Pub Fidel

Tropiikin päivä kääntyy iltaa kohti ja kaskas:ten kuoro aloittaa väsymättömän konserttinsa. Pimeys laskeutuu vehreiden kukkuloiden ylle, ilma täyttyy rytmikkäästä musiikista, naurusta ja laulusta. Pujahdamme sivukujalle paikallisten suosimaan pubiin. Lähes läpitunkematon, vaalean harmaa ja tuoksuva, reiteni paksuisista cohiboista peräisin oleva savuverho sulkee meidät syleilyynsä. Mustaan liiviin, valkoiseen paitaan ja sopivaan rusettiin pukeutunut viiksekäs tarjoilija kantaa tummanpuhuvaa rommia vanhojen mutta arvokkaiden miesten seurueelle. Miehet pelaavat lautapeliä, puhuvat vallankumouksesta ja suupielessä palaa taukoamatta alueen ylpeys.

Liekö tupakkalailla vaikutusta mutta pub Fidel on tuosta kaukana kuin yö päivästä. Sinänsä kivasti kirjoilla ynnä muulla pubi-tilpehöörillä sisustettu tila on vähän turhankin kliininen. Savua ei nimeksikään, takkakin toimii sähkölllä. No ehkä ruokaa maistuu paremmalta kun sitä ei tarvitse imeskellä tahmean savun läpi.

Tilaan mielikuvituksettomasti lähes jokaisen liikemieshotellin listalta löytyvän klubileivän, seuralaiseni bbq-hampurilaisen. Klubileipä on sitä mitä odottaa saattaa, täysin yllätyksetöntä, toisaalta juuri siksi niin kivan turvallista. Vaikka vieressä poltettaisiin autoja, pidätettäisiin mellakoivia opiskelijoita ja ammuttaisiin kyynelkaasua, on sentään jotain mihin voi luottaa. Sinänsä raaka-aineet ovat laadukkaita eikä munankeltuainenkaan liian seissyttä. Lisänä tarjoillut perunalastut ovat taffel-kamaa, piristeen tosin tarjoaa basilikalla maustettu majoneesi. Hampurilainen on kuulemma onnistunutta ja liha mukavan meediumia.

Kaikenkaikkiaan hyvät pubi-ruuat, mutta hinnat sen mukaiset - eivät halvimmasta päästä. Vain tunnelma puuttuu. Tunnelmaksi en laske naapuripöydän ulkomaalaisten liikemiesten pohdiskelua siitä, kuuluuko Suomenlinna Eestille vai onko se kenties viimeinen itänaapurin suurvallan uloke, piikki lihassa kuten Kuuba.