Redüttchen

Saksa kuuluu niihin maihin joiden kulinaarinen jalanjälki on hyvin pieni. Ystävääni lainaten, saksalaiset eivät osaa tehdä mitään muuta tyylikkäästi paitsi autoja. Ja onhan sitten tietenkin olut - jota tehdään ja juodaan hyvin. Saksan lahja maailmalle.

Entinen pääkaupunki Bonn uinuu Berliinin varjossa rauhallisena perjantai-iltana. Iso osa hallinnosta sekä kansainväliset edustustot ovat lähteneet. Tietyt asiat eivät kymmenessäkään vuodessa ole kuitenkkaan muuttuneet. Yksi on Redüttchen-niminen ravintola Bad Godesbergin keskustassa. Lyhyt mutta ytimekäs ruokalista sekä mahtava fiilis. Siinä missä suomalaiset ovat pitkiä aikoja hiljaa, naapuripöydän saksalaisilla juttu ei todellakaan lopu kesken. Aina pitää päästä sanomaan viimeinen sana.

Maassa maan tavalla ja lasi Kölsch:iä pöytään, mietintämyssyksi. Alkuun puolikas annos Reibekucheneita - eräänlaisia raastetusta perunasta ja sipulista väännettyjä perunakakkusia lohen kera. Lohi kuuluu täällä sisämaassa ylellisyystuotteisiin samaan aikaan kun Suomessa sitä syötetään rehuksi. Hullu on maailma. Lätyt maistuvat hyvältä. Tämä kuuluukin niihin harvoihin asioihin joita runsas rasva parantaa.


Pääruuaksi reilu annos lampaan kyljyksiä, rasvassa uivia paistiperunoita sekä pekonilla höystettyjä papuja. Tästä ei todellakaan jää nälkä. Kaikki maistuu kivalta mutta tässä vaiheessa rasvassa uittaminen rupeaa jo häiritsemään. Ainoastaan liha on onnistunut pakenemaan voin kosketukselta. Annoksissa näkyy ronski ote, hiireily ja turha kikkailu jätetään naapurimaalle. Vatsa tulee täyteen ja kasvaa. Elintason pitää näkyä!

Naapuripöytään virtaa Hefe-Weizenia sekä Kölschiä. Jälkiruokaa ei saa mahtumaan parhalla tahdollakaan, joten teen niinkuin lokaalit, tilaan oluen.