maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Mielenkiintoista

"Välimäki poltti päreensä harrastajan kritiikistä" kertoo Kauppalehti ja samaan yhtyy myös Taloussanomat.

Viini-lehteä en ole lukenut, joten asiasisältöön on vaikea ottaa kantaa. Ja Välimäellä on oikeus mielipiteeseensä. Asia joka tässä hämmästyttää on, ettei vastapuolta ole kuultu ollenkaan. Tai jos, ei se ole päässyt lehteen asti. Missä on Matssonin puheenvuoro?

Ja ehkä vielä enemmän hämmästyttää se, miten moinen pääsi isolla läpi valtakunnan molempiin talouslehtiin. Taitaa maanantai olla hiljainen uutispävä.

Huomasin vasta nyt Hanssin aiemman blogautuksen meistä ruokablogaajista. Hyvä on kuulla palautetta näinkin päin. Itse toivoisin sitä useamminkin ja suoraan (vrt Matssonin beluga-linssit).

Jäämme odottelemaan Kauppalehden artikkelia tästä blogista, kunhan vain pääsen chezziin syömään.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täytyypä etsiä tuo lehti jostain ja lukea millasesta krittikistä on kyse.
On olemassa nirppanokka-asiakkaita mutta samoin voi hyväkin kokki epäonnistua, tai sitten makumieltymykset ei vain natsaa.Turha sellaisesta on mun mielestä kokin herneistää. Enkä mä muutaman asiakkaan vuoksi rupeis annosta muuttamaan, mutta jos jatkuvasti tulis tietystä annoksesta palautetta niin sitten ois syytä kattoo uudestaan. Näinhän se on joka alalla, ei pelkästään ravintoloissa.
Mun mielestä sä osaat näissä bloggauksissa hyvin analysoida et miksi jokin annos on onnistunut tai epäonnistunut, sellasta arvostelun pitäisi ollakin.

Ville kirjoitti...

Olen samaa mieltä, kyllä kokin pitäisi kritiikki kestää. Pitää kyllä tosiaan hommata ko lehti käteen ja tarkastaa, millainen asiavirhe oikein on kyseessä.
Ja kiitos kehuista! Pyrin kyllä tuomaan esiin oman ammattitaitoni puutteen ja olla kritisoimatta sellaisia asioita, joista en ole varma.

Polkkapossu kirjoitti...

Heh, tämäpä oli hauska juttu. Mutta asiahan on niin, että kokkeja on turha mennä kritisoimaan. Jos asiakas ei pidä ruoasta, on se ihan oma vika :D

Ville kirjoitti...

Heh, onhan tuokin tapa nähdä asiat :) Asiakashan on lähtökohtaisesti väärässä, eikä vain ymmärrä kokin kehittämää ruokaa, huonoa päivää, keittiön konflikteja tms jne

Anonyymi kirjoitti...

Viini-lehden kritiikit eivät olleet mielestäni erityisen pahantahtoisia. Joka ravintolasta löytyi sekä kiitettyjä että moitittuja annoksia.Ehkäpä tähtikokkien kakkosravintoloihin kohdistuu kuitenkin liian suuria odotuksia.Kilpailijathan tulevat tässä hintaluokassa ketjuravintoloiden joukosta.
Rankemman arvostelun kohteena oli salityöskentely.Olen itsekin huomannut että keskustaan jatkuvasti avattaviin uusiin ruokaravintoloihin ei aina löydy tarpeeksi kokenutta ja ammattitaitoista henkilökuntaa.
Arvostelluista ravintoloista olen käynyt ainoastaan Texasin alakerrassa syömässä ihan kelpo ketjuravintolatasoa olevan hampurilaisen.Henkilökunnan meininki oli täysin synkassa sisustuksen kanssa. Eihän se mikään edustuspaikka olekaan.
Miksi Välimäki ei kirjoittanut vastinettaan Viini-lehteen?
Hän paheksui kolumnissaan ravintolakritiikkejä joiden kirjoittajat eivät ole ammattimaisia ravintolakriitikoita.Ihmettelen vain onko sellaisia todella olemassa? Ei kritiikkejä ilmesty lehdissä niin usein että niitä kirjoittamaan pitäisi palkata päätoiminen ravintolakriitikko.Uskoisin että esimerkiksi Nyt-liitteen kriitikot ovat toimittajia joiden toimenkuvaan kuuluu kritiikin kirjoittaminen.
Ei kai jokainen toimittaja ole gastronomian asiantuntija vaikka kirjoittamisen ammattilainen onkin.Hesarin musiikkikriitikotkaan eivät ole kaikki päätoimisia toimittajia.Silti en ole koskaan huomannut että heidän kirjoituksiaan olisi kritisoitu tästä syystä.
Kritiikin kirjoittaminen blogeihin ja keskustelupalstoille nimimerkillä on osa netissä käytävää keskustelua.Mieluimmin luen ravintolasta useampia arvosteluja kuin vain sen yhden Hesarista tai ei sitäkään.Välimäkeä asia tuntuu ärsyttävän vaikka kirjoitukset eivät häntä kohauta. Ei niiden pidäkään kohauttaa miestä joka on nuorella iällä saanut kaiken minkä Suomen ravintolamaailmassa voi saada.

Abe kirjoitti...

Hans Välimäen kommentointi oli erikoista, mutta ainakin hän on herättänyt tervettä keskustelua.

Cochonissa olen käynyt kerran ja saanut hyvää ruokaa ja yhdentekevää ruokaa. Seuralaisellani oli jopa huippuhyvää ruokaa.
Palvelu oli epävarmaa tai sitä ammattitaitoisesti paikkaavaa.
Huonoa palvelua ja pahaa ruokaa emme saaneet.
En ole suositellut ravintolaa kuitenkaan kenellekään. Kukaan ei ole myöskään suositellut ravintolaa minulle.

Tusla kirjoitti...

Hyvähän se on, että syntyy keskustelua.

Ruoka-alan amatööri kriitikkona ei välttämättä ole huono juttu. Ja mitäs ne ravintoloiden asiakkaat sitten enimmäkseen ovat? Amatöörejä... :)

Cochonissa olen syönyt puoliraakoja maalaisperunoita baaritiskillä. Sen perusteella en arivoi. Tosin, ihmetytti, että ympäristöarvoja korostavassa yrityksessä tarjoiltiin ketsuppi ja majoneesi lasisista, metallikantisista kertakäyttöpurkeista. Utelin baarimestarilta, miten niiden kierrättäminen sujuu. Ei kuulemma suju. Että sellainen arvo.

Ville kirjoitti...

jvb: Hyviä pointteja. Valtiotieteellisessä ei vielä taideta antaa ruokakursseja.

aapo: Omat kokemukset Cochonista menevät aika yksiin. Tasalaatuisuus on paikasta kaukana. Ruoka on ollut ihan makoisaa mutta palvelu on ailahdellut koko skaalalla, keskikohdan alapuolelle painottuen.

tusla: Juuri niin!