tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Ranska vs Suomi maaottelu

Tekee kipeää palata taas Suomeen lyhyen Ranskan vierailun jälkeen. Siinä missä Suomen rinneravintoloissa ihmiset autuaan tyytyväisinä ahtavat sisäänsä ylihinnoiteltuja ranskalaisia, siinä kanssaveljet ja -sisaret Ranskan alpeilla syövät kolmen ruokalajin lounaan viineineen - pöytään tarjoiltuna.

Kotiäiti Suomessa hakee Alepasta täysin mauttoman Edam-kökkäreen tyydyttääkseen lastensa eläinproteiini- ja kalsiumtarpeen. Samaan aikaan Ranskassa kannatetaan pientiloja ja ostetaan juustoja jotka suomalaisesta näkökulmasta ovat outoa, niissä on jopa makua.

Helsingin lähiöistä saa etsiä hyvää ruokaa. Esimerkiksi Laajasalon ostarilla on n 5 ravintolaa joista jokainen tarjoaa pizzaa mutta mistään ei saa kotiruokaa - hyvin huomioitu, Taikinapoika.

Omatunto kolkuttaa. Ei sitä itsekään tule ostettua juustoja erikoisliikkeistä, ainakaan joka viikko ja rinneravintolassa syö sitä, mikä on halvinta tai rasvaisinta. Äidinmaidostako tämä on tullut?

Välillä tekisi kuitenkin mieli hakea ravintolasta muutakin kuin kebabia ja samalla pysyä kotikulmilla. Suurin puute mielestäni on kuitekin leipomoiden puute. Keskieuroopassa näitä ylistyksiä taikinakulttuurille on joka kadunkulmassa, täällä lähinnä supermarketin nurkassa. Paistopisteen patonki ei maistu millekään. Kuka perustaisi leipomoketjun?

5 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Lähden huomenna Helsinkiin ja selaan blogiasi varmaan ahkerasti niinä iltoina kun ei huvita laittaa ruokaa kotona.

Ranskalaiset arvostanevat edelleen ruokaa kulttuurinsa keskipisteenä, insinöörivetoisessa Suomessa taas tuntuu että helppous, kestävyys, riittoisuus, nopeus ja tasalaatuisuus ovat jyrääviä arvoja.

Odotan innolla suomalaista leipää. Karjalanpiirakoita, ruisleipää, sekaleipiä, imellettyjä limppuja, rieskaa. Synti ja häpeä kyllä että kuluttajina hyväksymme ei-tuoreen tavaran ja muovipakkaukset. Vielä isompi synti että olemme vähin äänin antaneet rikkaan, sadoista eri leivistä koostuneen paikallisleipäperinteen rapistua - koko maa kumartaa parin ison leipätehtaan perään ja saa sitä homogenisoitua tavaraa mitä kerjää.

Olen ollut huomaavinani myös liha- ja kalatiskien alasajoa - tilalle valmiiksimarinoidut ja typpipakatut elottomat palaset. Jännää nähdä nouseeko Suomessakin vastaliikkeeksi Whole Foods -tyyppinen juppiluomumarketilmiö. Espoon Iso Omena tai Ruoholahti olisivat sille selkeitä henkisiä koteja, mutta vuosi sitten havaitsin molemmissa lähinnä ankeaa normaalia citymarketmeininkiä.

Antti kirjoitti...

Kiitos linkistä! Kun toimistomme oli Urho Kekkosen kadulla, uusi dilemma oli löytää suomiruokaa. Vuoden pasta-, riisi- ja ranskalaisyliannostuksen jälkeen yhtenä päivänä päätin, että perunamuusia on pakko saada. Onneksi pienellä hakemisella keskustasta löytyy joitain kotiruokamestojakin: klassiset VPK, Laulumiehet ja Perho tarjoavat maukkaita lounaita lounarilla. Suosittelen lämpimästi.

ville kirjoitti...

Kulttuuristahan tässä on kyse. Vaikka yli yön jokaiseen kadunkulmaan ilmestyisi leipomo, olisivat automarketit edelleen vahvoilla.

VPK on paikkana erittäin legendaarinen. Siellä aika tuntuu pysähtyneen vuosikymmenien taakse. Rujot, vähäeleiset tarjoilijat ovat kuin Kaurismäen leffoista. Seiniä koristavat vapaapalokunnan historian merkkihetket.

Antti kirjoitti...

Tuohon Annan Whole Foods -juttuun pieni kommentti: Lauttasaareen on viimeisen noin kuukauden aikana avattu kaksi täysin uutta ruokakauppaa: K-Supermarket Lauttasaari ja Valintatalo entisen Seston paikalle. Molemmat ovat selkeästi uudella konseptilla liikkeellä: nimenomaan liha- ja kalatiskeihin on panostettu rankasti. Tietysti Lauttasaaren demografia auttaa, mutta muutenkin erittäin kannatettavaa kehitystä! Sellossa on ollut jo "pidemmän" aikaa mainiot liha- ja kalapuolet, Citymarketissa ainakin (lihaa löytyy karhusta kobe-härkään, ja kalatiskillä mestari marinoi mm. omat mustekalansa. Hyvää, btw - ja saa minut ajamaan Espoon perille aika-ajoin ;)

ville kirjoitti...

Suomikin muuttuu parempaan suuntaan mutta samalla kansakunta jakautuu yhä selvemmin kahtia.
Toisaalla ovat ihmiset jotka suostuvat syömään vain niiden Kobe-härkien lihaa joilla on omat kotisivut. Toiset taas juoksevat yhä halvempien einespizzojen perässä.