Kieli vedessä

Viimeiset laastit seinissä, pokat maalissa ja lautalattia öljyssä. Remontti sekä muutto ohi ja keittiö kuoriutunut muovisuojistaan. Aika siis laitella ruokaa.

Kieltä olen useamman kerran maistellut erinäisissä ravintoloissa mutta itse en sitä koskaan ole valmistanut. Kieli kuuluu niihin rakaa-aineisiin joita ihmiset suostuvat syömään tai sitten eivät, eli vähän samaan kategoriaan mm sisäelinten kanssa. Ei siis mikään varsinainen kohteliaan isännän vierasvara.

Yleensä pääasiallinen tietolähde ruuanlaitossa - kuten hyvin monessa muussakin asiassa - on hakukone. Tällä kertaa kuitenkin satuin sukulounaalle jossa otin aikeeni puheeksi oikeassa seurassa. Molemmat isoäitini nimittäin kilvan jakelivat vinkkejä kielen valmistukseen.

Kelmu auki (Kampin kkk-marketissa ei ollut tuoretta kieltä) ja kieli käteen. Mielenkiintoinen vonkale. Pinta mukavan karhea, ajatukset harhailevat kesän luomulaitumilla jossa tämäkin Mansikki varmasti on ruohoa märehtinyt. Huivipäinen emäntä tulee sangon kanssa ottamaan maidon taidokkaasti talteen jättäen luontokappaleen jälleen nauttimaan yltäkylläisestä maaseudun rauhasta. Kieli liikkuu suupielestä toiseen, mehukasta ruohotukkoa jyystäen.

Valmistusaineet kaikessa yksinkertaisuudessaan

• Kieli
• Suolaa
• Vettä

Kieli keitetään suolavedessä kunnes ohuempi pää on kypsä. Tässä hurahti sellainen parisen tuntia. Tämän jälkeen kannattaa pinta kuoria pois. Tämä on siis se karhea osa joka ei välttämättä ole kovin mukava suussa, ellei digaile "ei oo pokkaa" - tyylisistä herkuista.

Ja siinä se. Sitten vaan siivuiksi ja esimerkiksi salaattipedille ja Camarquen käsinpoimittuja suolakukkasia päälle. Itse siivutin Reittisen leivän tuoretta rieskaa jonka päälle annoksen kokosin. Seuraksi sopii esimerkiksi reilusti olut.

Isäni kertoi pitävänsä kylmästä kielestä, erityisesti leivän päällä. Itse täytyy myöntää että tuore, juuri padasta tullut kieli oli huomattavasti enemmän omaan makuuni. Mutta siis loistavaa se oli! Suosittelen lämpimästi.