maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Haudutettu possu


Vuoden keittokirja, Helsinki Menu, on kiva tuttavuus. Kuvia on makuuni riittävästi eikä reseptejä ole liikaa. Esille ovat päässeet lähinnä vähän paremmat ravintolat ja raaka-aineet ovat sen mukaiset: filettä, filettä ja filettä. Uskaliaan ja maukkaan poikkeuksen tekee Ilmatar joka tarjoilee pääruokana haudutettua ja paahdettua possunkylkeä hedelmäkastikkeessa.

Possunkyljen tekee mielenkiintoiseksi erityisesti se, että se pitää noutaa erikoisliikkeestä. Filettä saa joka paikasta mutta ei kylkeä. Itse kävin läpi muutamankin kaupan ja päädyin lopulta Stockan Herkkuun. Juuri näin.

Otetaan

  • Luutonta porsaan kylkeä
  • Suolaa
  • Korianterin siemeniä

Possu maustetaan reilulla suolalla ja korianterin siemenillä. Resepti oli tässä kohtaa aavistuksen epätarkka mutta haxoroin asian niin että siemenet kannattaa murskata ennen pintaan hieromista.
Annetaan maustua yön yli jääkaapissa.
Isketään 80-90 asteiseen uuniin n 15 tunniksi. Jäähdytetään painon alla jääkaapissa.
Lämmitetään 20min 150 asteisessa uunissa.

Tuloksena on vähän joulukinkkuun viittaava maku - onhan kyseessä sama eläin. Maku on kuitenkin ehkä aavistuksen tiiviimpi, maukas. Lihaksen välissä oleva rasva pitää lihan kosteana pitkänkin paistoajan ja lopun paahtaminen rapeuttaa pintaa mukavasti. Maulavirta tarjoaa possunsa kera hedelmäistä kastiketta. Empä olekaan ennen uhrannut Calvadosta kastikkeeseen. Nyt tein eikä kaduta. Reseptin jätän kuitenkin kirjaan.

Sarjamme "Harvinaiset ruhonosat" jatkuu lähitulevaisuudessa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Helsinki Menu ansaitsi Vuoden ruokakirja-pokaalin.
Itse oli tehnyt kirjasta useammankin kerran grillatun graavilohen.

Kaipa sitä porsaankin voisi kokeilla, kun sitä eilen Food Clubissakin valmistettiin juhlavaan tyyliin. Mulle porsaanfile on ollut lähinnä erilaisten kastikkeiden ja maustesekoitusten halpa koealusta.

Ville kirjoitti...

Miltäs grillattu graavilohi maistui? Ainakin ne kuulostaa mukavalta.
Possunfile on loistava raaka-aine! Varsinkin kokonaisena uunissa. Suosittelen kokeilemaan!

Abe kirjoitti...

grillattua graavilohta kannattaa ehdottomasti valmistaa. loheen saa eksoottisuuden tuntua. niin kuin tonnikala, koska lohi jää keskeltä "raa aksi"