tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Tompan lounas

Bulevardi 7:n muistan siitä että siinä sijaitsi nuoruusvuosinani legendaarinen Broadway Boulevard -niminen nuorison suosima tanssiravintola. Tämä oli ensimmäisiä paikkoja jonne sain naamalla toimivan vipin. Tai ainakin poke tunsi niin hyvin ettei kysynyt papereita. Ainakaan joka kerta.

Paikalla on toiminut jos jonkinmoista yrittäjää ennen ja jälkeen kultaisten nuoruusvuosieni. Nyt tilalla on Tony's deli joka muutti siihen Klasun viedessä vanhan liikepaikan Bulevardin toisesta päästä. Muutos on melkoinen. Tila kylpee kattoikkunan kautta tulevassa luonnonvalossa ja näyttää todella hyvälle. Vanhassa Boulevardissa ei viitsinyt käydä liian valoisalla tai liian selvinpäin, niin uskomattoman hirveältä paikka näytti. Vähän kuin Kaivohuone ennen remonttia.

Myös ruoka yllätti erittäin positiivisesti. Kahdella testikerralla syötiin lounaaksi pastaa sekä grillattua porsasta. Pastan kastike oli erinomaista eikä itse pääosan esittäjää oltu keitetty liian kypsäksi. Porsas sen sijaan räjäytti tajunnan. Harvoin yllyn kehumaan mitään näin estottomasti mutta tämä saattoi olla parasta porsasta jota olen ikinä syönyt. Todella mehukasta, hyvin maustettua - tässä oli kaikki kohdallaan. Lisukkeetkin olivat kunnossa, kuorineen paistettuja ja suolattuja perunanpuolikkaita sekä wokkivinneksia. Ei mitään erikoista, mutta hyvin tehtynä aivan loistavia.

Ja kuin pisteenä i:n päällä tai oliivina kuivassa martinissa, myös palvelu pelasi ja onnistui olemaan kesken lounaskiireen jopa ystävällistä. Mielenkiintoista olisi kokeilla miten konsepti toimii illalla, ainakin lounaasta on vain hyvää sanottavaa.

2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Tony's deli on vanhoja suosikkejani. Surin kun kuulin että se muutti pois vanhasta paikastaan. Kiva kuulla että uusi sijainti ei ole romauttanut paikan tasoa, tulee varmaan taas käytyä siellä.

Ville kirjoitti...

Ilta on tosiaan vielä testaamatta. Eiköhän sekin tässä lähiviikkoina korjaannu!