maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Patrick Guilbaud


Dublinissa sataa. taas. Lupaan itselleni, etten enää ikinä hauku kotimaani säätilaa. Se voisi olla huonompi. Tuntuu että joka päivä on sadepäivä. Välillä pilvet vain armahtavat muutamaksi tunniksi aloittaakseen työnsä uudelleen tauon jälkeen.

Keidas sateen keskellä on Patrick Guilbaud:n maineikas ravintola. Henkilökuntaa on vastassa puolen tusinaa. Huonosti istuvaan mustaan pukuun (ehkä Topman), valkoiseen paitaan ja rusettiin sonnustautunut nuori mies silmäilee meitä päästä varpaisiin. Päälläni on Reiss:n paita, Ysl rive gauche:n viime kauden (!) kulmahousut sekä Guccin loaferit. Ilmeisesti näky miellyttää sillä meidät ohjataan salonkiin.

Ilmeisesti koko henkilökunta on ranskalaista. Ihmettelenkin, miten maasta on löydetty näinkin monta englantia taitavaa yksilöä. Seuraava nuori mies suosittelee aperetiiviksi Deutz:n sampanjaa joka kaatuukiin ankaran ostostelun jälkeen kurkkuun kuin Voss Hietaniemen hiekkaan. Pöytämme on valmis.


Itse ravintolasali on avara ja katto on korkeammalla kuin loft-asunnoissa konsanaan. Seinät notkuvat Irlantilaisesta nykytaiteesta josta voi olla montaa mieltä. Sali täyttyy pikkuhiljaa. Ennakkovaraus ilmeisesti kannatti, lounasaikaan pöydät täyttyvät pikkuhiljaa kaikki.

Amusena pieni, hartaasti haudutettu possun pala tummalla kirsikalla. Mielenkiintoinen mutta toimiva. Mainiota. Tästä on hyvä jatkaa tonnikalalla joka on niinikinään taivaallista. Huomioni kiinnittävät lähinnä ylikypsät porkkanasiivut sekä artisokka. Mitä nämä tässä tekevät? Lisukkeista tulee tässä lähinnä miinuspisteitä. Tai sitten en vain ymmärrä sitä suurempaa syytä.

Palvelu on kuin hyvinharjoiteltu näytelmä. Yksi kantaa ruoat tukien päälle. Kaksi muuta odottelee jo napaten lautaset jotka asetellaan täsmälleen samaan aikaan eteemme. Kannet pois, naps. Lyhyt selostus mitä on tarjolla ja pois. Aterian yksi suurimpia iloja onkin seurata henkilökunnan toimintaa.

Pääruokana upeaa merikrottia, karamelisoitua sipulia ja vähärasvaista, paahdettua pekonia. Lisukkeena käsittämättömän ylikypsää perunaa ja ah-niin-ranskalaisia vihreitä papuja. Jos lisukkeilta sulkee silmänsä on annos loistava.


Hyvän ravintolan tunnistaa aina siitä että maha ei ainakaan napsu sen takia että ruokaa olisi liikaa. Onneksi vähän väliä avulias korinkantaja tarjoaa toinen toistaan loistavampia leipäluomuksia joilla tätä kuvun aukkoa voi paikata. Mutta nyt onkin jo jälkiruuan aika. Keittiöranskani on kohtuullista mutta nyt piti turvautua isoon G:n jotta tiesi mitä on syönyt. "Araguani ganache" viittaa tässä ilmeisesti jäätelömäiseksi käsiteltyyn, 72%:n ranskalaiseen laatusuklaaseen. Tämän kanssa ovela krokanttisilta jonka päällä macarooneja sekä tuoreita marjoja. Mielenkiintoinen ja näyttävä annos. Suklaa maistuu mutta muuten, hmm, jännä kokonaisuus. Tohkeissani unohdin ikuistaa tämän selluloidille.

Sitten onkin kahvien aika. Kivana yllätyksenä sumpit kuuluvat lounasmenun hintaan. Seuraksi saapuu kunnioitusta herättävä torni pieniä uuneja joista mieleenpainuvin on oikealla alhaalla näkyvä sienimäinen köntti joka itseasiassa on miniatyyrimuffinssi. Taistelua syntyy, sillä näin pientä on vaikea jakaa.

Kuittaamme laskun ja siirrymme aulaan jossa ruotsalainen tyttö ei meinaa löytää päällysvaatteitamme. Pitäisikö tähänkin palkata aito ranskalainen?

5 kommenttia:

Hulimuntteri kirjoitti...

Kiva blogi-idea sinulla! Nyt pisti silmään vierailusi Dublinissa... Mitä pidit kyseisestä kaupungista? Onko hyviä vinkkejä kohteen suhteen?

ville kirjoitti...

Kiitoksia! Dublin-sarja jatkuu ruokailun suhteen vielä muutaman osan verran. Muita vinkkejä on kaikki mitä voi tehdä sisätiloissa. Esim "ilmainen" olut Guinnesin panimon katolla.

Toimitus kirjoitti...

Dublin on käymisen arvoinen. Itseasiassa useammankin käynnin. Sisätilatoimista suosittelemme myös käyntiä Jamesonin tislaamolla. (Muista ilmoittautua makutestiin, kun vapaaehtoisia kysytään - pääset ottamaan makuhermoista selvää).

mikko kirjoitti...

Dublin kyllä. Käys etsimässä se japanilainen kiska, jossa pöytä muodostuu isosta paistopinnasta. Kokki kuuluu ateriaan ja kaikki tehdään lievän teatraalisesti nenän alla. Jipot ja heitot eivät kuitenkaan vie makua eväästä. Äkkiseltään on enempi vaikea tietää, missä kyseinen paikka on, mutta saatan voida selvittää.

Toimitus sanoi:
"pääset ottamaan makuhermoista selvää"

Ottamaan vai tekemään?

ville kirjoitti...

mikko: Kyseessä siis ilmeisesti jenkki-Benihana tyylinen paikka? Harmi että poistuin jo kaupungista eikä uusintavisiitistä ole tietoa. Pitää laittaa muistiin. Jos jaksat selvittää nimen, olisin kiitollinen!