sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Portviiniä ja karitsaa

Usein kolmas kerta toden sanoo, niin nytkin. Pastaa olen koittanut tehdä muutamaan otteeseen, aina on jäänyt jotain puuttumaan. Mm taikinasta sitko. Nyt homma toimi. Vielä kun malttaisi kaulita taikinan ohuemmaksi. No, ei kerralla täydellistä.

Osan pastaa täytin vuohenjuustolla. Hermojen ja kärsivällisyyden pettäessä suikaloin loput nk pappardelleksi.

Kastike sen sijaan onnistui jopa pastaa paremmin. Bongasin kaupasta karitsan jauhelihaa, ja siitä se sitten lähti. Jauheliha ruskitetaan pannulla. Suolataan. Lisätään portviini. Keitetään, kunnes kokonaan imeytynyt. Lisätään silputtu sipuli, valkosipuli ja oliivit. Tomaattipyre ja pari luiskaa voita sekaan. Keitetään aavistus kasaan ja haudutellaan kannen alla jonkin aikaa.

Karitsan maku toimii pastan kanssa hyvin. Myöskään oliivit eivät peitä perusjauhelihaa voimakkaampaa makua. Päälle vielä pippuria ja raastettua parmesaania. Avot.

4 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Toi sun pasta on aika vetoavan näköstä, jotenki - taiteellista. :-D

Toimiskohan karitsan sijaan kalkkuna tai broileri... ehkei :-/ Portviiniä olis ihana soveltaa kokkauksessa, että jotain on kyllä keksittävä. Mahtavan simppeli ohje.

Timo Rantalaiho kirjoitti...

Kaulita -- kuuluuko pasta siis tehdä täysin käsin? Vai onko joku pastakone, joka olisi jostain päin kotoisin?

Ville kirjoitti...

ylimuuli: onko "taiteellista" kaunis tapa sanoa rumaa? :)
Toki lihan voi korvata vaikka soijalla, mutta maku ei ole sama. Karitsassa on kuitenkin aika omaleimainen ja voimakas maku. Tavallinen jauheliha (tai kalkkuna, broileri) sen sijaan on lähinnä proteiinin lähde.

timo: Tottakai pastakonetta kannattaa käyttää, jos sellaisen omistaa.
Itselläni ainakin lihamylly on hankitalistalla korkeammalla.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Eiiiiii, taiteellinen on toinen tapa sanoa persoonallinen joka on toinen tapa sanoa sympaattisen epänormi ja siksi sydämeenkäypä :-)

Siinä olet varmasti oikeassa, että karitsa on karitsa on karitsa. Lorottelen sitä porttia sitten ensi hätään vaikka jälkkäreihin tai ihan vaan lasiin O_O