tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Ankkaa uunissa


Näin joulun jälkeen voi viimein vapautuneesti puhua joulusta. Joulun alla vallitseva hösäys, häsäystä ja jokapuolella vallitsevaa ruuhka vetää pinnan kireälle. Jos sitä ei stressaisi itseään sillä, saako nyt jokainen puolituttu joulukortin tai pitääkö se naapurin Orvokki saamaansa Burberry-laukkua ihan nolona, olisiko sitä levänneempi jo ennen h-hetkeä? Itse uskon siihen.

Tänä vuonna ehkä eniten rasitti ruokapuoli. Itseähän tässä osittain saa (taas) syyttää. Stockan herkku ja Hakiksen halli, molemmat tukossa kuin Schengen-alueen rajat Putin-nuorille. Ei siinä vielä mitään. Kestän hammasta purren sen, että joku päättää lastenvaunuillaan tukkia koko käytävän. Ja sen, ettei millään osaa päättää, seisoako nyt paikallaan, liikkuako, vai ostaako sittenkin sitä terva-silakkaa. Tänä vuonna eniten söi valikoiman niukkuus.

Kalakaupasta on raahattu suomustimet pois, sillä jokainenhan tekee kuitenkin graavikalaa. Suomustettua kalaa ei vaan saa. Itse en operaatioon rupea, kerrostaloasunnon vessa muistuttaa sen jälkeen enemmän biojäteastiaa kuin vaalittua miestenhuonetta.

Ja lihakauppa? Jopa pitkäaikainen luottopakkini, Reinin liha, kaventaa valikoimaansa kinkun varjolla. Mikä normaalisti on hyllytavaraa, kuuluu joulun aikana erikoisvalikoimaan. Etukäteen mietitty karitsan kare jäi siis hyllyyn.

Nyt, tammikuussa, voi hallioperaatiolle jo vähän naureskellakin. Takkatuli rätisee lempeästi, hyvä konjakki lämpenee kädessä ja paksu kuubalainen annostelee rauhallisesti hienovaraista savua kohti katonrajaa. Ehkä silloin kävi, kuten oli tarkoitettu. Ostin nimittäin kokonaisen ankan. Enkä mitä tahansa ankkaa, vaan vielä kotimaista Alhopakan ankkaa.

Ei seikkailu kuitenkaan tähän loppunut. Ankka oli nimittäin joulun kunniaksi pakastettu. Koska eläin oli tarkoitus tuhota vasta muutaman päivän kuluttua, pakastin sen myös kotona. Otin sulamaan jääkaappiin puolitoista vuorokautta ennen paistohetkeä, kuten minua oli valistettu. No, eihän se riittänyt. Marinointivaiheessa huomasin linnun olevan melkein umpijäässä. Sulattelin sitä hellävaraisesti ensin lattialämmityksen päällä, sitten patterin päältä. Kun hermo petti, siirsin sen miedolle lämmölle uuniin. Ja saatiinhan se sulamaan, vieläpä ilman suurempia vaurioita.

Siirtykämme siis viimein itse asiaan eli varsinaiseen ruokaohjeeseen. Ankka marinoidaan päältä suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Mieluiten sulaan lihaan ja tunteja ennen paistoa. Täytteeksi leivoin seuraavanlaisen seoksen:

  • Kirpsakoita omppuja
  • Pekonia
  • Herkkusieniä
  • Tuoretta timjamia
  • Sipulia
  • Valkosipulia
  • Suolaa
  • Pippuria
Pekoneita ja omppuja esipaistetaan hetkonen. Herkkusienet pilkotaan joukkoon, samoin hienonnettu timjami, valkosipuli ja mausteet. Tungetaan ankan sisään.

Paistelin ankkaa n 150 asteisessa uunissa aika tarkkaan kaksi tuntia, vähän ohjeen vastaisesti. Ja hyvää tuli. Rinnat punoittivat samalla kun koivet olivat ehtineet kypsyä läpi.

Neljä nälkäistä miestä tuli jotenkuten täyteen. Onneksi tämä ei ollut ainoa ruokamme.

2 kommenttia:

ylimuuli kirjoitti...

No mitä muuta ruokaa teillä sitten oli? Ja täytyy sanoa, että olet hyvä naapureillesi, jos Orvokkikin sai Burberryä ;-D

ville kirjoitti...

Listalla oli muistaakseni ankanmaksaa + palmes d´or 97, juustoinen salaatti, ankka ja jälkiruoaksi sacher-leivoksia. Kahvi avec. Orvokki ei ole lempinaapurini, siksi hän saikin vain Burberryä.