maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Kanainen pasta


Olen ruokaharrastaja. Syön ruokaa usein, useimmiten joka päivä. Missä raja kulkee? Miten mitataan normaalin ihmisen ja harrastajan ero? Nautinko ruoasta enemmän? Syönkö useammin parempaa ruokaa? Mikä on parempaa ruokaa? Mitä on ruoka? Visaista pohdintaa näin maanantai-illan ratoksi.

Fakta on kuitenkin se, että bloggaamisen arvoista ruokaa jaksaa tehdä aika harvoin. Alunperin perustin blogini omaksi sähköiseksi keittokirjaksi. Sitten ruokahalu kasvoi eikä enää mitä tahansa jaksa, uskalla tai kehtaa kirjoittaa. Kuka sitä aina jaksaa lukea iänikuisesta appelsiiniankasta. Tätähän lukee joku muukin (kuulemma).

Jotta ravintolakeikkojen väliin saataisiin jotain omaakin substanssia otin itseäni niskasta ja kauhan karvaiseen käteen. Kanapastaa à la Töölö, olkaa hyvä.

  • Kanafilettä
  • Banaanisalottia
  • Käsintehtyä tuorepastaa, esim tagliatelle
  • Hyvää vuohenjuustoa
  • Kermaa
  • Ruohosipulia
  • Suolaa & pippuria
  • Sitruunaa
Paloitellut fileet paistetaan juuri ja juuri kypsiksi. Sekoitetaan kermaan jossa silputtu sipuli on jo jonkin aikaa muhinut pienityn vuohenjuuston kanssa. Maustetaan. Juusto tuo kivasti suolaa joten sitä ei välttämättä kovin paljoa tarvitse. Viimeistellään runsaalla ruohosipulilla sekä sitruunalla maun mukaan ja sekoitetaan keitetyn pastan joukkoon.

Itselläni ruohosipuli ehti kypsyä liikaa eikä näin maistunut juuri miltään. Lähinnä näytti hyvältä. Ajoi siis kuitenkin tarkoituksensa. Sitruuna sen sijaan piristi annosta huomattavasti, katkaisten kerman täyteläisen peitsen rasvaisuuden.

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Ribis


Suomalainen mies ei katso puhuessaan silmiin. Suomalainen mies ei turhia hymyile saati jauha muuta kuin asiaa. "Vettä?" on ainoa kysymys joka erottaa minut loistavasta pihvilounaastani. Olen saapunut Heikintorin ruokakeitaaseen, grilli Ribikseen.

Intialaisen ja italialaisen ravintolan puristeessa, Ribis taistelee globalisaatiota vastaan omilla eväillään. Palvelu on kuin Kaurismäen elokuvista (tulipas se pakollinen klisee), sisustuksessa vain se tarpeellinen ja lounaslista kaksi annosta lyhyt. Mutta ruoka on hyvää. Ja sen tietää moni muukin. Lounasaikaan paikka on lähes poikkeuksetta täynnä. Kuitenkin yleensä niin, että tilaa on aina kahdelle jotka käyttävät lounasseteliä.

Kuten Toro, myös Ribis luottaa parilaan. Uuni tai folio on marjanpoimijoille. Kaikesta tosin huomaa että pihvejä on paistettu se toinenkin vuosikymmen ja oppi on mennyt Toroa paremmin perille. Yhtään kuivaa pihviä en ole täällä saanu, en tosin täydellistäkään.

Yleensä listalla on jotain kanaista ja jotain nautaista. Kanaa en ole täällä ikinä syönyt, enkä nähnyt kenenkään muunkaan syövän. Pitäisi varmaan joskus kokeilla, onko se listalla vain koristeena. Perunavaihtoehtoina lohko, ranskalaiset, keitetyt, muussi sekä valkosipuliperunat. Pihvi on iso ja lisukkeita enemmän kuin tarpeeksi. Yllättäen se pakollinen vihannes on tuore(!). Ehdoton plussa meille terveellisen ruokavalion kannattajille. Muutama kurkkusiivu hyvittää kermaisemmatkin perunat.

Ehdottomasti hyvä paikka. Lounarille vastinetta, pyyhkii härällä parilan puhtaaksi.

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Tapiontori


Olen joskus aikaisemmin kävellyt Tapiontorin ohi. Mielen on vallannut lähinnä sääli. Kannattaako tyhjää paikkaa pitää auki.

Tänäänkin, lähes puolenpäivän aikaan, paikka ammottaa puolityhjänä. Hmm, voiko tämä olla hyvä. Onhan lounas Tapiolan hintatasoon nähden kuitenkin kalliihko. En tiedä toista ravintolaa kilometrien säteellä jossa tarjolla on vain kolmen ruokalajin menu 29,60e hintaan.

Aterian edetessä mielikuvat häipyvät. Paikkahan on lähes täynnä! Keittiömestarilla (!) on kädet täynnä duunia kantaessaan tilauksia pöytiin. Porukka on selvästi erilaista kuin esimerkiksi Torossa. Rekkakuskeja ei täällä näy.

Aloitetaan alusta. Ceasar-salaatti kanalla. Kana on sinänsä mehukasta mutta maku on epäilyttävästi kuin suoraan marketin grillitiskiltä. Pussi on sentään poistettu ympäriltä. Jos marinadi on omaa tuotosta, mielikuvitusta voisi käyttää. Miksi kana pitää aina tarjota joko grillimausteella tai currylla maustettuna?

Pääruokana paahtopaistia. Liha voisi olla punaisempaa ja vähäjänteisempää. Perunalisuke on kiva poikkeus massasta. Perunakakkusen päälle on taiteiltu sipulia ja lopputulos on erinomainen. Niin ulkonäöltään kuin maultaankin.

Jälkiruokana karpalojäädykettä ja valkosuklaata - samaa kuin perjantaina. Karpalojäädyke voisi hyvin olla peräisin vaikka laivan seisovasta pöydästä. Valkosuklaa pelastaa annoksen. Syön tämän mielelläni.

Mitä jäi käteen? Absoluuttisesti ajateltuna ja varsinkin naapurikaupungin tarjontaan verrattuna, lounas ei lunasta lupauksiaan. Hinta ja laatu eivät kohtaa. Nostan silti hattua, että joku jaksaa yrittää Tapiolassa, jossa muuten on tarjolla lähinnä rasvassa kieriteltyä perusruokaa. Illan tarjonta pitäisi tulla katsomaan, siitä olen kuullut kehuja. Valitettavan harvoin helsinkiläinen eksyy Espooseen ilta-aikaan.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Nokka


Nokasta olen kuullut vain hyvää. Muita paikkoja on saatettu disauttaa mutta Nokka on ollut "something to write about".

Kylmä tuuli saa minut kohentamaan kauluksiani kun vaellan liukkaalla satamapenkereellä kohti Katajanokan ravintola-ylpeyttä. Ei, tänään ei mennä Poseidoniin. Nokan lämpimät tiiliseinät huokuvat lämpöä ja valtava potkuri toivottaa minut tervetulleeksi. Paikka on hieno. Punaiset tiilet on älytty säilyttää ja niitä on jopa korostettu.

Tarjoilupakka on aavistuksen sekaisin. Illan aikana meitä palvelee varmasti jokainen henkilökunnan jäsen, kokkeja lukuunottamatta. Smoothisti kuitenkin, hatunnoston arvoinen suoritus.

Alkuun naposteluvati joka on mielestäni keittiön mitta. Vadeissa on erittäin helppo sortua Italiaiseen avataan-nyt-muutama-tölkki-antipasto-linjaan. Asiakkaiden aliarvioimista. Onneksi ei kuitenkaan Nokassa. Suuhun pistää mm erinomainen ankka-rillette. Oikeastaan kaikki on kohdallaan graavilohta lukuunottamatta. Graavilohta. Miksi tätä pitää tunkea jokaiseen paikkaan? Graavilohi on kuin maksalaatikko. Hyvää mutta arkista.

Seuraavaksi lähdemme Helsinki-menun viitoittamalle tielle. Alkuun graavattua ja hiillostettua nieriää. Rakenne on kiva. Todella napakka suutuntuma. Graavaus syö mielestäni hieman liikaa terää hiillostukselta. Luvattu Calvados ei maistu kastikkeessa sinapin alta.

Pääruoka on kohokohta ja poron entrecote loistava. Liha murtuu haarukkaan ja riistan maku kihahtaa kielen päällä. Riekko sulaa suussa. Lisuke-perunamuussi on mauttoman näköinen. Persilja ei maistu mielestäni tarpeeksi mutta pahinta on pursotettu ulkonäkö. Tyylitajussa olisi parantamista.

Viinitarhurin juustoa, yksi pala. "Kuin pitkä parisuhde" kommentoi eräs seurueemme jäsen. Ensimmäisen suupalan jälkeen homma on nähty. Edes pähkinäkrokantti ei pelasta annosta. Viinitarhurin juusto on sinänsä oiva esitys siitä ettei aina tarvitse mennä Ranskaan asti. Kaveria olisi kaivattu. Viinipakettiin kuulunut portti oli niinikään liian tuhtia tämän tyyppiselle juustolle.

Jälkiruokana suklaa-mousseja. Kuka näitä annoksia taiteilee? Maku jälleen kohdallaan - ehkä hieman tavanomaista, mutta hyvää. Ulkonäkö kuin Spice-icesta. Otetaan tuosta vähän suklaata, tungetaan siihen rinnalle vähän kaikkea mitä jääkaapista löytyy. Jotain puuttuu. Marenki! Kyllä! Yhtä mauttomasti puristettu kuin pääruuan perunapyree. Vihreää? No onhan meillä mintunlehti. Päälle vielä skidisti suklaakastiketta. Ei ei ei. Tyylikkäämmän annoksen saa espan jäätelökojusta.

Taksissa kohti Helsingin yötä on aika sivaltaa terävä loppukaneetti. Nokka on hyvä muttei erinomainen. Kirjoitan tästä kuitenkin.