maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Kukkakaalikeitto


Mitenkäs se vanha tarina räätälistä menikään? Ei tullut takkia vaan tuli housut, sukat jne. Myös ruuanlaitto on välillä jännittävää puuhaa. Täynnä vauhtia ja vaaratilanteita.

Ajattelin suuressa valaistuksessasi ja loputtomassa suuruudenhulluudessani tehdä k-kaupan ahvenen seuraksi kukkakaalipyreetä. Sellaista kivan notkeaa, ikäänkuin kastikkeen korviketta. Ja sitten vielä perunoita.

No kaikki meni hyvin siihen asti kunnes tehosekoitin oli jo laulanut muutaman rundin. Vesi. Niin, sitä ei kannata olla liikaa. Kevyt näpäytys kauhalla päähän, kiroilua ja itsetuhoisia ajatuksia. Miten minä saatoin.

Kaikille - suurille neroillekin - maanantai on huono päivä. Annoin siis armon käydä oikeudesta enkä antanut lupaavasti alkanutta töhnää ytv:n haltuun vaan päätin tehdä siitä soppaa. En enää muista miksi ostin inkivääriä mutta se sopi mielestäni hyvin tähän mielentilaan. Ja vielä ripaus suolaa. Eli kokonaisuudessaan:

  • Kukkakaalia
  • Merisuolaa
  • Pippuria
  • Tuoretta inkivääriä
  • Chilijauhetta
Ja koristeluun:
  • Oliiviöljyä
  • Tuoretta korianteria
  • Rucolaa
Ja hyväähän siitä tuli! Inkiväärin ja chilin kombo sulattaa orastavan flunssan tehokkaasti pois. Höyrystää tehokkaasti maanantaiahdistuksen tipo tiehensä.

Ainoa huono puoli jonka keitosta keksin on väri. Likaisen valkoinen väri keitossa on öbaut yhtä eroottista kuin .. No ei se ole.

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Henri'x BBQ

Henri'x on mielenkiintoinen ravintolaketju. Edesmennyt Henri'x room oli lounasta lukuunottamatta miellyttävä tuttavuus. Samoin Tehtaankadun Henri'x, paikkana jossa hinta ja laatu kohtaavat.

Pitkään on ollut tarkoituksena tutustua Kampin kauppakeskuksen BBQ houseen ja aika löytyi viimein tänään.

Alkuvaikutelma on mukava. Pelkistetty kattaus ja mielenkiintoinen tapa valita ruuat raksi-ruutuun-menetelmällä. Muutama alkupala ja jälkiruoka mutta paino on selvästi pääruuissa eli lihassa. On sisä- ja ulkofilettä, poroakin. Lisukkeeksi saa valita kastikkeen sekä yhden kolmesta lisukevaihtoehdosta. Myös viinilista on kerrankin osattu typistää tarpeeksi. Tarjolla on peräti kolme vaihtoehto. Hyvä, parempi ja paras. Kaikkia ilmeisesti niin punaisena kuin valkoisenakin. Tosin valkoviini ja punainen liha sopii yhteen kuin isänmaallinen upseeri hotelli Hanheen.

Kun liha on ravintolan pääasia, tulisi siihen suhtautua asiaankuuluvalla herkkyydellä. Ilmeisesti paikassa on grilli mutta esimerkiksi vetäytymisestä ei olla kuultukaan. Oma pihvini oli keskeltä lähes raaka ja ulkopuolelta kuiva. Kuka tahansa osaa paistaa pihvin paremmin. Choron kastike maistui mukavalta mutta maku olisi saanut olla tiiviimpi. Seuralaisen lisukkeet, maalaislohkoperunat sekä haudutettua punakaali-, sipuli- ja papupaistos oli yllätyksettömyyydessäänkin hyvää ja asiaankuuluvaa.

Omat "modernit"-lisävarusteeni eli pinaatti sekä vuohenjuustoperunapyree olivat sen sijaan pettymys. Pinaatti vielä meni hienoisesta vetisyydestään huolimatta. Tämä ei tosin mielestäni sovi pihvin lisukkeeksi, mutta siitä saan syyttää vain itseäni. Karkein alisuoritus oli kuitenkin perunapyree joka maistui lähinnä vanhentuneille perunoille. Ei pyreetä uusista perunoista kuulukaan tehdä mutta rajansa kaikella. Tästä huomautettuani tarjoilija sanoi suurinpiirtein "Aha. Ei pitäisi olla. No kerron keittiölle terkut.". Pieni pahoittelu tai edes keittiön vastaus olisi parantanut mielialaani huomattavasti. Sellaista oli kuitenkin turha odottaa.

Lopuksi vielä lasku ja mukava vaahtokarkkiylläri joka vastasi makeusasteeltaan jälkiruokaa. Kiva bonus! Ilmeisesti paikka ei ole läpeensä paha sillä muilla on ollut hyvääkin sanottavaa. Itselleni tämä kerta kuitenkin riitti. Ensi kerralla kokeilemme - lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen - naapurin eli Johan Ludwigin pihvejä. Aika kultaa muistot joten odotukset ovat korkealla.

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Riisi al dente



Tänään oli heikko hetki ja aika matkia. Kun ei jaksa ammentaa omasta mielikuvituksestaan on kiva lainailla muilta.

La Place - ravintolassa pidän erityisesti risotoista. Ainakin yksi salaisuus piilee riisin kypsyysasteessa. Se on täydellinen. Yleensä risotto keitetetään mielestäni pilalle ja riisin annetaan puuroutua. Eri makuja on vaikea erottaa eikä suutuntuma ole hyvä. Placen pojat eivät myöskään säästele oliiviöljyn kanssa ja satsi onkin mukavan mehukasta.

Viime viikolla maistelimme vuohenjuustorisottoa ja ajattelin kopioida saman. Hyvin se onnistuikin, mutta on maku edelleen vain varjo esikuvastaan. Otetaan

  • Risottoriisiä
  • Sampanjaa (esim Krug)
  • Siitakesieniä
  • Sipulia
  • Lihalientä
  • Oliiviöljyä (käsinpoimituista oliiveista)
  • Puolikuivattuja tomaatteja
  • Vuohenjuustoa

Riisi kuullotetaan oliiviöljyssä kattilassa. Pannulla otetaan sipuliin ja siitakesieniin kevyt bruna pintaan. Sampanja kaadetaan riisin päälle ja annetaan imeytyä. Tämän jälkeen lisätään lihalientä pienissä annoksissa kunnes riisi on juuri ja juuri al denteä - sehän kypsyy vielä kattilassa kuitenkin. Mukaan sekoitetaan pienityt tomaatit sekä vuohenjuusto. Hetki vetäytymiseen ja välitön tarjoilu ettei riisi kypsy liikaa.

Puolikuivattuja tomaatteja en todellakaan tähän väliin jaksanut itse käydä vääntämään mutta onneksi herra Stockmann oli hoitanut varastoonsa Toscanalaisia auringon suutelemia punakylkiä. Maku ei tietenkään ole sama kuin itse tehdyn, mutta vältti näin arkena.

Vuohenjuustoa en meinannut ensin jaksaa edes laittaa koko risottoon sillä olin hakenut sen naapurin Valtsusta. Perus Presidenttiä, sama jos laittaisi valkoista rasvaa ruokaan. Ensi kerralla kokeillaan jotain styrkimpää settiä.

Suurin pettymys oli kuitenkin tryffeli. Löysin purkitettua valkotryffeliä ihmeellisen edulliseen hintaan (n 8e / 15g) ja siivuttelin jaloa sientä risoton päälle. Maku oli kuitenkin lievästi sanottuna pettymys. Eihän tämä maistu miltään! Makua ei siis todellakaan ollut. Nopeasti tryffeliöljyä kaapista riisin päälle ja taas levisi hymy huulille.

Lisukkeeksi otin työkaverin vinkistä valmiiksi marinoitua karitsaa sekä leivoin Pastanjauhajien perunalastuja. Tietenkin jouduin hieman editoimaan reseptiä - sillä mitään ei saa suoraan kopioida. Käytinkin paistamaan valkosipulioliiviöljyä. Maku oli yllättävän lempeä. Ei yhtään niin tunkkainen kuin pelkäsin.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Safka

Ravintola Safkasta tulee ensimmäisenä mieleen Kuurna. Molemmat sijaitsevat Kruununhakalaisen kerrostalon kivijalassa ja ovat pieniä ja sympaattisia. Safkassa tosin on enemmän tilaa ja pöytäliinat. Palvelu on Kuurnan pelkistettyyn näytelmään verrattuna lähes ylitsevuotavan ystävällistä. Mikään ei tunnu olevan ongelma.

Ilta hämärtyy ja päädymme - hämmentävän yksimielisesti - "Safka menu"-iloitteluun. Tuntuu etten viimeaikoina juuri muuta kuin suositusmenyytä ole syönykään. Tosin miksi pitäisi, juuri tämän pitäisi olla ravintolan käyntikortti.

Alkuun ahvenliemi. Kala todellakin maistuu siltä miltä pitääkin eikä sitä ole hukutettu kermaan. Silti liemi on saatu maukkaaksi. Seassa vielä erilaisia rouskuvia vihanneksenpaloja ja vieressä kirnuvoilla komistettua ruisleipää. Erittäin hyvää. En varsinaisesti ole kuivan sherryn ystävä mutta tässä suositusjuoma passaa ihan ok.

Seuraavaksi jokiraputrilogia. Keitto on aivan loistavaa. Sopivan täyteläistä ja maukasta olematta kuitenkaan liian läpitunkeva tai tunkkainen. Kakku sen sijaan on aivan liian tillinen. Ei tillissä sinänsä mitään vikaa ole mutta nyt kakkuun olisi voinut tunkea vaikka tofua ja maku olisi ollut aivan sama. Ravun haaskausta siis. Salaatti oli melko suoraviivainen mutta sellaisenaan ihan ok.

Pääruoka on hevosen tournedos. Hevosta ei usein tulekaan syötyä, ellei meetvurstia lasketa. Eipä sitä tosiaan kovin monen lähikaupan lihatiskistä löydykään. Liha on todella mureaa, sopivan kypsää ja sitä on paljon. Ei mitään hienostelukikkailua vaan kerrankin reilu, kunnon pihvi. Lisukkeena oleva kotijuustolla täytetty perunkakku sen sijaan ei loista. Kuiva ja kohtuullisen mauton kakkurainen vaatii tuhdin kulauksen viiniä ennen saattamista viimeiselle matkalleen.

Kotimaisista juustoista on löydetty kelpo yksilöitä mutta parempiakin olen maistanut. Kotimaisuus on hyvä asia ja lähiruoka on muotia mutta se ei saisi olla itseisarvo. Tässä ollaan jo rajamailla olisiko kannattanut tilata herkut mieluummin esimerkiksi Ranskasta. Portviini toimi hyvin.

Jälkiruuaksi vielä kivan makuinen joskin yllätyksetön mansikkaparfait. Lopuksi vielä kotimaista Calvadosta ja espresso.

Kun koko kokemuksen laskee yhteen päädytään reilusti plussan puolelle. Kohtuuhintainen ruoka ja juoma, hyvä palvelu ja mukava miljöö. Jos asuisin naapurissa voisin käydä täällä useamminkin.