keskiviikkona, tammikuuta 25, 2006

Suomi filmin tähdet

Mitä yhteistä on Tauno Palolla ja Ansa Ikosella? Sen lisäksi että molemmat ovat kotimaisen elokuvan suuria nimiä, Filmitähti ei varmasti olisi heidän kantapaikkansa.

Lounaalla paikka on tyhjä. Ravintolan takaosassa muutama yksinäinen pariskunta odottee kiltisti tarjoilijaa. Mekin istahdamme paikallemme ja syvennymme ruokalistaan. Kallista tuntuu olevan, vain yksi ruoka irtoaa alle kahdeksan euron.

Nappaamme (lounas)listan ainoan burgerin. Ensimmäisenä pistää silmään mielenkiintoinen leipä, ciabatta-tyylistä leipää joka ei painu kasaan. Tämä tekee käsinsyömisen mahdottomasti ja korostaa leivän roolia turhankin. Milloin leipä on ollut paksumpi kuin pihvi? Pihvi sentään on hyvin tehty ja maistuu avotulella grillatulle. Muuten annos on erittäin vaisu. Pihvin kaveriksi sämpylän sisään on heitetty yksi salaatinlehti ja laiskasti kastiketta. Annos kruunataan lankkiperunoilla joita kansanomaisesti ranskalaisiksi kutsutaan.

Satsi jättää mahaan epäkiitollisen olon. Ei täysi muttei tyhjäkään. Rasvaisen tunkkainen fiilis jatkuu koko päivän.

Yli kahdeksan euron hintaan kuvittelisi saavansa hyvän börjen, ei mitään puolivillaista vähän-sinne-päin viritelmää. Amerikkalainen diner-asiakas ei edes katsoisi tähän suuntaa, Ansasta tai Taunosta nyt puhumattakaan.

tiistaina, tammikuuta 24, 2006

Parasta lounasta


Mistä tunnistaa hyvän ravintolan? Keittiöstä kuuluu ranskalaista kiroilua ja listan täydellinen tavaaminen vaatii niin ranskan, englannin, suomen kuin keittiöslanginkin virheetöntä hallintaa.

Unioninkadun La Place:sta on pitänyt kirjoittaa jo aiemminkin. On vain tuntunut että mitä tahansa ylisanoja käyttäisi, ei se riittäisi kuvaamaan sitä euforiaa jota tunnen paikassa syödyn lounaan jälkeen.

Lounasaikaan mesta on poikkeuksetta täynnä. Kahdella henkilöllä voi yrittää löytää paikkaa kivisen pöydän ympäriltä, isommat seurueet varatkoon pöydän. Rapeakuoriset leivät käteen ja listaa tutkailemaan. Testipäivän listalla oli

Kurpitsa & Tryffeli capuccino & Tortellinis
~
Anis Nieriä, Xerez Valkopapu Purée & Piperade
~
Ananas Tiramisu

Keitot ovat aina loistavia. Öljyä on heitetty niin soppaan kuin pinnallekin sen verran että pelkän keiton syöminen jättää mahaan mukavan kalvon. Pakko siis syödä myös jokin pääruoka. Place loistaa mielestäni raaka-aineiden hallinnan lisäksi erityisesti lisäkkeillään. Ne sopivat yleensä täydellisesti kokonaisuuteen. Kypsyysasteet sekä näyttävyys ja värit ovat kohdallaan - silmä syö mukana kuten Paul Bocusse aikoinaan totesi.

Täällä olisi sääli olla syömättä jälkiruokaa. Ananas tiramisu ei tehnyt sääntöön poikkeusta.

Onko pahaa sanottavaa? Testikerralla ei. Hinta on kolmelle ruokalajille erittäin kohtuulinen 16,80 - miinusta tosin vuoden vaihteeseen ajoittuneesta muutaman euron noususta. Välillä sattuu pieniä lapsuuksia, varsinkin jälkiruokien kohdalla. Suosio on aliarvioitu ja ennalta mietitty on päässyt loppumaan. Sitten hirveässä kiireessä sävelletään jotain vähemmän täydellistä.

Helsingin paras lounaspaikka. Hinta/laatu-suhteeltaan varmasti, absoluuttisestikin hengitellään Michelin-tähdillä noteerattujen paikkojen niskaan.

torstaina, tammikuuta 19, 2006

Maksaa ja pyreetä

Mielestäni Liemessä on yksi tämän hetken parhaita ruokaohjelmia. TV:stä entuudestaan tutut liemikauhojen virtuoosit opettavat tavallisille pulliaisille ruuanlaiton saloja. Välillä Hans Välimäen ego tosin tuntuu pullistelevan olohuoneeseen asti. Jos tämän jättää omaan arvoonsa, on ohjelma erittäin viihdyttävä ja ennenkaikkea opettavainen. Reseptit ovat yleensä sen verran yksinkertaisia että ne muistaa kaupassakin ulkoa (ainakin melkein, sovelluksen varaa pitää aina jättää) ja pieniä vinkkejä satelee maksan kalvojen poistamisesta kirkastetun voin käyttämiseen.

Päätin siis kokeilla joskus ohjelmassa esiintyneitä maksapihvejä jotka maustettiin sitruunankuorella. Koska en muistanut lisuketta joutui sen säveltämään itse.

  • Maksaa
  • Raastettua sitruunan kuorta
  • Suolaa & Pippuria
  • Vehnäjauhoja
Poista maksasta kalvot, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää raastettu sitruunankuori. Pyörittele kevyesti jauhoissa ja paista rapeaksi kuumalla pannulla. Löysäksi jäänyt eli kylmällä pannulla paistettu maksa on aika ällöä.

Lisukkeena oli bataattipyree
Keitellään bataatit kypsiksi pienissä paloissa. Soseutetaan, lisätään mukaan loput ainesosat. Ei kannata tehdä ihan vauvanruokaa, pienet klimpit antavat hampaille duunia. Kermaa kannattaa laittaa sen verran että pyree on lähes juoksevaa. Näin se korvaa samalla kastikkeen jota ei ole.

Mielestäni sitruuna ei sopinut maksaan kovinkaan hyvin. Ehkä makuni on äidinmaidosta imettynä sittenkin kovin konservatiivinen. Puolukkahillo nimittäin sopii maksaan paljon sitruunaa paremmin.

sunnuntaina, tammikuuta 15, 2006

Tryffelinen maa-artisokka cappucchino

K-kauppias oli hoidellut hyllyyn pussillisen luomutarran ansainneita maa-artisokkia kotimaan tantereelta. Siitä ne harkituin liikkein päätyivät ostoskoriini ja lopulta Bentley Azuren kyydissä kotiin. Pieni kuorimaveitsen näyttö ja pataan. Helppo ja nopea maa-artisokkakeitto oli lähes valmis.

  • Maa-artisokkia
  • Loraus kermaa
  • Suolaa
  • Vettä
  • Maitoa
  • Tryffeliöljyä
Keittele maa-artisokat vedessä kypsiksi, soseuta omaan liemeensä. Lisää sopivasti suolaa ja tilkkanen kermaa. Lämmitä ja vaahdota maito ja aateloi se tryffeliöljyllä. Helppoa, nopeaa, maukasta ja kaiken lisäksi terveellistä! Hyvä välipala talvipäivään.

Nomen est omen. Hieno nimi saa arkisenkin ruuan kuulostamaan hienolta.

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006

Saksan versio glögistä

Saksaa puhuvan maailman lahja maailmalle, jokaisen alppireissun pelastus, pakkaspäivän makunautinto vailla vertaa. Kyllä, se on Glühwein. Maustettu viini, sukua myös pohjoismaiselle glögille.

Suomeen asti tämä herkku harvoin kantautuu. Viime päivinä silmiini kuitekin osui St. Christopher Glühwein. Maistamisen jälkeen voinen perustellusti kysyä, onko Alkon sisäänostajalla mennyt sormi suuhun vai onko hyllytila vallitsevan tavan mukaan arvottu? Tämä ei nimittäin ole sitä oikeaa kamaa, kertovat lahjomattomat makunystyräni. Vaikka pullon takamuksessa selvällä saksan kielellä mainostetaan juoman "juomavalmiutta" on se kaukana siitä. Karvas maku vaatii kunnon sokerisysäyksen ennen kuin tätä tököttiä kehtaa kaataa suuhunsa.

Oppireissulle Itävaltaan?

maanantaina, tammikuuta 09, 2006

Monitoimi-Olavi

Suutari pysyköön lestissään - vanha kansa sen tietää. Useimmat ravintolat eivät sitä tajua ja yrittävät tarjota, usein tosin olosuhteiden pakosta, vähän kaikkea kaikille. Keskiolut virtaa tankkaustuntien aikana ja toisaalta yritetään pitää edes jonkinlaista profiilia yllä oikeuttamaan "ravintola" nimikettä. Poikkeuksiakin löytyy, kuten sain Pikku Huopalahden Sir Olavissa huomata.

Lounasaikaan vallitsee kiireetön tunnelma. Ruokapuolella viihtyvät eri alojen ammattilaiset lounastauollaan ja baarin puolella - ilmeisesti ammattilaisia hekin. Lista on laaja ja ulottuu pizzojen, leikkeiden ja kebabin kautta intialaiseen ruokaan. Yleensä tässä vaiheessa kannattaisi hälytyskellojen soida ellei keittiön säleoven kautta erottuisi ammattitaitoa uhkuva aito intialainen keittiömestari ainaisesta pizzanpaistosta kypsynyt ilme kasvoillaan.

Lounaaksi maistettu vindaloo kana oli loistavaa. Maku pesi mennen tullen esimerkiksi Namaskaar expressin vastaavat viritelmät. Tulisuuskin oli kohdallaan. Keskustan hintoihin tottuneelle 7,5e kuulosti kohtuulliselta. Varsinkin kun hintaan kuului runsas salaattipöytä tuoreine patonkeineen.

Toisella visiitillä, tällä kertaa ilta-aikaan, maistoin kebabia. Parempaakin olen saanut, esimerkiksi Budapestissä mutta ei Olevin kebbe todellakaan minnekään häntäpäähän sijoitu. Itseasiassa positiivinen ja kohtuuhintainen yllätys.

Kello viiden aikoihin oli meno baarin puolella jo suhteellisen villiä.

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2006

Via dolorosa

Kärsimysten tie. Voiko tässä maailmassa enää mihinkään luottaa?

Perinteikäs ei aina tarkoita samaa kuin laadukas tai tasalaatuinen. Vuosia Helsingissä vaikuttanut Rodolfo on siitä oiva esimerkki.

Paikka sinänsä on viihtyisä, palvelu mukavaa ja ruokakin tähän mennessä ollut ihan mukiinmenevää. Varsin konstailematonta ja - hmmm - rehellistä. Varsinkin pastat sulavat suussa. Mutta ah, oliko kokilla krapula tänä uudenvuoden aattona? Muuten ei voi tasoa oikein selittää.

Tuore ankanmaksa kera valkosipulileipien kuulosti oikein hyvältä. Mutta. Leipä oli poltetta reunoilta mustaksi ja valkosipulin käyttöä ei tosiaan voi moittia säästeliääksi. Ankanmaksan hento maku peittyi kokonaan tämän alle. Rucola ja granaattiomenan siemenet eivät siinä paljon auttaneet.

Ja päivän kohokohta. Paikka joka mainostaa itseään Helsingin vanhimpana Italialaisena ravintola luulisi olevan pizzojen mekka, lättyjen kruunamaton kuningas. Hyvää niistä olenkin kuullut mutta tämän käynnin perustella en tähän ilon paatoksen voi yhtyä.

Päivän erikoinen (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) oli mielenkiintoiselta kuulostava pizza tuoreesta ananaksesta, Parman kinkusta ja aurinkokuivatuista tomaateista. Sinänsä mielenkiintoinen kombo joten olihan sitä pakko maistella. Vaikka yleensä pidänkin näinkin laadukkainen raaka-aineiden laittamista pizzaan haaskauksena.

Edelle luetellut pääraaka-aineet oli laadun ja määrän puolesta kohdallaan. Mutta mikä tekee pitsan. Pohja, tomaattikastike ja juusto. Kastikkeesta ei moitteen sanaa. Pohja taasen oli aivan liian paksua ja taikinaista. Liekö sitten syynä juuston liioiteltu määrä. Juusto oli valunut pizzan keskelle paksuksi kerrokseksi joka saisi komppaniallisen painonvartioita haukkomaan henkeään. Energiamäärällä ruokkisi pienen perheen viikoksi. Kaikinpuolin siis veren seisauttava kokemus - kirjaimellisesti.

Jälkkäriä ei edes uskaltanut saati jaksanut kokeilla.