sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Taboulehmunakas


Keittiö on yhtä hyvä kuin sen valmistama munakas. Näin sanoi joku viisas mies jossain vaiheessa. Tällä mittapuulla omani ei todellakaan olisi kummoinen. Ainoa lohdun jyvä löytyy tiedosta, etten ole yksin.

Munakas tosin on myös sellainen asia, johon en ainakaan itse jaksa panostaa. En ikinä syö munakasta kuin aamuisin. En tarjoa sitä vieraille, eikä asia ole minulle tärkeä. Osittain ehkä myös siksi, etten ole varmaan ikinä syönyt täydellistä munakasta. Siitä sen haasteen saisi nyhdettyä. Otetaan todo-listalle.

Kerrankin suunnittelin eläämääni eteenpäin ja päätin jo lauantaina, mitä teen ruoaksi sunnuntaina(!). Koska kastikkeeseen tarvitaan keltuaisia, oli luontevaa käyttää myös valkuaiset hyväksi. Tästä idea munakkaaseen. Kerrankin oli keittiö myös tuoreita yrttejä täynnä, mutta koska tabouleh oli valmiina, käytin sitä.

Tabouleh

  • Bulgur-vehnää
  • Sitruunan mehua
  • Suolaa ja pippuria
  • Lehtipersiljaa
  • Sipulia
  • Tomaattia
  • Oliiviöljyä
  • Tuoretta minttua
Bulgur keitetään, tomaatti ja sipuli pilkotaan. Minttu ja persilja hienonnetaan. Sotketaan, maustetaan sitruunamehulla, öljyllä ja mausteilla. Ja on muuten oikeasti eroa, käyttääkö ns perinteistä kähäräpersiljaa vai sileälehtistä lehtipersiljaa.

Munakas paistetaan, kuten parhaaksi taidetaan. Loppuvaiheessa voi mukaan laittaa myös juustoa. Sisään pakataan taboulehia ja taitetaan kaksin kerroin. Seuraksi sopii tuorepuristettu appelsiinimehu. Laiskoille tölkistä. Tai mimosa, jossa kuplina esim Non Plus Ultra Cuvée Reina Mª Cristina. Niin ja tosiaan tarkoitin sitä juomaa, en esim tätä.

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Ankkaa uunissa


Näin joulun jälkeen voi viimein vapautuneesti puhua joulusta. Joulun alla vallitseva hösäys, häsäystä ja jokapuolella vallitsevaa ruuhka vetää pinnan kireälle. Jos sitä ei stressaisi itseään sillä, saako nyt jokainen puolituttu joulukortin tai pitääkö se naapurin Orvokki saamaansa Burberry-laukkua ihan nolona, olisiko sitä levänneempi jo ennen h-hetkeä? Itse uskon siihen.

Tänä vuonna ehkä eniten rasitti ruokapuoli. Itseähän tässä osittain saa (taas) syyttää. Stockan herkku ja Hakiksen halli, molemmat tukossa kuin Schengen-alueen rajat Putin-nuorille. Ei siinä vielä mitään. Kestän hammasta purren sen, että joku päättää lastenvaunuillaan tukkia koko käytävän. Ja sen, ettei millään osaa päättää, seisoako nyt paikallaan, liikkuako, vai ostaako sittenkin sitä terva-silakkaa. Tänä vuonna eniten söi valikoiman niukkuus.

Kalakaupasta on raahattu suomustimet pois, sillä jokainenhan tekee kuitenkin graavikalaa. Suomustettua kalaa ei vaan saa. Itse en operaatioon rupea, kerrostaloasunnon vessa muistuttaa sen jälkeen enemmän biojäteastiaa kuin vaalittua miestenhuonetta.

Ja lihakauppa? Jopa pitkäaikainen luottopakkini, Reinin liha, kaventaa valikoimaansa kinkun varjolla. Mikä normaalisti on hyllytavaraa, kuuluu joulun aikana erikoisvalikoimaan. Etukäteen mietitty karitsan kare jäi siis hyllyyn.

Nyt, tammikuussa, voi hallioperaatiolle jo vähän naureskellakin. Takkatuli rätisee lempeästi, hyvä konjakki lämpenee kädessä ja paksu kuubalainen annostelee rauhallisesti hienovaraista savua kohti katonrajaa. Ehkä silloin kävi, kuten oli tarkoitettu. Ostin nimittäin kokonaisen ankan. Enkä mitä tahansa ankkaa, vaan vielä kotimaista Alhopakan ankkaa.

Ei seikkailu kuitenkaan tähän loppunut. Ankka oli nimittäin joulun kunniaksi pakastettu. Koska eläin oli tarkoitus tuhota vasta muutaman päivän kuluttua, pakastin sen myös kotona. Otin sulamaan jääkaappiin puolitoista vuorokautta ennen paistohetkeä, kuten minua oli valistettu. No, eihän se riittänyt. Marinointivaiheessa huomasin linnun olevan melkein umpijäässä. Sulattelin sitä hellävaraisesti ensin lattialämmityksen päällä, sitten patterin päältä. Kun hermo petti, siirsin sen miedolle lämmölle uuniin. Ja saatiinhan se sulamaan, vieläpä ilman suurempia vaurioita.

Siirtykämme siis viimein itse asiaan eli varsinaiseen ruokaohjeeseen. Ankka marinoidaan päältä suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Mieluiten sulaan lihaan ja tunteja ennen paistoa. Täytteeksi leivoin seuraavanlaisen seoksen:

  • Kirpsakoita omppuja
  • Pekonia
  • Herkkusieniä
  • Tuoretta timjamia
  • Sipulia
  • Valkosipulia
  • Suolaa
  • Pippuria
Pekoneita ja omppuja esipaistetaan hetkonen. Herkkusienet pilkotaan joukkoon, samoin hienonnettu timjami, valkosipuli ja mausteet. Tungetaan ankan sisään.

Paistelin ankkaa n 150 asteisessa uunissa aika tarkkaan kaksi tuntia, vähän ohjeen vastaisesti. Ja hyvää tuli. Rinnat punoittivat samalla kun koivet olivat ehtineet kypsyä läpi.

Neljä nälkäistä miestä tuli jotenkuten täyteen. Onneksi tämä ei ollut ainoa ruokamme.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Mielenkiintoista

"Välimäki poltti päreensä harrastajan kritiikistä" kertoo Kauppalehti ja samaan yhtyy myös Taloussanomat.

Viini-lehteä en ole lukenut, joten asiasisältöön on vaikea ottaa kantaa. Ja Välimäellä on oikeus mielipiteeseensä. Asia joka tässä hämmästyttää on, ettei vastapuolta ole kuultu ollenkaan. Tai jos, ei se ole päässyt lehteen asti. Missä on Matssonin puheenvuoro?

Ja ehkä vielä enemmän hämmästyttää se, miten moinen pääsi isolla läpi valtakunnan molempiin talouslehtiin. Taitaa maanantai olla hiljainen uutispävä.

Huomasin vasta nyt Hanssin aiemman blogautuksen meistä ruokablogaajista. Hyvä on kuulla palautetta näinkin päin. Itse toivoisin sitä useamminkin ja suoraan (vrt Matssonin beluga-linssit).

Jäämme odottelemaan Kauppalehden artikkelia tästä blogista, kunhan vain pääsen chezziin syömään.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008

George is on


Vanhaan Georgeen en ehtinyt, paitsi lounaalle. Harmi sinänsä. Päivällä hinta ja laatu ainakin kohtasivat hyvin. Omistajamuutoksen jälkeen rima on korkealla. Henrix-ketjun taso ei ole vakuuttanut tasalaatuisuudellaan. Ketjun ensimmäinen - nyt jo edesmennyt - jäsen oli loistava. Henri'x room:ssa hienoa oli lähes ainutlaatuinen pöytiintarjoilu, niin ikään r.i.p. Kampin bbq house taas oli suuri pettymys. Mitenköhän nyt?


Muutamaa päivää ennen jouluviikonloppua paikka on lähes tyhjillään. Onhan jo myöhä, mutta ihmettelen silti. Joulukuussa menestyy huonompikin ravintola. Jamie Cullum lurittelee keskusradiossa kun odotan muuta seuruetta. Kuulen naapuripöydän, ilmeisesti tuore pari, puheenaiheet kiusallisen hyvin. Kuin kreivin aikaan kylmä kuohuva rauhoittaa mieltäni ja sieluani. Illan koitos voi alkaa.

Alkaa pettymyksellä. Jo etukäteen tsekattua taste&wine-kokonaisuutta ei suostuta tarjoilemaan myöhäisen ajankohdan takia. Pulssin tasaannuttua tarjoilija osoittaa pelisilmää luvaten rakentaa meille menu henrix:n laajennetun version. Hyvä on.

Alkuun erittäin maistuvia jokirapuja, ikäänkuin amusena. Ja mukaan poikkeuksellisisesti viiniä, ja vielä reilu annos. Kymmenen gramman rapu saa seurakseen viisi senttiä viiniä. Suhteet on suomalaisittain kohdillaan.


Lohi on erinomaista. Mukana muodikkaasti wasabi-aiolia, mätiä ja (muistaakseni) hillottua inkivääriä. Ihan kiva ja maistuva annos, mutta jotenkin lattea. Jo asettelu on tylsä, ehkä hieman ysäri. Ei nyt sentään, mutta ei tätä vuotta kuitenkaan. Tämän hintaluokan paikalta odottaisi enemmän.

Pääruokana härän filettä, bataattipyrettä, artisokkaa, papuja ja punaviinikastiketta. Härkä on ihan ok, mutta vain varjo ravintolan vanhan isännän taidonnäytteestä. Pyre + lisukkeet ok ja kastike saisi olla makoisampi. Muutaman viinilasin jälkeen aistit sai pinnistää äärimmilleen saadakseen edes jotain makua suuhun. Jälleen siis luokkaa ihan jees.


Tähän väliin pyysimme juustoa. Lounasvieraat olivat kuulemma rohmunneet kaikki aarteet joten vaihtoehdot olivat vähissä. Keittiö kuitenkin lupasi säveltää jotain. Saimme lähes moussemaista vuohenjuustoa, balsamikosiirappia ja kuivattua aprikoosia. Seuraksi valkoista Burmesteria. Juusto oli erinomaista ja annos oli hädässä sävelletyksi hyvä.

Jälkiruoalle oli kovat odotukset. Tähän mennessä mikään ei ollut säväyttänyt ja sitä jotain kaivattiin. No eihän sitä tullut. Suklaakakku-annoksessa oli yritystä mutta ei se toiminut. Kakku oli kuivaa ja muut ainekset eivät tukeneet toisiaan. Tai jos, en vain ymmärtänyt korkeampaa syytä niiden olemassaololle.


Kaikenkaikkiaan laatu ei vastannut hintamielikuvaa. Rahaa saimme kulumaan reilusti yli sata euroa ja samalla rahalla olen syöynyt huomattavasti paremmin, esimerkiksi Olossa ja Carmassa.

Valopilkkuna ja kokonaisuutta pelastamassa oli erinomainen palvelu. Se oli asiantuntevaa, asiallista ja mukavaa, olematta kuitenkaan häiritsevän tuttavallista. Jamie Cullumin levy soi jo neljättä kertaa läpi. Ymmärrämme vinkin ja poistumme kahvi-avecin jälkeen ulos joulukuiseen Helsinkiin.