La Noisette

Katseeni vaeltaa yli yöllisen Lontoon. Samppanja hyväilee kitalakea pehmein kuplin ja wasabi-pähkinät tekevät kauppansa. Kiireinen päivä suurkaupungissa kääntyy ehtoopuolta kohti. Galvin at Windowssa ilta on vasta aluillaan. Muutama pullo aperetiiviä tekee tehtävänsä ja ruokahalu on herätetty. Suuntamme kohti La Noisettea.

Ruokailemme ns iltavuorossa. Saavumme paikalle kello kymmenen eikä pöytämme ole valmis. Odottelemme siis baarin puolella. Fromage! Kymmenen minuutin jälkeen meidät ohjataan tyylikkääseen ruokasaliin. Parkkipaikan jakaumasta päätelleen tilassa on Bentley-kerhon kokoontumisajot.

Tarjolla on kahdenlaista ruokalistaa. A la carte kolme ruokalajia tai maistelumenu. Noin sekunnin pohtimisen jälkeen päädymme maistelumenun kannalle. Tämä tosin vaihtuu yllätys-menuksi, sillä jotkut raaka-aineet ovat loppu. "Näin ei ole ikinä käynyt ennen". No niin joo, mutta ei anneta sen häiritä.



Alkuun mitäänsanomaton amuse, jota kuvaa hyvin se, etten muista siitä mitään. Tämän jälkeen pääsemme itse asiaan, eli kateenkorvaan syyssalaatilla. "Tähän on koottu kaikki paras mitä elokuulla on tarjota" - tarjoilijamme hehkuttaa. En viitsi pilata esitystä huomauttamalla, että nyt on syyskuu. Annos on muuten erinomainen.

Tästä jatkamme eteenpäin sammakonreisillä, jotka tarjotaan mm persiljapyreen kanssa. Kun tarjoilija kysyy annoksen maistuvuudesta, kritisoin sammakonreisiä per se joissa ei mielestäni ole järkeä. Miksei käytetä vaikka kanaa? Mies kuittaa asian sanomalla ettei oikein itsekään tajua "the French, you know". No niin kai sitten. Myöskään persiljapyree ei ole makuuni eikä se mielestäni sovi annokseen.

Lisää salaattia. Tällä kertaa ankanmaksaconfittia, pähkinöitä ja granaattiomenaa. Kiva, kaunis ja hyvänmakuinen annos. Jos ei nyt todellakaan mitään erikoista. Tästä siirrymmekin lähes sukkana ensimmäiseen pääruokaan, joka on meribassia. Kalan kanssa on sniiduiltu oikein kunnolla. Näin pientä kalapalaa en olekaan aikoihin saanut. Maku on kylläkin loistava ja myös perunamuussi sattumoineen maistuu. Kermaa ja voita ei todellakaan ole säästelty.



Yhä on nälkä. Onneksi pääruoka on kerrankin vähemmän näyttävä ja enemmän täyttävä. Jättimäiset kylkipalat leikataan silmiemme edessä ja asetetaan groteskisti paljaalle lautaselle. Erillisessä kattilassa tuodaan tryffelispaghettia. Liha on todella mureaa, hyvin paistettua ja loistavan makuista. Spaghetti jää varjoon. Ja tästähän tulee maha täyteen! Aika poikkeuksellista tähditetylle ravintolalle.

Kello on jo paljon ja väsyttää, mutta näytös jatkuu yhä. Ravintolassa on enää muutama pöytäseurue meidän lisäksemme. Eteen tuodaan esi-jälkkäri joka on passion-sorbet, vaniljamousseja sekä jotain minttulientä, joka tuo mieleen lähinnä astianpesuaineen. Ei sytytä. Onneksi oikeassa jälkiruoassa on sentään parempia elementtejä. Viikuna-carpaccion ideaa en tosin tajua. Jäinen köntti viikunaa, miksi? Onneksi creme fraiche-pedille laskettu lämmin viikuna sentään maistuu. Jälkiruoat eivät taida olla paikan vahvin puoli.

Mitä paikasta jäi käteen? Mielenkiintoinen palvelukonsepti, jossa tarjoilijat on jaettu kolmeen kastiin. Kantajat, tarjoilijat ja mehustelijat. Kantajat ovat hiljaa ja kantavat. Tarjoilijat saavat puhua ja tarjoilevat mm viiniä ja ruokaa. Mehustelijat eivät itse tee mitään edellemainittua, heidän tehtävänään on viihdyttää vieraita. Jossa kyllä onnistuvatkin.

Lasku kahdelta viineineen on yli 200 puntaa joka on paljon tästä ruoan tasosta. Pitää tosin muistaa että nyt ollaan Lontoossa, joka ei kuulu maailman halvimpiin kaupunkeihin.

Pyydämme tarjoilijaa soittamaan taksin, jonka hän tekeekin. 25 puntaa on ilmeisesti tasoon sopiva hinta "limusiini"kyydistä joka taittuu Toyotan tila-autolla ja joka normaalitaksilla maksaisi kympin. No, eipähän tarvitse kävellä.