Parasta lounasta

Mistä tunnistaa hyvän ravintolan? Keittiöstä kuuluu ranskalaista kiroilua ja listan täydellinen tavaaminen vaatii niin ranskan, englannin, suomen kuin keittiöslanginkin virheetöntä hallintaa.

Unioninkadun La Place:sta on pitänyt kirjoittaa jo aiemminkin. On vain tuntunut että mitä tahansa ylisanoja käyttäisi, ei se riittäisi kuvaamaan sitä euforiaa jota tunnen paikassa syödyn lounaan jälkeen.

Lounasaikaan mesta on poikkeuksetta täynnä. Kahdella henkilöllä voi yrittää löytää paikkaa kivisen pöydän ympäriltä, isommat seurueet varatkoon pöydän. Rapeakuoriset leivät käteen ja listaa tutkailemaan. Testipäivän listalla oli

Kurpitsa & Tryffeli capuccino & Tortellinis
~
Anis Nieriä, Xerez Valkopapu Purée & Piperade
~
Ananas Tiramisu

Keitot ovat aina loistavia. Öljyä on heitetty niin soppaan kuin pinnallekin sen verran että pelkän keiton syöminen jättää mahaan mukavan kalvon. Pakko siis syödä myös jokin pääruoka. Place loistaa mielestäni raaka-aineiden hallinnan lisäksi erityisesti lisäkkeillään. Ne sopivat yleensä täydellisesti kokonaisuuteen. Kypsyysasteet sekä näyttävyys ja värit ovat kohdallaan - silmä syö mukana kuten Paul Bocusse aikoinaan totesi.

Täällä olisi sääli olla syömättä jälkiruokaa. Ananas tiramisu ei tehnyt sääntöön poikkeusta.

Onko pahaa sanottavaa? Testikerralla ei. Hinta on kolmelle ruokalajille erittäin kohtuulinen 16,80 - miinusta tosin vuoden vaihteeseen ajoittuneesta muutaman euron noususta. Välillä sattuu pieniä lapsuuksia, varsinkin jälkiruokien kohdalla. Suosio on aliarvioitu ja ennalta mietitty on päässyt loppumaan. Sitten hirveässä kiireessä sävelletään jotain vähemmän täydellistä.

Helsingin paras lounaspaikka. Hinta/laatu-suhteeltaan varmasti, absoluuttisestikin hengitellään Michelin-tähdillä noteerattujen paikkojen niskaan.

Maksaa ja pyreetä

Mielestäni Liemessä on yksi tämän hetken parhaita ruokaohjelmia. TV:stä entuudestaan tutut liemikauhojen virtuoosit opettavat tavallisille pulliaisille ruuanlaiton saloja. Välillä Hans Välimäen ego tosin tuntuu pullistelevan olohuoneeseen asti. Jos tämän jättää omaan arvoonsa, on ohjelma erittäin viihdyttävä ja ennenkaikkea opettavainen. Reseptit ovat yleensä sen verran yksinkertaisia että ne muistaa kaupassakin ulkoa (ainakin melkein, sovelluksen varaa pitää aina jättää) ja pieniä vinkkejä satelee maksan kalvojen poistamisesta kirkastetun voin käyttämiseen.

Päätin siis kokeilla joskus ohjelmassa esiintyneitä maksapihvejä jotka maustettiin sitruunankuorella. Koska en muistanut lisuketta joutui sen säveltämään itse.

• Maksaa
• Raastettua sitruunan kuorta
• Suolaa & Pippuria
• Vehnäjauhoja

Poista maksasta kalvot, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää raastettu sitruunankuori. Pyörittele kevyesti jauhoissa ja paista rapeaksi kuumalla pannulla. Löysäksi jäänyt eli kylmällä pannulla paistettu maksa on aika ällöä.

Lisukkeena oli bataattipyree

• Bataatteja
• Eilisen maa-artisokkacappucchinon jämät
• Kermaa
• Suolaa & pippuria

Keitellään bataatit kypsiksi pienissä paloissa. Soseutetaan, lisätään mukaan loput ainesosat. Ei kannata tehdä ihan vauvanruokaa, pienet klimpit antavat hampaille duunia. Kermaa kannattaa laittaa sen verran että pyree on lähes juoksevaa. Näin se korvaa samalla kastikkeen jota ei ole.

Mielestäni sitruuna ei sopinut maksaan kovinkaan hyvin. Ehkä makuni on äidinmaidosta imettynä sittenkin kovin konservatiivinen. Puolukkahillo nimittäin sopii maksaan paljon sitruunaa paremmin.

Tryffelinen maa-artisokka cappucchino

K-kauppias oli hoidellut hyllyyn pussillisen luomutarran ansainneita maa-artisokkia kotimaan tantereelta. Siitä ne harkituin liikkein päätyivät ostoskoriini ja lopulta Bentley Azuren kyydissä kotiin. Pieni kuorimaveitsen näyttö ja pataan. Helppo ja nopea maa-artisokkakeitto oli lähes valmis.

• Maa-artisokkia
• Loraus kermaa
• Suolaa
• Vettä
• Maitoa
• Tryffeliöljyä

Keittele maa-artisokat vedessä kypsiksi, soseuta omaan liemeensä. Lisää sopivasti suolaa ja tilkkanen kermaa. Lämmitä ja vaahdota maito ja aateloi se tryffeliöljyllä. Helppoa, nopeaa, maukasta ja kaiken lisäksi terveellistä! Hyvä välipala talvipäivään.

Nomen est omen. Hieno nimi saa arkisenkin ruuan kuulostamaan hienolta.

Saksan versio glögistä

Saksaa puhuvan maailman lahja maailmalle, jokaisen alppireissun pelastus, pakkaspäivän makunautinto vailla vertaa. Kyllä, se on Glühwein. Maustettu viini, sukua myös pohjoismaiselle glögille.

Suomeen asti tämä herkku harvoin kantautuu. Viime päivinä silmiini kuitekin osui St. Christopher Glühwein. Maistamisen jälkeen voinen perustellusti kysyä, onko Alkon sisäänostajalla mennyt sormi suuhun vai onko hyllytila vallitsevan tavan mukaan arvottu? Tämä ei nimittäin ole sitä oikeaa kamaa, kertovat lahjomattomat makunystyräni. Vaikka pullon takamuksessa selvällä saksan kielellä mainostetaan juoman "juomavalmiutta" on se kaukana siitä. Karvas maku vaatii kunnon sokerisysäyksen ennen kuin tätä tököttiä kehtaa kaataa suuhunsa.

Oppireissulle Itävaltaan?

Monitoimi-Olavi

Suutari pysyköön lestissään - vanha kansa sen tietää. Useimmat ravintolat eivät sitä tajua ja yrittävät tarjota, usein tosin olosuhteiden pakosta, vähän kaikkea kaikille. Keskiolut virtaa tankkaustuntien aikana ja toisaalta yritetään pitää edes jonkinlaista profiilia yllä oikeuttamaan "ravintola" nimikettä. Poikkeuksiakin löytyy, kuten sain Pikku Huopalahden Sir Olavissa huomata.

Lounasaikaan vallitsee kiireetön tunnelma. Ruokapuolella viihtyvät eri alojen ammattilaiset lounastauollaan ja baarin puolella - ilmeisesti ammattilaisia hekin. Lista on laaja ja ulottuu pizzojen, leikkeiden ja kebabin kautta intialaiseen ruokaan. Yleensä tässä vaiheessa kannattaisi hälytyskellojen soida ellei keittiön säleoven kautta erottuisi ammattitaitoa uhkuva aito intialainen keittiömestari ainaisesta pizzanpaistosta kypsynyt ilme kasvoillaan.

Lounaaksi maistettu vindaloo kana oli loistavaa. Maku pesi mennen tullen esimerkiksi Namaskaar expressin vastaavat viritelmät. Tulisuuskin oli kohdallaan. Keskustan hintoihin tottuneelle 7,5e kuulosti kohtuulliselta. Varsinkin kun hintaan kuului runsas salaattipöytä tuoreine patonkeineen.

Toisella visiitillä, tällä kertaa ilta-aikaan, maistoin kebabia. Parempaakin olen saanut, esimerkiksi Budapestissä mutta ei Olevin kebbe todellakaan minnekään häntäpäähän sijoitu. Itseasiassa positiivinen ja kohtuuhintainen yllätys.

Kello viiden aikoihin oli meno baarin puolella jo suhteellisen villiä.

Via dolorosa

Kärsimysten tie. Voiko tässä maailmassa enää mihinkään luottaa?

Perinteikäs ei aina tarkoita samaa kuin laadukas tai tasalaatuinen. Vuosia Helsingissä vaikuttanut Rodolfo on siitä oiva esimerkki.

Paikka sinänsä on viihtyisä, palvelu mukavaa ja ruokakin tähän mennessä ollut ihan mukiinmenevää. Varsin konstailematonta ja - hmmm - rehellistä. Varsinkin pastat sulavat suussa. Mutta ah, oliko kokilla krapula tänä uudenvuoden aattona? Muuten ei voi tasoa oikein selittää.

Tuore ankanmaksa kera valkosipulileipien kuulosti oikein hyvältä. Mutta. Leipä oli poltetta reunoilta mustaksi ja valkosipulin käyttöä ei tosiaan voi moittia säästeliääksi. Ankanmaksan hento maku peittyi kokonaan tämän alle. Rucola ja granaattiomenan siemenet eivät siinä paljon auttaneet.

Ja päivän kohokohta. Paikka joka mainostaa itseään Helsingin vanhimpana Italialaisena ravintola luulisi olevan pizzojen mekka, lättyjen kruunamaton kuningas. Hyvää niistä olenkin kuullut mutta tämän käynnin perustella en tähän ilon paatoksen voi yhtyä.

Päivän erikoinen (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) oli mielenkiintoiselta kuulostava pizza tuoreesta ananaksesta, Parman kinkusta ja aurinkokuivatuista tomaateista. Sinänsä mielenkiintoinen kombo joten olihan sitä pakko maistella. Vaikka yleensä pidänkin näinkin laadukkainen raaka-aineiden laittamista pizzaan haaskauksena.

Edelle luetellut pääraaka-aineet oli laadun ja määrän puolesta kohdallaan. Mutta mikä tekee pitsan. Pohja, tomaattikastike ja juusto. Kastikkeesta ei moitteen sanaa. Pohja taasen oli aivan liian paksua ja taikinaista. Liekö sitten syynä juuston liioiteltu määrä. Juusto oli valunut pizzan keskelle paksuksi kerrokseksi joka saisi komppaniallisen painonvartioita haukkomaan henkeään. Energiamäärällä ruokkisi pienen perheen viikoksi. Kaikinpuolin siis veren seisauttava kokemus - kirjaimellisesti.

Jälkkäriä ei edes uskaltanut saati jaksanut kokeilla.

Aamiainen Väinämöisen seurassa

Harva hotelli on saanut yhtä paljon julkisuutta kuin vasta avattu Klaus K. Palstatilaa on herunut metritolkulla ja aina on muistettu mainita Kalevalan ympärillä pyörivä teemakokonaisuus. Ken sen tietää, voi samalla kertoa miten Filmitähti sulautuu kuvaan.

Kylmänä joulukuun aamuna, aavistuksen ennen kukonlaulua, pakenimme talven viimaa Ilmattaren vastaanottavaan syliin. Ohi iPod-henkisen respan ja voilà, perillä viimein.

Ravintola on maulla sisustettu. Materiaalivalinnat tosin henkivät kaikkea muuta kuin kestävyyttä. Ei tätä varmaan ikuiseksi olla suunniteltukaan. Koivu on tuotu kivasti esiin ja avokeittiö hohtaa puhtauttaan.

Buffé-aamiainen kustantaa täällä 16e, erikseen voi vielä tilailla hienouksia - lisähintaan tietenkin. Perushintaan kuuluu suppeahko valikoima harkittuja tuotteita, klassista skandinaavista hotelliaamiainen-linjaa muutamilla extroilla. Esimerkiksi graavattua siikaa, juustolautanen sekä loistavaa appelsiinimehua joka vetää vertoja jopa tuorepuristetulle.

Palvelu vain yskii. Kahvi tuodaan pöytään kuten tämän tason paikassa kuuluukin mutta ei maitoa. Mitä ihmettä? "Maito on tuolla" ilmoittaa tarjoilijatar poistuessaan takavasemmalle. Miksi tuoda kahvi pöytään jos kuitenkin pitää vaivautua maidon hakuun. Lisäksi lasku tuotiin pöytään pyytämättä ja se tuli meille yllätyksenä. Harvemmin tälläistä tapahtuu Suomessakaan mutta keskieuroopan maissa se otettaisiin hienovaraisena viestiä poistua ravintolasta.

Ruoka oli hyvää mutta juuri palvelu ja harkitut yksityiskohdat tekevät pesäeron tavanomaiseen Scandic-aamiaiseen. Tälläisenään hinta ei ollut perusteltu. Toivottavasti tulevaisuudessa alun karstat saadaan poltettua pois.

Hanhimakkaraa espalla

Café Esplanad on hiljan ruvennut tarjoamaan muitakin lounaita kuin valitse-se-itse-salaattia. Ensimmäinen käynti suurien korvapuustien luvatussa maassa ei ollut kovin lupaava. Hanhimakkara oli paketoitu yhteen perunamuussin, mitäänsanomattoman salaatin (samaa kuin salaattitiskillä) sekä taatelikastikkeen kanssa. Itse makkara oli koostumusta myöten täydellinen kopio vanhasta kunnon "älä kutsu sitä makkaraksi" - Kabanossista. Maussa ei siis mitään vikaa, mutta ei se hanhelta maistunut. Tai sitten hanhen liha on livahtanut Kabanossiinkin jo vuosia sitten. Kylkeen olisikin kaivannut talouspaperia, sinappia ja kolmos-olutta - ei valkoisia pöytäliinoja ja 9,5e suolaista hintalappua.

Tarjottu leipä toi pitkät kahvilaperinteet kunniaan, se oli erinomaista. Plussat siitä.

Helppoa riistaa

Poronfileen kylkiäiseksi erittäin helppo ja nopea riistakastike

- 2dl Portin demi-glace kastikepohjaa
- 2dl kermaa
- murskattuja katajanmarjoja
- suolaa
- pippuria

Sekoita aineet ja anna kiehua jonkin aikaa. Jos katajanmarjoja on paljon ja palat ovat kokkareisia, ne kannattaa siivilöidä pois. Jos vähän ja hienoksi jauhettuna, voi jättää sisään.

Demon revanssi

Demo-niminen ravintola on kohonnut jo aikaa sitten tähdeksi Helsingin ravintolataivaalle. Kritiikki on ollut lähes poikkeuksetta olematonta ja nuorten kokkien aikaansaannoksia on kiitetty. Poikittaista sanaa on mediasta vaikea löytää. Koska on aina on parannettavaa, lähdettiin Demoon uusintakiekalle.

Yllätykseksi ravintola ei ollut täynnä. Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja muutama pöytä oli täysin tyhjillään - mielenkiintoista. Vielä vuosi sitten pöydän saaminen vaati monien lankojen vetämistä tai viikkojen odottelua.

Ruuat olivat jälleen kerran taivaallisia eikä niistä mitään huonoa keksi. Alun kurpitsakeitto tosin oli kohtuullisen tavanomainen, vaahdotettu - ah niin muodikas - peruskeitos. Öljyäkin oli ripsitty pintaan kuten asiaan kuuluu. Pääruuan porsas suli suussa ja varsinkin seurana ollut ankanmaksalla maustettu levynen vei kielen mennessään.

Presson nimittämä kaupungin halutuin poikamies kantoi loistavia viinejä pöytään hyvään tahtiin ja muisti aina kertoa viinin perusominaisuudet ihailtavan innostuneesti. Virkamies-ranskalla kuunnellen nimet menivät täysin ohi ja pohdimmekin olisiko lopputulos sama jos sekaan heitettäisiin kakkosdivarin fudisjengin nimiä.

Kritiikkiin. Annosten koko on pieni, liian pieni. Kyllä ravintolan alkuperäinen tarkoitus on mielestäni täyttää vatsa. Ymmärrän jos pelkän pääruuan syötyään nälkä vielä kurnahtaa mutta kolme ruokalajia, juustolautanen + reilu annos leipiä ja voita pitäisi jo kääntää tasapainon kylläisyyden puolelle. Mutta ei. Enkä edes mielestäni omaa pohjatonta vatsalaukkua. Joten: joko lisää ruokalajea menun jatkeeksi tai annoskokoa muutama prosentti ylöspäin. Kiitos!

Pub Fidel

Tropiikin päivä kääntyy iltaa kohti ja kaskas:ten kuoro aloittaa väsymättömän konserttinsa. Pimeys laskeutuu vehreiden kukkuloiden ylle, ilma täyttyy rytmikkäästä musiikista, naurusta ja laulusta. Pujahdamme sivukujalle paikallisten suosimaan pubiin. Lähes läpitunkematon, vaalean harmaa ja tuoksuva, reiteni paksuisista cohiboista peräisin oleva savuverho sulkee meidät syleilyynsä. Mustaan liiviin, valkoiseen paitaan ja sopivaan rusettiin pukeutunut viiksekäs tarjoilija kantaa tummanpuhuvaa rommia vanhojen mutta arvokkaiden miesten seurueelle. Miehet pelaavat lautapeliä, puhuvat vallankumouksesta ja suupielessä palaa taukoamatta alueen ylpeys.

Liekö tupakkalailla vaikutusta mutta pub Fidel on tuosta kaukana kuin yö päivästä. Sinänsä kivasti kirjoilla ynnä muulla pubi-tilpehöörillä sisustettu tila on vähän turhankin kliininen. Savua ei nimeksikään, takkakin toimii sähkölllä. No ehkä ruokaa maistuu paremmalta kun sitä ei tarvitse imeskellä tahmean savun läpi.

Tilaan mielikuvituksettomasti lähes jokaisen liikemieshotellin listalta löytyvän klubileivän, seuralaiseni bbq-hampurilaisen. Klubileipä on sitä mitä odottaa saattaa, täysin yllätyksetöntä, toisaalta juuri siksi niin kivan turvallista. Vaikka vieressä poltettaisiin autoja, pidätettäisiin mellakoivia opiskelijoita ja ammuttaisiin kyynelkaasua, on sentään jotain mihin voi luottaa. Sinänsä raaka-aineet ovat laadukkaita eikä munankeltuainenkaan liian seissyttä. Lisänä tarjoillut perunalastut ovat taffel-kamaa, piristeen tosin tarjoaa basilikalla maustettu majoneesi. Hampurilainen on kuulemma onnistunutta ja liha mukavan meediumia.

Kaikenkaikkiaan hyvät pubi-ruuat, mutta hinnat sen mukaiset - eivät halvimmasta päästä. Vain tunnelma puuttuu. Tunnelmaksi en laske naapuripöydän ulkomaalaisten liikemiesten pohdiskelua siitä, kuuluuko Suomenlinna Eestille vai onko se kenties viimeinen itänaapurin suurvallan uloke, piikki lihassa kuten Kuuba.

Kipinä

Perjantain kunniaksi lähestyimme hattu kourassa Kipinän ovea, jospa vaikka tilaa olisi vaikkei pöytää olla varattukaan. Olihan sitä, ei liikaa kuitenkaan ettei aivan tyhjässä salissa joutuisi istumaan. Itseasiassa varsin sopivasti.

Pöydässä saimme eteemme huolitellut listat ja kolmosoluet. Pippuripihvi härän sisäfileestä kuulosti viikonlopun lähtölaukaukselle varsin sopivalta. Alkuruuat skippasimme kovaan nälkään vedoten.

Pihvi oli mainiota, valmiiksi leikattua, sopivan punaista, brasialaista laatutuotetta. Veri turskahteli rinnuksille ja maut huuhdeltiin alas oluella. Rosmariiniperunat ja sienipaistos sopivat settiin erinomaisesti tosin annos oli kaikinpuolin erittäin pieni. Ei siinä täyteen tultu ja oli pakko yrittää korjata tilannetta jälkiruualla. Omenapiiras oli loistavaa, juuri hyvän omenaista joskaan ei kovin yllättävää - pitääkö sen tosin ollakaan. Hinta oli positiivinen yllätys (3,5e) mutta koko oli sen mukainen. Tämän logiikan mukaan tosin chezzin piirakka maksaisi varmaan euron.

Suurin yllätys koettiin laskunmaksun yhteydessä. Laskuumme oli kirjattu muutamaa euroa kalliimpi pihvi kun mitä seinällä, päivän erikoisissa oli luvattu. Kalabaliikkia selvitellessä ilmeni päivän suosituksen ja listalla olevan lihakimpaleen hienoinen design-ero, toinen ulko- ja toinen (meidän syömämme) sisäfileestä. Maallikolle tietenkin pippuripihvi ja pihvi pippurikastikkeessa ovat kohtuullisen lähellä toisiaan. "Pitäisikö tuota taulua sitten osoitella jotta saa sitä mitä tilaa?" kysäisin ja nokkela tarjoilijatyttö siihen "Kyllä niin itseasiassa ovat asiakkaat meillä tehneet". No sattuuhan sitä. Kurssiehdotus kansalaisopistoon "Ravintolakäyttäytyminen, tilaaminen ja harjoitukset".

Hyvä paikka ja kohtuuhintainen ravintola. Todelliset jälkiruuat mäiskäytimme ja mahat täytimme kultaisen kaaren alla makkosessa.

Tokaj

Tokaj:n lähdimme tietenkin kuuluisten viinien kuvat silmissämme. Makean viinin mekka kutsui luokseen vastuttamattomalla tavalla ja pitihän huutoon vastata. Perille päästyämme vatsa kursi mielenosoituksellisen kovaa jopa ohikulkijoita häiriten. Suuntasimme siis keskusaukiolle päin josta löytyikin poikkeuksellisen korkeatasoisen näköinen étterem eli ravintola. Yleensä pyrin näitä turistirysien keskustorilla sijaitsevia ravintoloita välttämään, tällä kertaa koko kaupunki kuitenkin uinui post-sesonki-horroksessa eikä jättänyt juurikaan vaihtoehtoja.

Useista vahingoista ja vääntyneistä vatsoista viisastuneita päätimme tyytyä pelkkään pääruokaan. Hapankaalilla täytetty hanhenkaula kera salvia-pekoni-mönttien oli valintani. Viiniksi hovimestarin suosituksesta oman alueen vuoden 2003 furmint. Kaula oli suureksi pettymyksekseni leikattu siivuiksi, kokonainen kaula olisi voinut olla huomattavasti miehekkäämpi ilmestys. Maku oli tosin vallan mainio. Täytyy tunnustaa etten vastaavaa ruokaa ennen ole päässyt maistamaan joten vertailukohtia ei löydy. Kermaperseet voisivat varmasti kertoa, oliko kaula oikeaoppisesti valmistettua. Ainakin omaan suuhuni tämä hieman makkaramainen maku sopi yllättän hyvin. Viini oli - sanomattakin selvää - aivan loistavaa. Sitä olisi litkinyt mielellään enemmänkin, ajattelin kuitenkin säästellä makuhermoja myöhemmälle maistelulle.

Lopuksi yritimme kerrankin kunnioittaa paikallista juomarahakulttuuria ja pöytään jättämisen sijaan sanoa suoraan tarjoilijalle miten paljon haluamme rahasta takaisin. En tiedä mitä teimme väärin - oliko välissä kulttuurien välinen rikkinäinen puhelin vai oliko juomaraha liian piani. Ainakin keittiöstä kuului senverran komea röhötys ettei tainnut yritys mennä aivan putkeen. Oppia ikä kaikki, lonely planet ei ole raamattu.

Jälkiruokalettujen jälkeen vyöryimme ulos ravintolasta kohti lähellä sijaitsevaa viinikellaria. Iloinen saksankieli kaikasi vastaan jo ovella ystävällisen henkilökunnan pahoitellessaan kellarin olevan kiinni. Sesonko loppui kuulemma eilen, samoin maistajaiset. Pettymystä on vaikea pukea sanoiksi, aika olisi pitänyt varata etukäteen ja kahta henkilöä tuskin edes olisi laskettu ryhmäksi. No saimme kuitenkin käydä vilkaisemassa massiivista maanalaisten tunneleiden verkostoa ja kieltämättä aika vaikuttavaa maisteluhuonetta.

Ei auttanut muu kun imeä oluet lähibaarissa suurimpaan suruunsa ja lähteä junalla pois.

Lähtiessä paluumatkalle lunastimme kuvan mukaiset, luultavasti kolmannen valtakunnan kukistumisen jälkeen painetut paikkaliput. Ainakin inflaatio on tainnut vuosien saatossa laukata kohtuullisen kovaa, painettu hinta (20 huf) oli vedetty yli ja korvattu uudella (130huf).

Gyros

Budapestistä sitä taas sai. Unohda paprikamuhennokset, täytetyt paprikat, liha paprikakastikkeessa - valitse gyros, rasvaisen lampaanlihan, vihannesten ja valkoisen kastikkeen symbioottinen liitto. Saksasta sitä saa, Unkarista sitä saa - yleensä turkkilaisten maahanmuuttajien tarjoamana. Pieni puoti, iso liha, hyvät lisukkeet. Miten ihmeessä laatu heikkenee dekadin kun "kebab" tulee Suomeen (tai Ranskaan)? Stadin kebab, Chilli - hyi hemmetti - jopa Eerikin pippuri alentuu tämän delikatessenin raiskaukseen, tosin huomattavasti tyylikkäämmin kuin edellämainitut. Voisiko näille maahanmuuttajille tarjota apurahaa jotta saisimme samanlaiset kojut pystyyn myös Suomeen? Ja kyllä, maha ei mennyt sekaisin, toisin kuin Turkissa.

Hanhenmaksaa ja omenoita

Kaunis syyspäivä kääntyi iltaa kohti, lehdet rapisivat jalkojen alla. Kohensin kaulustani viiman suojaksi ja suuntasin yhteen Nyíregyházan parhaista ravintoloista. Tämä Oulun kokoinen kaupunki sijaitsee Ukrainen rajalla - paikassa jossa turisti on harvinainen nähtävyys ja englannin kielen osaajat harvassa.

Hotel Continentin ravintolassa hieman liian suureen smokkiin sonnustautunut tarjoilija ohjasi meidät pöytään. Suureksi yllätykseksi ruokalista löytyi myös englannin ja saksan kielellä! Myös käännöksen taso yllätti, pesten espanjan lomakohteiden vastaavat mennen tullen.

Yksi maan ruokakulttuurin ongelmista on mielestäni annosten liian suuri koko. Kolmen ruokalajin syöminen on käytännön mahdottomuus ellei omaa pohjatonta vatsalaukkua. Yleensä jo alkuruuan jälkeen maha anelee armoa mutta lisää on tuleva.

Muutamasta vahingosta viisastuneena päätin valita pelkän pääruuan, Hanhenmaksaa omena-Tokaji kastikkeessa ja grillattuja vihanneksia. Maksa oli maukasta ja sitä oli paljon vaikka tarjoilija varoittelikin annoksen pienuudesta (palaillaan!). Makean marjaisa kastike tuki rasvahappoja hyvin mutta sitäkin oli lurahtanut lautaselle turhankin kanssa. Ähky meinasi tulla tätä herkkua lapioidessa. Tilanteen pelasti kuitenkin loistava viini, Disznókő Tokaji Édes Szamorodni. Hieman kuivempi, kuin aszú:t mutta lähes yhtä loistavan makuista.

Jälkiruuan koko oli jälleen kerran liioiteltu. Veniljakiisselillä, appelsiinillä ja manteleilla täytetty lettu oli maistuvaa ei tosin kovinkaan ihmeellistä. Paahdetut saksanpähkinät toivat plussaa, niitä olikin heitetty kehiin kokonainen pussillinen. Juomaksi kolmen puttonyon Tokaji aszú.

Ravintola oli n viikon kokemukseen perustuen ehdottomasti hyvätasoisin ja samalla kallein, ei kuitenkaan hintava Suomen mittapuulla. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos näille leveysasteille sattuu osumaan.

Unkarilaista pikaruokaa

Itäeurooppa - jos Unkari sinne voidaan laskea - ei tunnetusti ole kasvissyöjien tai muiden hiirien paratiisi. Tämä tuli jälleen todettua katsellessa paikallisen korkeakoulun kahvilan ruokalistaa. Paneerattua, paneerattua - paljon pitää maksaa jotta leivityksen saa pois? Mielenkiintoisin kulinaarinautinto oli vieruskaverin tilaama leivitetty juusto, ranskalaiset ja tartar-kastike. Tämä siis pääruokana - painonvartijat vaviskaa!

Kaupan antimista mm jugurtit ovat valovuosien päässä länsimaisista ultra-low-fat-sisaristaan. Rasvaa on reilusti 8% eikä sitä arastella painaa isolla kylkeen. Maku on sen mukaista - täyteläisen runsasta. Rasvaton maito taitaa olla muutenkin suomalainen keksintö, kuka nyt vapaaehtoisesti kurria joisi?

Kotimaiset sämpylät

Asematunneliin on saapunut uusi pikaruokakilpailija, Foodi. Franchising periaatteella toimivaa pajaa voisi hyvin kuvailla suomalaiseksi vastineeksi Subwaylle johon sitä ainakin itse vertaan. Subwaytä ei ole keskustakorttelissa, joten heti plussat Foodille. (Nimestä tosin miinus) Sämpylää löytyyn moneen makuun ja isommasta kilpailijastaan poiketen, kaikki täytteet valitaan itse. Paketit hinnoitellaan erilaisten täytteiden lukumäärän mukaan. Kiireisemmille on valmiiksi mietittyjä ja valmiiksi pakattuja patongin-puolikkaita.

Palvelussa oli kevyttä alkukankeutta molemmilla visiiteillä, testivisiittien tahdilla yksi työntekijä saa n kaksi sämpylää tunnissa valmiiksi. Muuten ei valittamista. Kevyempi vaihtoehto perus-makkoselle!

Suolaista pastaa

Lounasvalinta osui tänään La Famiglian kohdalle. Tämä Helsingin oma pieni Italia ei ainakaan lounasaikaan lunastanut odotuksiaan. Tai itseasiassa lunasti, sillä olin kuullut huonosta laadusta huhuja jo aikaisemmin.

Lounaalla oli kahden kastikkeen buffet joiden seuraksi sai latoa farfalle-pastaa. Kana-tomaattikastike oli niin suolaista että suuta kirveli. Vesipulloa täytyy varmaan kallistaa huomiseen asti. Katkarapukastikkeessa ravut huhuilivat toisiaan. Sain itse yhden ravun lautaselle, kaverini kaksi - tosin pienen kalastelun jälkeen. Kohtuullisen mautonta, pieni merellinen häivähdys kävi suussa silloin tällöin.

Seuraksi löytyi vaaleaa ciabattaa joka ei ollut pahaa, jossei kovin hyvääkään. Summa summarum, en mene toiste.

Hirvi-wallenberg "bambi"

Bambi ei ollut hirvi mutta ei kai sillä niin väliä. Lähikaupan kauppias oli saanut hankittua hirven jauhelihaa, joten olihan sitä ideaa kannatettava. Makunautinto reilu viikko sitten syödystä Wallenbergistä oli istahtanut päähäni ja nyt oli aika ottaa revanssi eli selättää hirvi omin käsin.

Pitkään pohdittuani ja sopivaa seuralaista mietittyäni, keksin vääntää pihville seuraksi punaviinikastikkeen. Ei mennyt mönkään, tosin aika yllätyksetöntähän se oli. Myös perunat ja keitetyt porkkanat tulivat enemmän mukavuudenhalusta kuin kulinaristisesta kunnianhimosta. Kokeillaan kerrankin antaa (suhteellisen) tarkat mitat

500g Suomalaisen nuoren hirven jauhelihaa
5dl Kermaa
1/2prk Kapriksia
2 Valkosipulinkynttä
Vehnäjauhoja
Voita
Merisuolaa
Pippuria

Sotke reilusti (siis oikeasti todella reilusti) suolaa ja pippuria, valkosipuli ja kaprikset jauhelihan joukkoon. Iske kamat tehosekoittimeen ja surrauttele sulavaksi massaksi samalla kermaa lurautellen. Tässä kannattaa huomioida oikea koostumus. Jos kermaa on liikaa, on pihviä kohtuullisen mahdoton paistaa ehjänä. Anna massan vetäytyä jääkaapissa jonkin aikaa.

Muovaile oikean kokoiset pihvit käsin ja pyöräyttele reilusti vehnäjauhossa. Itse karsastan yleensä leivitystä, mutta tässä se tulee tarpeeseen. Paista reilussa voissa molemmin puolin. Mieto ja hellä lämpö toimii, mutta loppuvaiheessa annettu boosti kopauttaa pinnan mukavan rapeaksi.

Lopputulos oli omaan suuhuni sopiva. Hirvi otti selätysvoiton perusjauhelihan mauttomuudesta 6-0. Perinteisesti Wallnbergin kanssa tarjoillaan ilmeisesti perunamuusia, joten sitä kannattanee kokeilla, jos jaksaa vääntää!

Krapularuokaa

Juhlimisen jälkeen keho kaipaa poistuneita suoloja, nesteitä sekä rasvaa. Valitettavan moni sortuu naapurin karva-pizzerian antimiin, kun helpotus tähän luovaan olotilaan onnistuu myös kotikonstein.

Ruokalaji inspiroitui vaihto-oppilasvuoden aikana eläessäni puoli vuotta ilman jääkaappia. Ruuat roikkuivat talvisaikaan lokkien armoilla kymmenennen kerroksen ikkunasta. Kevään ja kesän tullessa edes tämä konsti ei enää toiminut. Tästä syystä kaikki ainesosat säilyvät myös huoneenlämmössä, ainakin jonkin aikaa.

Makkaran nimeä en varsinaisesti tiedä, mutta samaa kamaa myydään ainakin Ranskassa - tiedä häntä missä muualla. Juustona pastaan ei todellakaan kelpaa pirkan pastajuusto-sekoitus, hyi.

Espanjalaista kuivaa porsaanlihamakkaraa
Valkosipulia
(tuore)Pastaa
Merisuolaa
Tomaattia
Parmegianoa
Öljyä

Leikkele makkara pieniksi palasiksi ja iske pannuun. Ota väri ja katso kun rasva pihisee. Lisää öljyä niin paljon, että luulet sen riittävän olotilan helpottamiseen. Tässä ei kannata käyttää oliviiöljyä, sillä sen maut hukkuvat kuitenkin. Ota pannu pois levyltä ja lisää murskattu valkosipuli. Varo polttamasta! Keittele pasta suolatussa vedessä ja siivilöi. Sekoita kastike joukkoon ja tarjoa tuoreen tomaatin sekä parmegiano-lastujen kanssa.

Jos burana olisi paremman makuista, sitä voisi jauhaa ruuan joukkoon. Tässä tapauksessa parempi idea on luultavasti siemaista nappi huuleen vasta ruuan jälkeen - jollei olo muuten helpota.