sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Taboulehmunakas


Keittiö on yhtä hyvä kuin sen valmistama munakas. Näin sanoi joku viisas mies jossain vaiheessa. Tällä mittapuulla omani ei todellakaan olisi kummoinen. Ainoa lohdun jyvä löytyy tiedosta, etten ole yksin.

Munakas tosin on myös sellainen asia, johon en ainakaan itse jaksa panostaa. En ikinä syö munakasta kuin aamuisin. En tarjoa sitä vieraille, eikä asia ole minulle tärkeä. Osittain ehkä myös siksi, etten ole varmaan ikinä syönyt täydellistä munakasta. Siitä sen haasteen saisi nyhdettyä. Otetaan todo-listalle.

Kerrankin suunnittelin eläämääni eteenpäin ja päätin jo lauantaina, mitä teen ruoaksi sunnuntaina(!). Koska kastikkeeseen tarvitaan keltuaisia, oli luontevaa käyttää myös valkuaiset hyväksi. Tästä idea munakkaaseen. Kerrankin oli keittiö myös tuoreita yrttejä täynnä, mutta koska tabouleh oli valmiina, käytin sitä.

Tabouleh

  • Bulgur-vehnää
  • Sitruunan mehua
  • Suolaa ja pippuria
  • Lehtipersiljaa
  • Sipulia
  • Tomaattia
  • Oliiviöljyä
  • Tuoretta minttua
Bulgur keitetään, tomaatti ja sipuli pilkotaan. Minttu ja persilja hienonnetaan. Sotketaan, maustetaan sitruunamehulla, öljyllä ja mausteilla. Ja on muuten oikeasti eroa, käyttääkö ns perinteistä kähäräpersiljaa vai sileälehtistä lehtipersiljaa.

Munakas paistetaan, kuten parhaaksi taidetaan. Loppuvaiheessa voi mukaan laittaa myös juustoa. Sisään pakataan taboulehia ja taitetaan kaksin kerroin. Seuraksi sopii tuorepuristettu appelsiinimehu. Laiskoille tölkistä. Tai mimosa, jossa kuplina esim Non Plus Ultra Cuvée Reina Mª Cristina. Niin ja tosiaan tarkoitin sitä juomaa, en esim tätä.

9 kommenttia:

ylimuuli kirjoitti...

Ei multakaan munakas onnistu, onneksi munakokkeli on aina ollut enemmän makuuni... Silti ottaa päähän kun aina silloin tällöin kokeilen ja yritän noudattaa kaikkia sääntöjä, silti kaunis munakas pakenee paistinpannuani.

Välispiikki kirjoitti...

Mua kiinnostaisi kovasti mitä sä teit niistä keltuaisista :-)

ville kirjoitti...

ylimuuli: tässä olisi selvästi ruokahaasteen ainesta!

välispiikki: viikonloppuna harjoittelin kastikkeita, vaihtelevalla menestyksellä. Mietin vielä, uskallanko julkaista tuloksia ennen täydellistä onnistumista. Joka tietenkin tulee, ennemmin tai myöhemmin. Ehkä myöhemmin.

jvb kirjoitti...

Bulguria ei tarvitse keittää. Liotus riittää. Parikymmentä minuuttia tai miten tuntuu maistettaessa pehmeältä.Libanolilaiseen tabbooleh-salaattiin käytettävä pippuri on maustepippuria. Ei musta eikä valko. Jos näitä haluaa lisätä tuntuu mustapippuri parhaalta vaihtoehdolta. Suomalaiseen versioon voi tietenkin lisätä mitä ikinä keksii.

Anonyymi kirjoitti...

Vulvaville perkkele! Oot kyllä maailmankaikkeuden paras blogisti. T: Tarmo Kauvatsalta

ville kirjoitti...

jvb: kiitos vinkeistä, kokeillaan ensi kerralla.

tarmo: kiitos, olen kyllä ehkä paras lukijani Kauvatsalla!

Anonyymi kirjoitti...

JVB: Vieläkös Kauvatsalla on matin torppa pystyssä? Mäntylänmaan tiellä Jalonojassa paikka on. Kai kaikki Kauvatsalaiset sentään Matin tunsi.

Liina kirjoitti...

heh, mä oon myöhässä mutta en ole minäkään mikään munakaskokki :)

tänään viimeksi kokeilin jämäaineista. ei sillä, hyvää siitä tuli mutta ulkonäkö oli jotenkin eittämättä hyvin ... kalliolainen.

ville kirjoitti...

... ja siinähän ei ole mitään vikaa. Kallio on hieno paikka!