tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Ranska vs Suomi maaottelu

Tekee kipeää palata taas Suomeen lyhyen Ranskan vierailun jälkeen. Siinä missä Suomen rinneravintoloissa ihmiset autuaan tyytyväisinä ahtavat sisäänsä ylihinnoiteltuja ranskalaisia, siinä kanssaveljet ja -sisaret Ranskan alpeilla syövät kolmen ruokalajin lounaan viineineen - pöytään tarjoiltuna.

Kotiäiti Suomessa hakee Alepasta täysin mauttoman Edam-kökkäreen tyydyttääkseen lastensa eläinproteiini- ja kalsiumtarpeen. Samaan aikaan Ranskassa kannatetaan pientiloja ja ostetaan juustoja jotka suomalaisesta näkökulmasta ovat outoa, niissä on jopa makua.

Helsingin lähiöistä saa etsiä hyvää ruokaa. Esimerkiksi Laajasalon ostarilla on n 5 ravintolaa joista jokainen tarjoaa pizzaa mutta mistään ei saa kotiruokaa - hyvin huomioitu, Taikinapoika.

Omatunto kolkuttaa. Ei sitä itsekään tule ostettua juustoja erikoisliikkeistä, ainakaan joka viikko ja rinneravintolassa syö sitä, mikä on halvinta tai rasvaisinta. Äidinmaidostako tämä on tullut?

Välillä tekisi kuitenkin mieli hakea ravintolasta muutakin kuin kebabia ja samalla pysyä kotikulmilla. Suurin puute mielestäni on kuitekin leipomoiden puute. Keskieuroopassa näitä ylistyksiä taikinakulttuurille on joka kadunkulmassa, täällä lähinnä supermarketin nurkassa. Paistopisteen patonki ei maistu millekään. Kuka perustaisi leipomoketjun?

maanantaina, helmikuuta 27, 2006

Sundis

Sundis eli G.W. Sundmans on ilahduttanut herkkusuita Helsingin Etelärannassa jo vuosien ajan. Muutama vuosi sitten tipahti myös tähti ja se on onnistuttu pitämään.

Muistot tähän paikkaan liittyen ovat varsin hyvät sillä viimeksi käydessäni juhlimme koko luokan kanssa juuri saavutettua valkolakkia. Tällä kertaa asetelma oli arkisempi lounasvierailu.

Palvelu pelaa. Jo narikassa meitä tervehtii hienostuneella tavalla ylikorrekti nuori mies joka myös ohjaa meidät pöytään. Menut eteen ja mietintämyssy päähän. Valitsen seuraavan kombon

Kananpojanterriiniä ja tomaatticoulista
~
Paistettua madetta ja maustepippurikastiketta
~
Juustokakku, hedelmäsalaatti

Kananpojanterriini oli erittäin mautonta. Kana ei ylipäänsä kuulu niihin maukkaimpiin raaka-aineisiin joten jos pyrkimys on korostaa omaa makua, siinä todella onnistuttiin. Tomaatticoulis sen sijaan oli loistavaa. Maku todellakin peitti senkin vähän mitä kanasta oli jäljellä. Kastike oli niin hyvää ja maukasta että sen kanssa olisi mennyt vaikka soijaproteiini suoraan pussista.

Välissä saimme pienen salaatin (muutama salaatinlehti) jossa perus vinaigrette. Tässä tapahtuikin suurin kömmähdys palvelun suhteen, lautasia ei korjattu pois ennen kuin pääruoka jo saapui. Jouduin siis itse koskemaan salaattilautaseen ja siirtämään sen pois tieltä. Eikä minulla edes ollut valkoisia puuvillahanskoja kädessä, toisin kuin tarjoilijoilla.

Made oli leivitetty kevyesti, paistettu sopivasti ja kaikin puolin maukas kokemus. Maustepippurikastike oli taas turhankin mautonta. Toki on hyvä varoa ettei kastike hallitse liikaa, mutta olisi se silti kiva maistaa. Lisukkeena perunamuussi oli unelmaakin pehmeämpää.

Jälkiruoka vei voiton, vaikkei kakun lämmitys täysin nappiin mennytkään. Kakku oli pinnalta lämmin mutta sisältä viileähkö. Kuitenkin aivan loistavan sitruunainen, pehmeä ja maultaan täyteläinen. Hedelmäsalaatti oli tuoretta, ei ihmeellistä mutta sopi juustokakkuun hyvin.

Salissa sai istua rauhassa. Puolenpäivän aikoihin, olimme yksin toisen pöytäseurueen kanssa. Myöhemmin paikalle ehti myös muita ihmisiä. Siihen nähden palvelu on todella hidasta, ehkä sen kuuluukin olla.

Ruuat oli taiten tehty, mutta tämän vierailun perustella paikka ei säväyttänyt. Paremman hinta/laatu-suhteen saa esim La Placesta ja parempaa ruokaa myös muista Michelin-paikoista, Georgesta ja Dominiquesta. Plussat kuitenkin siitä että hovimestari vastasi silmää räpäyttämättä mieltä askarruttaneeseen kysymykseeni, miten paljon hummerin pää painaa.

tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Tompan lounas

Bulevardi 7:n muistan siitä että siinä sijaitsi nuoruusvuosinani legendaarinen Broadway Boulevard -niminen nuorison suosima tanssiravintola. Tämä oli ensimmäisiä paikkoja jonne sain naamalla toimivan vipin. Tai ainakin poke tunsi niin hyvin ettei kysynyt papereita. Ainakaan joka kerta.

Paikalla on toiminut jos jonkinmoista yrittäjää ennen ja jälkeen kultaisten nuoruusvuosieni. Nyt tilalla on Tony's deli joka muutti siihen Klasun viedessä vanhan liikepaikan Bulevardin toisesta päästä. Muutos on melkoinen. Tila kylpee kattoikkunan kautta tulevassa luonnonvalossa ja näyttää todella hyvälle. Vanhassa Boulevardissa ei viitsinyt käydä liian valoisalla tai liian selvinpäin, niin uskomattoman hirveältä paikka näytti. Vähän kuin Kaivohuone ennen remonttia.

Myös ruoka yllätti erittäin positiivisesti. Kahdella testikerralla syötiin lounaaksi pastaa sekä grillattua porsasta. Pastan kastike oli erinomaista eikä itse pääosan esittäjää oltu keitetty liian kypsäksi. Porsas sen sijaan räjäytti tajunnan. Harvoin yllyn kehumaan mitään näin estottomasti mutta tämä saattoi olla parasta porsasta jota olen ikinä syönyt. Todella mehukasta, hyvin maustettua - tässä oli kaikki kohdallaan. Lisukkeetkin olivat kunnossa, kuorineen paistettuja ja suolattuja perunanpuolikkaita sekä wokkivinneksia. Ei mitään erikoista, mutta hyvin tehtynä aivan loistavia.

Ja kuin pisteenä i:n päällä tai oliivina kuivassa martinissa, myös palvelu pelasi ja onnistui olemaan kesken lounaskiireen jopa ystävällistä. Mielenkiintoista olisi kokeilla miten konsepti toimii illalla, ainakin lounaasta on vain hyvää sanottavaa.

tiistaina, helmikuuta 14, 2006

Elielin aamiainen

Tapasimme jälleen, hyvien ystävien lämpöisessä seurassa, tällä kertaa aamiaisella Helsingin keskustan Holiday Inn:ssä. Ah kuinka rakastankaan rakkaiden hotellityöntekijöiden "tämä nuoriso syö varmasti pummilla - not with me" asennetta. Vaikka asia on kertaalleen selvitetty, jatkuvasti pitkiä katseita. Yksi tarjoilija päivystää lähtökuopissa, valmiina ottamaan kiinni juoksuun lähteneitä asiakkaita.

Noh, sattuuhan sitä, myös paikoissa joissa aamiainen maksaa 15e. Väkisinkin kokemusta vertaa Ilmattaren vastaavaan, onhan hinta lähes sama. Ilmattaressa lasku sentään tuotiin pöytään pyytämättä, maksuvalmiutta ei epäilty - ainakaan sitä ei näytetty.

Sisustus on hyvin Rossomainen. Tummahkoa puuta - ei tarpeeksi tummaa ollakseen trendikäs, ei tarpeeksi vaaleata ollakseen ajattoman skandinaavinen. Jotain siitä väliltä ja hyvin mautonta. Lyhyesti sanottuna, jossain Amerikkan yhdysvalloissa, ketjun pääkonttorissa pitkään mietittyä, ketään ärsyttämätöntä kamaa. Jopa musiikki oli kuin kliseiden aapisesta, hissimusiikin kootut hitit pan huilulla soitettuna. Pöydissä perus-leikkeleet odottelevat ottajaansa raejuuston ja hieman näivettyneiden salaatinlehtien kera.

Aamiainen sieltä perinteisestä päästä. Mikä sitten perustelee korkean hinnan? Sistustus? Ei. Palvelu? Ei. Valikoima. No, osittain. Einesten oheen on jaksettu viritellä aulista palvelukulttuuria henkivä tilausjärjestelmä jolla kokilta voi pyytää paistettua munaa tai jopa lettuja. Letut vielä maistuivatkin! Palvelukulttuurista en tosin tiedä. Tilaus ei meinannut millään onnistua. Myös kahvia sai odotella pöytään todella pitkään. Lopulta piti itse pyydystää aina niin kiireinen, lehteä lukeva tarjoilija. Samalla vaivalla olisin hakenut kahvin keittiöstä.

Tähän hintaan menen mieluummin Ilmattareen, mutta Scandic on edelleen - kympin hinnallaan - hinta/laatu-suhteen voittaja. Pienellä palvelun petraamisella kruunu siirtyisi Klasulle.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Henrin lounas

Lounas Henri'x roomissa oli ristiriitainen kokemus. Tämä vanhan café Fontanan (rauha sielulle) paikalle ilmestynyt espanjalaistyylinen ravintola kylpee kauppatorin kansainvälisessä tunnelmassa, etelä esplanadin itäpäädyssä. Päiväsaikaan täytät mahasi lounaalla ja illalla tapaksilla - tästä espanjalainen luonnehdinta. Ehdoton plussa - kuten kansainvälisiin tapoihin kuuluu - onkin pöytiintarjoilu. Niin lounaalla kuin illallakin ei tarvitse mennä tiskille norkoilemaan ja odottelemaan että tarjoilija saa päivän kuulumiset vaihdettua kolleegansa kanssa. Istutat vain leveän ahterisi tuolille ja odottelet niin johan sinua palvellaan. Ja vielä hyvin. Illasta ei siis mitään valittamista, päinvastoin.

Lounaalla on kuitenkin vähän hommat hakusessa. Testikerralla lautaselle pöllähti broilerin rinta maapähkinäkastikkeella. Rinta oli hyvän mehukas. Kastike toimi ollen samalla jännän erikoista. Mutta riisi - taattua Amica kamaa. Miten voi olla että Helsingin keskustassa, jossa kävijät äänestävät armotta jaloillaan, saa samaa riisiä kuin keskiverto Sodexhon pyörittämästä työmaaruokalasta - paikasta jolla on lähes monopoli? Anteeksiantamatonta. Ylikypsää ja mautonta.

Onhan Henrin huone mutkattomampi kuin ketjun kantaisä Henri'x jossa laatu on kohdallaan. Silti, pienillä asioilla saa ihmeitä aikaan. Kuten aina niin kriittisen itseni tulemaan takaisin.