tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Massaruokailut

Useimmat ravintoloitsijat varmasti hierovat sormiaan kun kuulevat suuren ryhmän tekevän varausta. Ryhmille kelpaa vähän huonompikin ruoka ja vajaat viinipullot sillä onhan fiilis tärkein. No fiilis on kieltämättä yleensä kiva mutta ruuan tasosta voi vain valittaa.

Näin maallikkona luulisi että esimerkiksi kymmenen samanlaisen aterian tekeminen olisi kohtuullisen helppoa. Kun puhutaan sadoista tilanne muuttuu, mutta kymmenen luulisi olevan vielä tehtävissä. Menut on tilattu etukäteen, valmistelut on voitu tehdä kaikessa rauhassa, hankkia oikea määrä raaka-aineita ja valmistautua henkisesti operaatioon.

Ainakaan Haikon kartanossa tätä ei osata. Pääsiäispäivän ruokailu oli ruuan puolesta luokkaa "syötävä" ja hinta/laatu-suhteeltaan täysin luokaton. Alkuun tuotu jokirapusalaatti maistui vedeltä ja seurana ollut kylmäsavupallascanapé ei juuri miltään. Sitten riistaliemi jonka puoli pöytää jätti syömättä. Yrttimarinoitu karitsan paahtopaisti taisi joillakin olla kelvollista, tai ainakin vähemmän sitkeää kuin minulla. Liian kypsää se oli kuitenkin kaikilla. Lisukkeet toivat mieleen pakastealtaan. Edes jälkiruoka ei pelastanut tällä kertaa. Taisi kylmäkkökin olla pääsiäisen vietossa. Rahka-aprikoosipiirakka oli kuivaa.

Minä en kehtaisi kutsua itseäni keittiömestariksi jos olisin Haikossa töissä. Juuri Haikon luulisi vielä panostavan keittiöönsä, sen verran syrjässä elämästä se sijaitsee. Ehkä siellä luotetaan omien asukkaiden voimaan. Omasta mielestäni Haikko on ylihinnoiteltu riistola joka elää Stockmannin kanta-asiakastarjouksilla sekä tyylitajuttomilla konferenssivierailla.

Eikä hyvin mene muillakaan. Muistoissa on yhä lakkiaispäivällinen Sundmanssilla - vaikka siitä onkin aikaa ja etenkin taannoinen vappulounas Bottalla. Siellä pihvikin pysyi vaakatasossa, haarukan nokassa.

maanantaina, huhtikuuta 17, 2006

Kieli vedessä


Viimeiset laastit seinissä, pokat maalissa ja lautalattia öljyssä. Remontti sekä muutto ohi ja keittiö kuoriutunut muovisuojistaan. Aika siis laitella ruokaa.

Kieltä olen useamman kerran maistellut erinäisissä ravintoloissa mutta itse en sitä koskaan ole valmistanut. Kieli kuuluu niihin rakaa-aineisiin joita ihmiset suostuvat syömään tai sitten eivät, eli vähän samaan kategoriaan mm sisäelinten kanssa. Ei siis mikään varsinainen kohteliaan isännän vierasvara.

Yleensä pääasiallinen tietolähde ruuanlaitossa - kuten hyvin monessa muussakin asiassa - on hakukone. Tällä kertaa kuitenkin satuin sukulounaalle jossa otin aikeeni puheeksi oikeassa seurassa. Molemmat isoäitini nimittäin kilvan jakelivat vinkkejä kielen valmistukseen.

Kelmu auki (Kampin kkk-marketissa ei ollut tuoretta kieltä) ja kieli käteen. Mielenkiintoinen vonkale. Pinta mukavan karhea, ajatukset harhailevat kesän luomulaitumilla jossa tämäkin Mansikki varmasti on ruohoa märehtinyt. Huivipäinen emäntä tulee sangon kanssa ottamaan maidon taidokkaasti talteen jättäen luontokappaleen jälleen nauttimaan yltäkylläisestä maaseudun rauhasta. Kieli liikkuu suupielestä toiseen, mehukasta ruohotukkoa jyystäen.

Valmistusaineet kaikessa yksinkertaisuudessaan

  • Kieli
  • Suolaa
  • Vettä

Kieli keitetään suolavedessä kunnes ohuempi pää on kypsä. Tässä hurahti sellainen parisen tuntia. Tämän jälkeen kannattaa pinta kuoria pois. Tämä on siis se karhea osa joka ei välttämättä ole kovin mukava suussa, ellei digaile "ei oo pokkaa" - tyylisistä herkuista.

Ja siinä se. Sitten vaan siivuiksi ja esimerkiksi salaattipedille ja Camarquen käsinpoimittuja suolakukkasia päälle. Itse siivutin Reittisen leivän tuoretta rieskaa jonka päälle annoksen kokosin. Seuraksi sopii esimerkiksi reilusti olut.

Isäni kertoi pitävänsä kylmästä kielestä, erityisesti leivän päällä. Itse täytyy myöntää että tuore, juuri padasta tullut kieli oli huomattavasti enemmän omaan makuuni. Mutta siis loistavaa se oli! Suosittelen lämpimästi.