perjantaina, toukokuuta 25, 2007

Pieni pala Unkaria Helsingissä


Ruokamuistoja Unkarista. En tiedä mistä alottaisin. En sanoisi että ruoka on eksoottista, se on erilaista. Palvelu - no - slaavilaista. Kielitaitoa ei ole, ainakaan maaseudulla. Välillä kun tarjoilijan tervehdykseen vastasi muuksi kuin unkariksi, henkilö kääntyi mitään sanomatta kannoillaan. Mielenkiintoista.

Ravintola Pannonia, lähes oopperataloa vastapäätä, on ollut käyntilistalla jo muutaman vuoden. Pitsiverhot kutsuvat astumaan sisään ja niin viimein teenkin. Arkena viiden aikaan paikka on isoa ryhmää lukuunottamatta täysin tyhjä. Silti kukaan ei turhia tungettele. Listaa saa odotella ja sitten tutkia rauhassa.

Listan alussa on kuuluisia unkarilaisia erikoisuuksia kuten Wienin leike ja pasta bolognese. Mitä? Onneksi seuraavalla sivulla löytyvät autenttisemmat mäiskeet. Nimiä ei kuitenkaan ole kirjoitettu paikallisella kielellä. Viinilistalla löytyy jopa kaksi lokaalia punaviiniä. Loput jotain uuden maailman virityksiä. Maa on täynnä hyviä viinejä ja täällä juodaan Gato Negroa. Ei ei ei.


Alkuun gulassi-keittoa joka on oikeasti hyvää. Paksu lihaliemi, sopivan paprikaista. Jotain etuselkää tai lapaa hyvin haudutettuna. Perunoissa maistuu lievästi astiassa vietetty aika. Ei kuitenkaan valittamista.

Sitten pääruuat. Ei näitä ainakaan turhasta kikkailusta voi syyttää. Selkeästi "pasta" (luki ruokalistassa), joka tosin muistuttaa enemmän saksalaistyyppistä spätzleä sekä kermainen kanakastike ja suolakurkut. Autenttisuudesta voin sanoa ainakin sen että matkalla Suomeen rasvamäärä on pudonnut puoleen, suolaisuus on sentään säilynyt. Satsin jälkeen janotti vielä seuraavanakin päivänä.

Menun kohdalla luki muistaakseni aprikoosihillolla täytetty lettu (palacsinta) suklaakastikkeella. Lautasella oli omenahillolla ja paikallisella raejuustolla täytetty voitakinapamaus vaniljakastikkeella. Jossain muualla olisin saattanut tästä huomauttaa, täällä se kuuluu asiaan. Ei se ole niin tarkkaa. Itse en ottanut valmista menukokonaisuutta. Jälkiruokaa ei turhaan tiedusteltu ennen kuin pöytätoveri sen oli saanut. Oma mansikkatäytekakkupala oli jopa hellyttävä, maukas tosin. Lisukkeena edullinen viitosen tokaji. Edullisuus tosin maistui, epäilin jopa että lasiin livahti kolmosta.

No, mitä jäi käteen? Unkarifiilistelijöille oiva paikka. Autenttisuudesta täydet pisteet. Gourmet-elämyksiä voi hakea jostian muualta.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Unkarilaisesta keittiötaidosta on kyllä vaikea innostua. Tämä saattaa toki johtua siitä, että en ole elänyt pula-aikana tai rautaesiripun takana. Kokemukseni U-safkasta ovat aina samanlaisia: rasvaista, suolaista, mautonta. Paitsi tietty gulassi, joka on yleensä rasvaista, suolaista ja erittäin maukasta. Unkarin ulkopuolella ei ole mahdollista, että meikäläistä nähdään unkarilaisessa ravintolassa. Käyn mielummin 3 Helmen Simpukassa.

Unkarilainen ruoka on mielestäni gourmet-elämyksenä samalla viivalla eestiläisten herkkujen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Pannonia is not the place for Hungarian gourmet food, it is sad if you jump to conclusions based on that. Hungarian food and gastronomy is far away from being tasteless, fat and salty.
http://chiliesvanilia.blogspot.com/2006/01/my-authentic-hungarian-goulash-recipe.html

Ville kirjoitti...

Hun, do you have any restaurant suggestions, then? I've lived in Hungary and eaten in countless restaurants. Pannonia is not the best one and I do not judge hungarian gastronomy based on food served there.

Anonyymi kirjoitti...

Well, you don't go to an Hungarian restaurant for Finnish language skills.
And btw, Hungarians are NOT Slavs, they are your cousins from the Ugro-Finnish tribe.
Also I'd recommend you check the Finnish service in Finnish restaurants, shops, etc , a bit of smiling and politness by Finns would go a long way.

kultasakaali kirjoitti...

@Vihanneskaappi: Kiinnostaisi kyllä, paljonko SITÄ OIKEA unkarilaista ruoka olet syönyt. Se, että unkarilainen ruoka olisi mautonta on aivan törkeä sanoa. Rasvaista se voi joskus olla suomalaisten standardien mukaan, mutta silti parempaa, kuin McDonalds, jossa ruoassa "ei taitaa" olla niin paljon rasvaa, on kuitenkin tervellisyyttä haittavampaa.
Gulassi ei ole edes meidän paras ruoka, vaan tunnetuin.

Se siitä... olemme eriläisiä, mutta harmittaa, että Pannonia aiheutta lisää stereotyyppejä.

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin, gulassi ei ole rasvainen ruoka, kyseessä on sianliha!! Toiseksi, unkarilainen ruoka/keittiö ei perustu mihinkään pula-aikaan. Isäni on unkarilainen ja jos hän lukisi teidän tietämättömien ihmisten kommentteja, niin ei varmaankaan uskoisi näin tyhmiä ihmisiä olevan olemassa. Ottakaa selvää asioista, ennenkuin alatte tuomitsemaan. Unkarissa on muitakin ruokia kuin gulassi. Olen vuosia Unkarissa matkustellut ja voin sanoa, että heidän keittiönsä on kulinaristinen nautinto. Mausteissa on ihania vivahteita, toisin kuin Suomessa alituinen suolan ja pippurin sekamelska.

Kolmen Helmen Simpukka, my ass!!!1 Taidat olla täysi juntti. Mene Unkariin ja käy eri ravintoloissa. Mielipiteesi muuttuu täysin. Et voi yhden ravintolan antimien perusteella tuomita ko ruokia.

Cecilia von Szigethy

Olli Poroila kirjoitti...

En ole yhdessäkään ravintolassa saanut niin törkeän röyhkeää kohtelua kuin Pannoniassa. [Olen 65-vuotias, joten kokemusta ravintoloista on minulle ehtinyt kertyä.]