusta ja lähetetään Mannerheimintien Yliopiston apteekkiin.

Harmi että Manskulla on kaksi apteekkia ja valitsin niistä tietenkin väärän, eli keskeisemmällä paikalla sijaitsevan. Sama tilanne toistuu, tällä kertaa miesfarmaseutin kanssa. Minut ohjataan tullinpuomille. Jätän reissun toiseen kertan.

Matkalla reeneistä kotiin poikkean oikeassa apteekissa. Esitän asiani. Epäluuloinen ilme. Tiedustelu käyttötarkoituksesta. Vilkaisu kelloon. Ähäkutti! Kello on yli yhdeksän illalla, ruiskuja myydään vain klo 9-21. Se siitä.

Lopulta menen oikeaan apteekkiin, oikeaan aikaan. Ja voilà, saan ruiskut. Ei ole helppoa.

Marinadi:

• Öljyä
• Valkosipulia
• Kuivattuja yrttejä
• Lihalientä
• Suolaa

Kuullotin murskattua valkosipulia ja lämmittelin yrttejä öljyssä. Lisäsin lihalientä ja suolaa. Imin liemen ruiskiin ja piikittelin lihaa, kunnes saturaatiopiste saavutettiin. Sitten vaan mittari selkään ja uuniin, sisälämpötilaksi n 54 astetta. Pienen seisomisen jälkeen parempiin suihin.

La Cocina

La Cocina siirtyi jo ajat sitten paremmille laidunmaille, pois Etelärannan sikarinkärystä. Ravintolahan lupaa tarjota parhaat palat espanjalaisesta keittiöstä ja nimenomaan Pohjois-Espanjasta.

Espanjahan sinänsä on kulinarismin kannalta ristiriitainen kokemus. Toisaalla löytyy Baskimaa sekä El Bullin kaltaiset instituutiot, kun taas toisaalla kulinaristinen elämys saattaa olla huonosti paistettu leike ilman lisukkeita. Nooh, katsotan.

Päivällisellä meitä sattui olemaan suurempi joukko. Söimme paikan maistelumenuun, muutamilla erikoisruokavalioilla. Paikka oli lähes täynnä, mutta silti ruokien kanssa kesti aivan tolkuttoman pitkään. Jälleen kerran, en ole alan ammattilainen, mutta ei luulisi kestävän tuntia saada kaikille apetta pöytään. Tai jos kestää, keittiö on liian pieni tai henkilökuntaa liian vähän. Palvelu oli siis todella hidasta. Kerrasta on jo tovi aikaa, joten tässä vain päällimmäiset muistot - jotka eivät ole kovin mairittelevia.

Seuraavalla kerralla päätimme kokeilla lounasta. Paikassahan löytyy kekseliäästi kolme paketti: 20,40 ja 60 minuutin versiot. Oivallista, fixed time. Puolen päivän aikaan paikka on tyhjä ja valitsemme pisimmän version.

Alkuun mukavia pintxoja, mm erinomaista mustekalaa sekä marinoitua ankkaa. Kivan näköistä ja maistuvaa. Seurana oliivi- ja perunvaahtoa. Voita ei ole säästelty. Ei siinä mitään vikaa, mutta annoskoko on siihen nähden todella iso. Mahalaukku vuorattu rasvalla.



Sitten keittoa. Ankan kivipiiraa tuhdissa liemessä. Kivipiiraa en ole ennen maistanutkaan, mutta tämän kokemuksen perusteella kerta ei jää viimeiseksi. Erinomaista! Liemi sen sijaan on vähän turhankin tuhtia. Vahvat maut ovat mieleeni, mutta tässä mennään jo överiksi. Suussa lilluu vahva liisteri joka pitää taistella alas. Äiti opetti syömään lautasen tyhjäksi, nyt en siihen pysty.

Pääruoassa on yliyrittämisen meininkiä. Varsinainen pääraaka-aine, tuore tonnikala, on tuoretta ja hyvin paistettua. Mutta mitä ihmettä vieressä tekee sata grammaa pähkinäsekoitusta - tai "pähkinäleipää", kuten ravintola sen ilmaisee? Mukana on myös granaattiomenaa, artisokkaa, selleriä, graavikalaa, vaahtoa ja pariakin kastiketta. Sen lisäksi että annos on tämän takia ruman näköinen, en löydä aineksille olemassaolon oikeutusta. Vähemmän on enemmän.

Jälkkäriksi eteen tarjoillaan mm maitosuklaa-mousseja ja kurpitsajäätelöä. Tässä on kaikki kohdallaan. Ulkonäkö herättää kiinnostuksen eivätkä maut petä. Tähän olisi hyvä lopettaa, mutta kahvien kanssa tuodaan vielä pienet suklaa-tikkarit. Suu makeaksi!

Tuntiin emme pääse. Emme varsinaisesti hidastelleet, mutta keittiöllä kesti jälleen kerran tajuttoman kauan saada safkat valmiiksi lähes tyhjään ravintolaan (tässä vaiheessa meillä oli jo seuraa muutamassa pöydässä). Onko tässä rahat-takaisin takuu?

Cocina ei sovi kiireisille ja hinta/laatu-suhteessa ollaan juuri ja juuri oikeutuksen rajamailla.

Matkustelua

Jos saisin antaa vain yhden vinkin matkustamiseen, aika korkealla olisi "Älä lennä Heathow:lle, Heathrow:lta äläkä varsinkaan sen kautta".

BAA on kyllä loistava firma. Menomatkalla, Lontoon kautta, Finnairin kone saa Helsingistä lähtöluvan n tunnin myöhässä. Melkein perillä, kierrän vielä odotusmuodostelmassa puolisen tuntia. Hiki kimmeltää otsalla kun otan jopa muutaman juoksuaskeleen vaihtaakseni terminaalia. Onneksi alla on Zegna sportin mainiot tossut. Ehdin dösäasemalle vain huomatakseni, että kaverit ovat lähteneet kotiin etuajassa! Yö kalsassa saarivaltion pääkaupungissa.

Paluumatkalla kone on jo laskeutunut, mutta en pääse koneesta pois. Dösiä ei ole, eikä sen puoleen portaitakaan. Nyt ei ole onneksi niin kiire. Ehdin jopa jatkolentoonkin, mutta kuin pisteenä i:n päällä, matkatavarat jäävät "jonnekin". (Myöhemmin selviää, että tämä jonnekin oli kuin olikin Heathrow). Onneksi tuokin kenttä on kohta myyntilistalla.

Määränpäänä Kiina. Yli miljardi ihmistä ei voi olla väärässä, ruoan on pakko olla hyvää!?

Yöllisellä markkinalla katukeittiöissä on tarjolla ties mitä murkinaa. Kielitaitorajoitukset ovat molemminpuolisia, joten täyttä selvyyttä en saa. Mutta kuten eräs henkilö sanoi, kiinalaiset grillaavat kaikkea, mitä vaan saa pujotettua tikun nokkaan.

Maistan kuvan herralta grillattua kanaa, lihaa, mustekalaa ja maissia. Kaikki erinomaista, tosin maissin voisi esikeittää. Kaikki on suolattu ja marinoitu samalla kastikkeella. Päällä kevätsipulisilppua.



Seuraavaan kojuun. Vadeissa möyrii jos jonkinlaista rapua ja muuta merenelävää. Valitsen muutaman kalan ja yhden ison ravun. Tiskin mies lahtaa kalat ja grillaa ne. Rapu päätyy keitinliemeen. Tilliä eivät täälläpäin taida käyttää. Janojuomaksi Anchor-olutta lähikioskista. Loistavaa ruokaa!

Seuraavana päivänä maltan kokeilla oman hotellin houkuttelevan näköistä buffet-pöytää. Yleensä syljen seisovien pöytien päälle. Ruoat ovat yleensä täysin ala-arvoisia. Kuinkas muutenkaan, harva safka paranee seistessä. Hong Kongin Sheratonissa sain kuitenkin loistavaa Sashimia buffeessa! Kokki tosin leikkasi sitä vain pyydettäessä.

No kuitenkin. Päätöstä auttoi aivan uskomaton valikoima sekä houkutteleva esillepano. Tarjolla oli mm ostereita (kuolleita), risottoa (ylikypsää ja mautonta), nuudeleita (mauttomia) sekä sushia (seissyttä). Tämän lisäksi löytyi juustoja, kinkkuja, tagine-patoja, dim sumia, intialaista ruokaa ja oikeastaan melkein mitä tahansa, mitä nyt äkkiä saattoi kuvitella. Hommaa pelasti vain jälkiruokapöytä, josta sai mm tilauksesta paistettuja creppejä.

Jenkkityyliin "kuinka maistuu" -kysymyksiä esiteltiin kyllästymiseen asti. Kitisin esim ostereista jo paikan päällä. Palaute meni - taas jenkkityyliin - kuitenkin ohi korvien. Eihän "how are you" -kysymykseenkään oikeasti odoteta muuta vastausta kuin "fine" tai "excellent". Tarkennuksena siis, henkilökunta oli paikallista, mutta ei jäänyt epäilystä kuka heidät oli kouluttanut.

Trooppisessa yössä tapoin malariaa GT:llä. Pöydälle olin asetellut hikisen safarikypäräni. Piruilin mielessäni päivän kaadoille. Ajatus harhaili myös ruokaan. Olen oikean palautteen velkaa. Ei tässä maailmassa mikään muutu, jos kukaan ei valita. Ei ehkä sittenkään, mutta ainakin olen oman osani tehnyt.

Otin arkin norsunluunvalkoista, omalla vesileimalla varustettua paperia. Kiersin Mont Blanc:n auki ja aloin kirjoittaa. Tavoittelin Harvardin käyneen kirjoitustapaa. Kirjoitin kuitenkin tahallaan kerran "colour" ja käytin eräässä kielikuvassa soutamista. Toivoin tästä jäävän Oxfordissa tai Cambridgessa vietetyn vaihto-oppilasvuoden vaikutelman.

Aamulla, kun työ oli tehty, jätin palautteen huoneen pöydälle ja lähdin rannalle. Palatessani minua odotti pullo jäähdytettyä Taittingeria, hedelmäkori sekä "In room dining manager"in pahoittelut. En tiedä muuttuuko mikään, mutta ainakin Ritz-Carlton vastasi asiallisesti asialliseen palautteeseen. Pisteet siitä heille.

Nuevo Latino

Huoh, eikö tapaus Lehtovaara opettanut mitään.

update: Kannattaa lukea ainakin nimimerkki "Ei":n kommentit.